
Tässä ovat F1:ssä eniten MM-pisteitä keränneet kuskit, jotka eivät ole koskaan voittaneet GP-kilpailua
Jo vuodesta 2010 asti kuninkuusluokassa ajanut Nico Hülkenberg on listan ylivoimainen ykkönen.
1: Nico Hülkenberg – 577 pistettä (2010>)
On suorastaan hämmästyttävää, että nyt Kick Sauberilla ajava saksalainen ei ole 231 GP-startissaan ollut kertaakaan edes podiumilla. Hän ei ole yksinkertaisesti päässyt koskaan voittavaan autoon, urallaan hän on ajanut Williamsilla, Force Indialla, Sauberilla, Renaultilla, Racing Pointilla ja Aston Martinilla.
Paalupaikalla hän on ollut kerran, vuonna 2010 Brasiliassa. Nelossijoja uralta löytyy kolme, kuuden joukkoon hän on ajanut 33 kertaa.
Kotikisassa Hockenheimissa 2019 Hülkenberg oli kisan puolivälin jälkeen kakkosena Max Vertappenin perässä, mutta ajoi hiekalle ja juuttui siihen. Tuloksena oli keskeytys.
2: Romain Grosjean – 391 pistettä (2009-2020)
Grosjeanin vyölle kertyi 179 GP-starttia Lotuksella ja Haasilla. Podiumille hän nousi kymmenen kertaa, kaikki Lotuksella vuosina 2012-2015. Voittokin oli lähellä; 2012 Kanadassa Lotuksen yhden pysähdyksen taktiikka onnistui ja Grosjean nousi kakkoseksi ohi Fernando Alonson. Voittaja Lewis Hamilton ehti kuitenkin ruutulipulle 2,5 sekuntia ennen ranskalaista.
3: Lance Stroll – 302 pistettä (2017>)
26-vuotias miljardöörin poika on ehtinyt startata jo 170 GP-kilpailuun Williamsilla, Racing Pointilla ja Aston Martinilla. Podiumin alimmalla korokkeella hän on ollut kolmesti, kerran Williamsilla ja kahdesti Racing Pointilla.
Kaudella 2020 Turkissa Strol vei yllättäen paalupaikan ja johti kilpailua parhaimmillaan 10 sekunnilla. Racing Point joutui ottamaan hänet kuitenkin toistamiseen renkaanvaihtoon kärkipaikalta ja yllätysvoitto suli siihen. Tiimin mukaan rengas oli jo pahasti kuoriutunut, mutta Stroll itse olisi halunnut jatkaa radalla.
4: Nick Heidfeld – 259 pistettä (2000-2011)
Nick Heidfeld ajoi urallaan 183 GP-kilpailua Prostilla, Sauberilla, Jordanilla, BMW:llä ja Lotuksella. palkintopallipaikkoja tuli 13, niistä peräti kahdeksan kakkossijoja. Mutta ei sitä voittoa. Kanadassa 2008 BMW-Sauberin tallikaveri Robert Kubica voitti paremman kisastrategian ansiosta, Heidfeld oli toinen, vaikka olisi jopa ansainnut voiton.
Heidfeld olisi ollut listalla rajusti korkeammallakin, mutta F1-pistelasku muuttui vasta 2010 sellaiseksi, että voitosta sai 25 pistettä ja pisteitä jaettiin 10 parhaalle. Vuodet 1991-2002 pisteet menivät 10-6-4-3-2-1, 2003-2009 10-8-6-5-4-3-2-1 ja vuodesta 2010 asti 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1. Lisäksi kauden päätöskilpailusta on saanut viimeiset kymmenen vuotta tuplapisteet. Myös kilpailuja on nykyisin paljon enemmän.
5: Alex Albon – 258 pistettä (2019>)
Albon on ajanut Toro Rossolla, Red Bullilla ja Williamsilla 108 GP-kilpailua voitoitta. Kauden 2019 puolivälissä hän pääsi myös voittavaan autoon napaten paikan hyllytetyltä Pierre Gaslylta.
Hän pääsikin kahdesti podiumille, muttei ollut koskaan lähelläkään voittaa kilpailua. Molemmat palkintopallisijat tulivat kaudella 2020, mutta Albon joutui silti lähtemään kesken kauden.
Vuoden poissaolon jälkeen Albon palasi kuninkuusluokkaan Williamsille. Kolmen ensimmäisen kauden paras sijoitus oli seitsemäs, mutta maaliskuussa Melbournen avauksessa Albon oli viides. Se on hänen uransa paras sijoitus muulla kuin Red Bullin ykköstiimin autolla.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.