Käsittämätön määrä kaatumisia MotoGP:n aika-ajossa – Yllätysnimi nousi kärkeen
Brasilian MotoGP-luokan aika-ajo oli hyvin dramaattinen, sillä heti session alussa nähtiin useampi kaatuminen. Nelosmutka oli poikkeuksellisen petollinen ja yllätti useamman kärkikuljettajan. Helikopterikuva näytti osuvasti kaatumisjäljet, jotka olivat hyvin lähellä tosiaan. Kaatumispaikka oli lähes identtinen kolmella kuljettajalla.
MotoGP:n Q1-sessio oli hyvin mielenkiintoinen, sillä mukana oli joukko todella kovia kuljettajia. Perjantain harjoitus oli sateen rikastama ja muun muassa Marco Bezzecchi jäi Q1-sessioon.
Aika-ajo ajettiin kuivalla kelillä ja heti kärkeen Brasilian oma poika Diego Moreira kellotti Hondallaan nopeimman ajan. Q1:n alussa Joan Mir oli toisena, joten keulilla oli kaksi Hondaa.
Bezzecchi otti kuitenkin homman haltuun ja kellotti yhdeksän minuutin kohdalla kärkiajan 1:17.760, mikä oli 0.052 nopeampi kuin Morenan aika.
Bezzecchi paransi aikaansa pysäyttämällä kellot aikaan 1:17.408. Tämän jälkeen hän ajoi hiekalle, mutta aika riitti kärkeen ja pääsyyn Q2-sessioon.
Toinen seuraavaan aika-ajosessioon menijä oli Fabio Di Giannantonio, 0.123 sekuntia kärkiajasta jääneenä.
Q2 alkoi dramaattisesti, sillä Francesco Bagnaia kaatui alkukierroksilla. Heti hänen jälkeensä Pedro Acostan etupää lähti alta ja hän liukui hiekalle. Mika Kallio sattui olemaan samassa mutkassa katsomassa ja Acosta sai suomalaiselta mopokyydin takaisin varikolle. Draama ei päättynyt tähän. Hetkeä myöhemmin Marc Marquez kaatui ja jälleen kyseessä oli mutka numero neljä, jossa aiemmin kaaduttiin.
Kun Q2:sta oli noin kuusi minuuttia oli jäljellä, kaatuneetkin kuljettajat pääsivät uudelleen mukaan. Kärjessä oli Fabio Di Giannantonio ajalla 1:17.420. Toisena oli Marc Marquez 0.071 kärkiajasta.
Kun aika-ajosta oli ajamatta kolme minuuttia, Jorge Martin meni nurin mutkassa kuusi. Kärjessä oli edelleen Giannantonio 1:17.410, mutta hän meni nurin. Toisena oli Bezzecchi ja kolmantena Marc Marquez. Tämä jäi myös lopulliseksi järjestykseksi.
| MotoGP aika-ajo Brasilia | ||||
| Sijoitus | Kuljettaja | Maa | Tiimi | Tulos |
| 1 | Fabio Di Giannantonio | ITA | Pertamina VR46 Ducati | 1:17:410 |
| 2 | Marco Bezzecchi | ITA | Aprilia Racing | +0:070 |
| 3 | Marc Marquez | ESP | Ducati Lenovo | +0:081 |
| 4 | Fabio Quartararo | FRA | Monster Yamaha | +0:151 |
| 5 | Jorge Martin | ESP | Aprilia Racing | +0:220 |
| 6 | Ai Ogura | JPN | Trackhouse Aprilia | +0:292 |
| 7 | Fermin Aldeguer | ESP | Gresini Ducati | +0:305 |
| 8 | Alex Marquez | ESP | Gresini Ducati | +0:389 |
| 9 | Pedro Acosta | ESP | Red Bull KTM | +0:624 |
| 10 | Johann Zarco | FRA | LCR Honda | +0:655 |
| 11 | Francesco Bagnaia | ITA | Ducati Lenovo | +0:712 |
| 12 | Toprak Razgatlioglu | TUR | Pramac Yamaha | +1:012 |
| 13 | Joan Mir | ESP | Honda HRC | 1:17:710 |
| 14 | Diogo Moreira | BRA | LCR Honda | 1:17:812 |
| 15 | Franco Morbidelli | ITA | VR46 Ducati | 1:17:815 |
| 16 | Raul Fernandez | ESP | Trackhouse Aprilia | 1:17:964 |
| 17 | Alex Rins | ESP | Monster Yamaha | 1:17:975 |
| 18 | Jack Miller | AUS | Pramac Yamaha | 1:18:022 |
| 19 | Luca Marini | ITA | Honda HRC | 1:18:169 |
| 20 | Maverick Vinales | ESP | KTM Tech3 | 1:18:176 |
| 21 | Brad Binder | RSA | Red Bull KTM | 1:18:237 |
| 22 | Enea Bastianini | ITA | KTM Tech3 | 1:18:479 |
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.