Jere Haavisto voitti MX1-luokassa kaiken mahdollisen, kun Karkkilan motocross-SM tarjosi sadetta ja poikkeuksellisen kilpailuformaatin
KTM Silve racing kuljettajat ajoivat voittoihin, kun motocrossin SM-pisteistä miteltiin Karkki-lassa.
Kilpailussa ajettiin normaalista poikkeavalla formaatilla, missä oli kolmen kierroksen eriä, kolme putkeen ja alkuperäisesti tämä piti suorittaa kolme kertaa. Päivä typistyi kuitenkin seitsemään erään, kun kovan vesisateen vuoksi kilpailunjärjestäjä päätti muuttaa viimeisen kolmen erän session yhdeksi 15 minuuttia ja kaksi kierrosta eräksi.
Ylöjärven Jere Haavisto hallitsi MX1-luokassa päivää ja voitti näytöstyyliin kaikki kilpailuerät. Haavisto oli myös itse hyvin tyytyväinen erityisesti päivän kilpailurataan, mikä toimi hyvänä valmistautumisena seuraavaan ADAC-sarjan osakilpailuun.
“Hyvä päivä ja oli kiva ajaa, kun rata oli oikeasti sellainen, että siitä oli hyötyä Gaildorfia varten. Se oli möyhitty ja kasteltu hyvin aamusta asti, niin tuli hienoja pitkiä spooreja”, Haavisto kertoi.
Vantaan Saku Mansikkamäki voitti MX2-luokassa seitsemästä erästä viisi ja oli kaksi kertaa kakkonen. Näin ollen Mansikkamäki kruunattiin päivän voittajaksi.
“Ihan hyvä päivä ja lähtöprosentti oli kohtuullinen, kun seitsemästä lähdöstä otin kuudet holetshotit. Oli hyvä päästä ajamaan tällaista oikeatakin savea, kun seuraava ADAC-sarjan osakilpailu on myös savella. Treeneissä ei pääse ajamaan näin hyviä ratoja. Olen tyytyväinen totaalin voittoon”, Mansikkamäki kertoi.
SM-sarjassa Haavistolla ja Mansikkamäellä jäi avauskilpailu väliin ADAC-sarjan päällekkäi-syyden vuoksi. MX1-luokassa Haavisto on seitsemäntenä 18 pisteen päässä kärjestä ja MX2-luokassa Mansikkamäki on kolmantena 32 pisteen päässä kärjestä. SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon päästä Siilinjärvellä.
MX1
1 Jere Haavisto 75
2 Aaro Menna 57
3 Jere Rönkkö 55
4 Indrek Mägi 51
5 Erki Kahro 48
6 Arttu Sihvonen 45
7 Eemil Ruuth 41
8 Pekka Nissinen 39
9 Miro Varjonen 38
10 Jasper Haavisto 37
MX2
1 Saku Mansikkamäki 72
2 Matias Miettinen 62
3 Jonni Hujala 60
4 Santeri Oinonen 46
5 Eliel Lehtinen 44
6 Simo Koskinen 43
7 Kaapo Kalatie 41
8 Tiitus Räikkönen 35
9 Roope Vikström 34
10 Heikki Vähäpesola 33
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.