Lauri Heinonen kertoo paljonko driftingillä tienaa ja mitä hän toivoisi lampun hengeltä
Vauhdin Maailma esitti driftingtähti Lauri Heinoselle nipun human interest -kysymyksiä, jollaisia häneltä ehkä hiukan harvemmin kysytään.
Millä autolla ajat siviilissä?
”Vuoden 1995 vuoden Jaguar XJ6:lla. Se on ihan hinnat alkaen malli kuutosmoottorilla, ei ole mikään remmiahdettu. Olen ajanut sillä nelisen vuotta ja se on osoittautunut oikein hyväksi käyttöautoksi. Brittejä turhaan haukutaan, toimii nimittäin oikein hyvin talvellakin. Ei ole sellaisia oireita kuin nykyautoilla.”
Mitä teet mieluiten vapaa-aikana?
”Totta kai olen paljon perheen kanssa. Minulla on kuitenkin kova innostus myös kaikenlaisiin työkoneisiin. Vanha Fordin 4600 traktorikin löytyy. En nyt ihan maajussi ole vapaa-ajalla, mutta konemiestä leikin kovasti. Kävin juuri ajamassa John Deeren kanssa metsäkonettakin. Se oli hauskaa ja onnistui yllättävän hyvin. Samanlainen Nissankin löytyy kuin tuo kilpa-auto, mutta se on ihan eri asia, kun sitä saa itse laittaa omassa tallissa ihan rauhassa. Kilpa-autoonhan pojat ei mun anna enää koskea ollenkaan. Autot ja koneet kiinnostavat vapaa-aikana, mitään sulkapalloharrastusta mulla ei ole.”
Mihin lähdet, kun on lomaa? Ulkomaat vai kotimaa?
”Kisoissa saa reissata ulkomailla ihan riittävästi. En muista, koska olisi kunnon lomaa ollut, mutta jos vapaapäiviä tulee, käymme usein perheen kanssa heittämässä kotimaassa jonkin lenkin asuntoautolla. Oli ihan kiva, kun perhe pääsi mukaan kauden avaus kisareissulle. Minulla on nyt viisivuotias poika ja toinen lapsi on elokuussa tuloillaan.”
Miten isyys ja kilpaurheilu sopivat yhteen? Pitääkö vaimo pahana, kun iskä pyörii maailmalla?
”On puhuttu jo valmiiksi, että mun ei tarvi mennä synnytyslaitokselle, jos on Drift Masters meneillään. Ei tarvi jättää kisaa kesken. Mutta voi olla, että jos niin käy, joudun vähän imuroimaan ja tiskaamaan ylimääräisiä vuoroja.”
Oletko kovakuntoinen? Paljonko menisi cooperissa?
”En ole. En urheile vapaa-ajalla. Tämä laji ei ainakaan toistaiseksi sitä vaadi, kisavedot ovat niin lyhyitä. Mielenlujuutta tarvitaan enemmän. Cooperista ei hajuakaan.”
Tunnistetaanko sinut kadulla?
”Se on jotenkin kumma juttu, että täällä kotona Porissa ei kyllä kukaan ole tullut pysäyttämään tai juttelemaan, ei edes nakkikioskin jonossa. Ehkä se on vain perusporilainen luonne. Mutta muualla kun kuljetaan, niin kyllä ihmiset tulevat ottamaan yhteiskuvia. Ihan rauhassa saan kuitenkin olla.”
Paljonko driftingillä tienaa? Oletko rikas?
”En todellakaan. Jos haluaa rikastua, ei kannata aloittaa driftingiä. En tienaa yhtään enempää kuin edellisessä työssänikään ruumisauton kuljettajana. Ja meillä on tässä tiimillä sellainen periaate, että kaikki raha, mitä tulee, laitetaan tähän toimintaan. Rahat käytetään auton kehittämiseen, eivät ole jääneet tilille makaamaan. Mestaruudesta saatiin 20 000 euroa, yksittäisten kisojen voitosta 8000 euroa, kakkossijasta pari tonnia. Mutta kyllä ne palkintorahat koko ajan kasvussa ovat.”
Kalja vai siideri? Paljon vai vähän?
”Kyllä mä juon kaljaa mieluummin, mutta maltillisesti.”
Mistä haaveilet elämässä?
”Haaveilen rauhasta. Toivon, että kilpatoiminta saataisiin pyörimään niin, että olisi aikaa myös perheelle, eikä kenenkään tarvisi tiimissä polttaa itseään loppuun. Suunta on oikea, aika hyvin on saatu talvi pyörimään lähes toimistoajoilla. Aika monta vuotta tuli kuitenkin vedettyä niin, että oli burn outin partaalla. Nyt on parempi.”
Koska itkit viimeksi ja miksi?
”En kyllä edes muista, en osaa vastata. Ei ole tarvinnut hirveästi tunteilla, nyyhkyleffatkaan eivät avaa mun kyynelkanavia.”
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
”Oma puoliso, hän pitää kotipuolen pystyssä. Omat vanhemmat myös. He eivät ole varsinaisesti tiimitoiminnassa mukana, mutta auttavat muuten paljon esimerkiksi kirjanpitohommissa. Samoin toi meidän päämekaanikko Toni ”Jake” Marjomaa on sellainen, että jos se teloo kätensä, niin pulassa ollaan.”
Jos lampun henki ilmestyisi ja saisit kolme toivomusta, mitä ne olisivat?
”Ekana varmaan se, että jos sais tohon mun Nissaniin – joita on siis kilpa-auto ja harrasteauto - tehtaan täyden lisävarustekorisarjan, sitä pyytäisin. Katselin juuri Japanissa niiden hintoja käytettynä ja pahuksen kalliita ovat.”
Ei siis maailmanrauhaa tai ikuista elämää?
”Ei, se ei ole tällä hetkellä päällimmäinen asia, vaan turbo-Nissan. Totta kai toivoisin terveyttä itselle ja läheisille, ilman niitä se Nissanikaan ei tunnu miltään. Ja ehkä kolmantena joku tietynlainen taloudellinen vakuutus olisi ihan mukava, sellainen perustoimeentulo.”
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.