Historiasta tunnetaan monia keksintöjä, joihin maailma ei ollut niiden esittelyhetkellä valmis. Ensimmäiset pelkällä sähköllä kulkeneet vaunut eivät saavuttaneet suosiota 1830-luvulla, eikä Nokian 7710-puhelimen kosketusnäyttö onnistunut vakuuttamaan maailmaa vielä vuonna 2004. Myös kilpa-automaailma tuntee autoja, jotka olivat aikaansa edellä, mutta eivät saaneet syystä tai toisesta hyödynnettyä potentiaaliaan. Seuraavaksi listataan viisi aikaansa edellä ollutta kilpa-autoa.
Ralli SM -sarjassa tullaan kaudella 2026 kilpailemaan aikaisempien vuosien tapaan seitsemän osakilpailua, joista kolme talvella ja neljä kesäkaudella. Ilahduttavaa on se, että mukana on kaksi täysin uutta järjestäjää SM-tasolle ja myös ”paluumuuttajia” aikaisemmilta kausilta.
Benjamin Korhola yhdessä kartanlukijansa Kristian Temosen kanssa ajoivat viikonloppuna Italian asfalttisarjan osakilpailussa, Rally Regione Piemontessa. Kaksikko nappasi voiton alle 25-vuotiaiden luokassa ja sijoittui yleiskilpailussa hienosti kahdeksanneksi.
Espanja tunnetaan vahvana ja menestyksellisenä koripallomaana. Tästä osoituksena Kanariansaarten MM-rallissa yksi EK viedään koripalloareenan seinien sisäpuolelle.
Tilaajille
Vuoden 1989 RAC-rallin voittajan Pentti Airikkalan pojan Nikon tytär Flame Airikkala tähtää tosissaan ralliuralle.
Tilaa uutiskirje
TILAA VM-UUTISKIRJE, niin pysyt ajan tasalla moottoriurheilun tärkeimmistä tapahtumista, ilmiöistä, henkilöistä ja uutisista!
Suosituimmat