
Giljotiini on jo pystytetty - Red Bullilla kriisikokous tällä viikolla
KOLUMNI
LIAM LAWSON tarvitsee aikaa sopeutuakseen mittatilaustyönä Max Verstappenille räätälöityyn Red Bulliin, mutta sitä ei ole enää paljon jäljellä. Synkimmässä skenaariossa uusiseelantilaisen ura tallissa on ohi kahden Grand Prix´n jälkeen, mutta todennäköisimmin hän saa vielä ainakin yhden tilaisuuden kirkastaa kilpeään. Kahden viikon kuluttua Suzukassa - radalla, jonka hän tuntee Japanin Super Formula -sarjasta 2023.
Lawsonin alkukausi on ollut hänelle vierailla näyttämöillä järkyttävä pettymys jokaisella mittarilla. Viikko sitten Australiassa hän hyytyi aika-ajossa 18. ruutuun ja kolaroi GP:ssä. Kiinassa hän jäi lauantaina koko joukon viimeiseksi, eikä esitys sunnuntaina ollut rohkaisevampi 12. sijasta huolimatta. Sen mahdollistivat vain Ferrari-kaksikon (Charles Leclerc-Lewis Hamilton) ja Alpinen Pierre Gaslyn hylkäykset ja Jack Doohanin kymmenen sekunnin aikasakko. Puhtaasti ajamalla Lawson kepitti ainoastaan heikon Sauberin pilotit.
Tunteet Red Bullin leirissä ovat vielä hieman kaksijakoiset. Kivenkova neuvonantaja Helmut Marko olisi ollut varmasti valmis heittämään Lawsonin bussin alle jo Shanghaissa, mutta tallipäällikkö Christian Horner pysyi vielä maltillisena. Joka tapauksessa Red Bullin päättäjät kokoontuvat tällä viikolla kriisipalaveriin ja tärkeimpänä aiheena listalla on Lawsonin tulevaisuus.
Pitkästä MM-kaudesta on takana vasta kaksi erää, mutta McLaren alkaa heti karata näköpiiristä (pisteet 78-36). Merkkikohtaisesta mestaruudesta taistellakseen Red Bull tarvitsee toisen, säännöllisesti kärkisijoille yltävän kuljettajan. Tämä on tosin paljon pyydetty; edes Max Verstappen ei kilpaile tänä vuonna voitoista kuin korkeintaan satunnaisesti.
RED BULL on tehnyt karhunpalveluksen itselleen asettamalla kaikki munat hollantilaisen reppuun. RB21 on häkellyttävän voimakkaasti yliohjaava, eikä tunnu istuvan kenenkään muun kuin Verstappenin hanskaan.
Viime keväänä tapahtui jotain ihmeellistä. Red Bull toi uudet osat ja päivitykset autoonsa ja yhtäkkiä Sergio Pérez menetti täysin otteensa. Meksikolainen kertoi myöhemmin istuneensa aivan vieraaseen formulaan Teksasin osakilpailun jälkeen. Viidessä ensimmäisessä GP:ssä Pérez oli neljästi palkintopallilla, allekirjoitti alkukesästä jatkosopimuksen, mutta vain romahtaakseen käsittämättömällä tavalla ja saadakseen potkut kauden päätteeksi.
On helppo todeta, että Pérez oli surkea. Huomattavasti oleellisempaa on kysyä, miksi huippuammattilaiseksi todistettu ajaja valui yhtäkkiä amatöörin tasolle. Ja vastaus on aina sama: Red Bull on yhtä kuin Max Verstappenin täysin poikkeuksellinen ajotyyli.
Liam Lawsonin tilanne on samanlainen Pérezin viime kaudella. Jokainen varikolla tunnustaa, että hän on lahjakas, mutta mitä ilmeisimmin väärässä paikassa. Lawsonin kaltaiselle aloittelijalle Red Bull on tänä päivänä pahin mahdollinen työpaikka. Parrasvalot hehkuvat punaisina, paineet hiostavat, auto on suunniteltu yksipuolisesti toisen ajotyyliin sopivaksi, lehdistö revittää otsikoita epäonnistumisista ja Z-sukupolvi pilkkaa säälimättömästi sosiaalisessa mediassa. Ei ihme, jos nuoren miehen psyyke murenee.
Hän tietää tarvitsevansa runsaasti aikaa sopeutuakseen Red Bulliin, mutta myöntää avoimesti, ettei Red Bullilla ole aikaa harjoittelijoiden koulutukseen.
RED BULL oli tuulinen työpaikka - ja huipulla tulee kovaa.
- Ihmiset tiimissä alkoivat kääntyä minua vastaan heti ensimmäisen virheeni jälkeen. En missään vaiheessa tuntenut saavani riittävästi tukea, ranskalainen Pierre Gasly on muistellut.
Hänet potkittiin pihalle 12 GP:n perusteella. Thaimaalainen Alex Albon säilytti työpaikkansa pitempään, mutta eipä hänelläkään jäänyt juuri positiivisia muistoja. Albonia seurasi Pérez, joka auttoi Red Bullin merkkikohtaiseksi mestariksi 2022-23. Joskin jälkimmäisellä kaudella pelkästään Verstappenin pisteet olisivat riittäneet.
MIKÄLI LAWSON saa potkut ja pudotetaan Racing Bullsille kypsymään, istutetaan hänen paikalleen japanilainen Yuki Tsunoda. Tsunoda ja ranskalainen Isack Hadjar ovat osoittaneet, että pikkuveli RB:n vauhti on ollut kokonaisuudessaan jopa vakuuttavampaa kuin Red Bullin. Vain Verstappenin ilmiömäiset kyvyt ovat pelastaneet emotallin häpeältä. Se on hälyttävää.
Tsunoda on vain vuoden Lawsonia vanhempi, mutta hänellä on taustallaan 11 GP:n sijasta neljä kokonaista kautta Alpha Taurilla (entinen Racing Bulls) ja RB:llä. Kisakuljettajan rooli Red Bullilla on Tsunodan suuri unelma, mutta välillä täytyy pohtia kahteen kertaan, mitä toivoo.
Kysymys kuuluu, kumpi heistä on onnekkaampi, jos ja kun vaihtokauppa mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa tehdään...
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.