
Montrealissa George Russell ja Max Verstappen suihkuttivat samppanjaa hilpeissä tunnelmissa, vaikka he eivät voi sietää toisiaan – Kameroiden edessä kumpikin osaa näytellä, varsinkin Russell
MERCEDEKSEN formula 1 -tallin Russell ei ole mikään prinsessa, vaan ennenminkin kuningas George.
Viikko sitten sunnuntaina George Russell seurasi Roland Garrosin tennispyhätössä Pariisissa Ranskan avointen miesten kaksinpelin eeppistä viisieräistä finaalia espanjalaisen Carlos Alcarazin ja italialaisen Jannik Sinnerin välillä.
Liekö siitä inspiroituneena britti innostui lyömään voittopisteitä yksi toisensa jälkeen viikonloppuna Montrealissa. Hän tempaisi aika-ajossa ehkä uransa upeimman kierroksen, eikä antanut GP:ssä toisesta ruudusta startanneelle Max Verstappenille mahdollisuuksia kahdessa ensimmäisessä ja ratkaisevassa mutkassa.
Russell piti asemansa ja ratsasti vaivattomasti ansaittuun voittoon. Ensimmäiseensä tällä kaudella.
Russell ei sentään ilmoittautunut mukaan mestaruustaisteluun, vaikka hän on enää 19 pistettä kolmantena olevan Verstappenin takana. Australialaisen Oscar Piastrin etumatka on kuitenkin yli 60 pistettä.
Siitä huolimatta Russellin esitys oli piristysruiske MM-sarjalle. Hän on koko kauden hiipinyt tavallaan varjoissa, mutta ottanut aina parhaan irti työvälineestä.
Kanadan GP:stä ei kuitenkaan kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Montreal on selvästikin yksi Russellin suosikkiradoista (paalupaikalla myös 2024) ja se sopii hyvin Mercedekselle. Tiimi ja kuljettajat ovat puhuneet, että Mercedeksellä on vaikeuksia kuumissa olosuhteissa, kuten sunnuntaina, mutta kaikki suhteellista. Tästä ongelmasta ei ollut ainuttakaan merkkiä sunnuntaina, joten se on yhtä lailla ratakohtaista.
Viime kauden lopulla Qatarissa Max Verstappen nimitti Russellia prinsessaksi, koska tuomaristo langetti hänelle yhden lähtöruudun rangaistuksen hollantilaisen hidastettua enemmän tai vähemmän tahallaan Russellin valmistavaa aika-ajokierrosta. Tämän episodin jälkeen he ovat olleet toistensa arkkivihollisia, kuten kaksi viikkoa sitten Espanjassa jälleen nähtiin.
Red Bull viestitti Verstappenille, että hänen on päästettävä Russell ohitseen, jotta hän ei saa aika-sakkoa. Neljännen sijan ojentaminen Russellille sai Verstappenin sekoamaan. Hän jarrutti selvästi, datan mukaan kolme kertaa, neljännen ja viiden mutkan välissä, mutta painoi sitten odottamatta kaasupoljinta ja osui Russellin Mercedekseen. Onneksi kummankaan - erityisesti Russellin - matka ei päättynyt siihen.
Montrealissa kaksikko suihkutti samppanjaa näennäisen hilpeissä tunnelmissa, mutta todellisuudessa he eivät voi sietää toisiaan. Kameroiden edessä kumpikin osaa näytellä, varsinkin Russell.
George Russellin tulevaisuus on upeista esityksistä huolimatta ”täysin avoin”. Hänen sopimuksensa Mercedeksen kanssa päättyy tämän kauden jälkeen. Tuskin kenellekään on yllätys, että tallipäällikkö Toto Wolff haluaa pitää Russellin, mutta mitä pidemmälle hän venyttää neuvotteluita, sitä vahvemmat kortit Russellilla on kädessään. Muutama Montrealin kaltainen esitys lisää ja Russellin arvo kasvaa entisestään.
Varikkotietojen mukaan sopimus on jo työn alla, ja kuten Russell on moneen kertaan sanonut, he pääsevät Wolffin kanssa yhteisymmärrykseen vuorokaudessa. Jatkosopimusta tuskin julkaistaan vielä heinäkuussa, vaan F1-sarjan kesälomalla elokuussa. Sitä pidemmälle Mercedes sitä tuskin pitkittää.
MM-KAMPPAILUUN Kanadan GP jätti jälleen palavan ennusmerkin. Oscar Piastri on noussut suurimmaksi mestariehdokkaaksi. Hänen tallikaverinsa Lando Norris tuntuu murenevan paineiden alla.
Piastri oli koko viikonlopun odottamattoman vaisu, mutta pystyi tärkeimmällä hetkellä aika-ajossa puristamaan kaiken irti McLarenistaan. Norrisin suoritus oli päinvastainen. Nopea harjoituksissa, mutta uskomattoman sekaisin aika-ajossa. Siinä missä Piastri on aina vaadittaessa nopea, on Norris sortunut lukemattomiin virheisiin.
Piastri tekee viikonlopusta toiseen tasaisen varmaa työtä, kun taas Norris ei tunnu kestävän paineita. Hän on parhaimmillaan silloin, kun ei ole mitään menetettävää. Norrisin vauhti oli Montrealissakin hyvää, kunnes hän sortui alokasmaiseen virheeseen yrittäessään tallikaverinsa ohi.
Piastri etenee kuin juna kiskoilla. Ottaa aina sen, mikä on saavutettavissa. Montrealin neljäs sija oli takuulla pienoinen pettymys, mutta siitä huolimatta hän kasvatti johtoaan MM-pisteissä. Piastri on yhtä aikaa jäämies, kuten Kimi Räikkönen, ja professori, kuten Alain Prost.
Hän tietää vasta kolmannella F1-kaudellaan, kuinka maailmanmestaruus voitetaan. Jos nyt pitäisi iskeä rahaa pöytään tulevasta mestarista, löisin viimeisenkin roponi vetoa Piastrin puolesta. Suosittelen muillekin.
Hän on henkisesti niin paljon Norrisia vahvempi.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.