Hyppää pääsisältöön
Kuva
Asunmaa

Drifting lumosi Teemu Asunmaan: "Tämä pitää ottaa yhtä tosissaan kuin ralli"

Teksti
26.5.2025

Rallin moninkertaisen Suomen mestarin siirtyminen driftingiin on ollut yllättävänkin nopea. Tai itse asiassa kyse ei ole siirtymisestä, pikemminkin multiploitumisesta. Asunmaa jatkaa edelleen myös rallin ajamista.

Drifting on kuitenkin alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän, koska se tarjoaa toisenlaista haastetta liki 20-vuotisen ralliuran kylkeen.

- Lajit ovat ihan erilaisia, oikeastaan kaikki asiat pitää ajatella driftingissä täysin päinvastoin kuin rallissa. Mutta aina siitä on hyötyä, kun on jotakin kilpa-autoa ajanut. Olen saanut hyviä ihmisiä ympärille ja ammattiapua. Tämä lajiyhteisö on sellainen, että moni on valmis auttamaan, se on hienoa, Asunmaa hehkuttaa driftingiä Vauhdin Maailmalle.

Vaikka mies on ajanut uudessa lajissaan vasta kaksi kilpailua, hän sai villin kortin Drift Mastersin Alahärmän kilpailuun. Siihen on syynsä.

Viikonloppuna Asunmaa valitsi Seinäjoen SM-driftingin ja jätti Länsirannikon rallin väliin. Kokemus oli positiivinen.

- TOP5 oli tavoite ja neljänneksi päästiin. Opimme tästä kilpailusta varmaan enemmän kuin koko aiemmalta drifting-uralta yhteensä. Päästiin vähän jyvälle, miten tämä homma toimii. Ensi viikolla sitten Härmän Drift Masters. Se vaatii hiukan omia juttuja, mitä pitää vielä harjoitella. Mutta nyt oli hyvä viikonloppu, tämä oli jo vähän sinne päin.  

- Olen tässä lajissa ihan tosissani. Olen kuitenkin ajanut rallia kilpaa ammatikseni tosi pitkään. Mieli ei anna periksi, että tätä ei tehtäisi yhtä tosissaan. Myös harjoittelu pitää ottaa yhtä tosissaan. 

Kilpailullisen mielenkiinnon lisäksi kahdesta eri lajista on iloa myös yhteistyömarkkinoilla.

- Rallia ja driftingiä seuraavat hiukan erilaiset ihmiset. Driftingiä nuoret enemmän, toki on nuoria rallifanejakin. Se on kuitenkin erilainen katsojakunta ja erityyppinen näkyvyys. Tämä on minulle hyvä asia, voin tarjota yhteistyökumppaneille rallinäkyvyyttä ja näkyvyyttä driftingissä. Se on aika hyvä tilanne verrattuna moneen muuhun kuljettajaan, Asunmaa kertoo.

Kommentoit viime vuonna, että kyse on myös rahasta. Eli driftingiin on helpompi saada sponsseja kuin ralliin. Onko näin?

- No se oli ehkä vähän klikkiotsikko, mutta kyllä drifting on tällä hetkellä kiinnostava laji. Olen saanut siihen ihan hyviä yhteistyökumppaneita, kyllä tälle on kysyntää. Onhan rallillakin tosi hyvä näkyvyys ja sen on paljon driftingiä suurempi laji. 

Teemu Asunmaan innostus driftingiin sai alkunsa pari vuotta sitten.

- Kun Härmään tuli ensimmäisen kerran Drift Masters vuonna 2023, päätin mennä katsomaan. Laji näytti siltä, että sitä olisi hauska päästä koittamaan joskus. Yhteistyökumppanimme Hallixin Lampelan Jussi oli samaa mieltä, koska drifting on nouseva laji, joka saa aika paljon näkyvyyttä. 

- Voitimme sinä vuonna rallin SM-sarjan, ja Jussi siitä ikään kuin palkintona hommasi minulle mahdollisuuden kokeilla drifting-autoa. Sen vuoden lokakuussa ajoin ekan kerran. Jäi mietityttämään, että tämä oli aika kivaa ja voisin kokeilla toisenkin kerran. 2024 kesällä kyselin vuokra-autoja, muttei sellaisia ollut oikein tarjolla.  

Koska vuokrattavia autoja ei ollut, sellainen piti tietysti ostaa.

- Syksyllä tuli sitten yksi Bemari myyntiin, ihan hyvä harrasteauto. Ostin sen. Joka ikisellä ajokerralla into ja halua oppia lajia lisää kasvoi. Jotenkin siinä tavoitteetkin alkoivat kasvaa. Parantelimme autoa aika paljon, ja tuli tehtyä melkoisesti myös simulaattoritreeniä. Ja nyt ollaan tässä.

Ralli on toistaiseksi melkoisesti kalliimpi laji kuin drifting, mutta Asunmaa povaa, että tulevaisuudessa asiat voivat olla toisin. 

- Kyllä ralli on vielä ihan eri asia. Drifting on kuitenkin aika nuori laji. Siinä on tällä hetkellä niin vapaat tekniikkasäännöt, että siitä voi tulla ajan kanssa todella kallis laji. Varsinkin, jos autotehtaita ja isoja ammattitiimejä alkaisi lähteä mukaan. Kustannuksia rajoittavia sääntöjä ei ole tällä hetkellä lainkaan. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Kansi 5