Andreas-Nikolaus Lauda ei vastannut perinteistä kilpa-ajajan stereotyyppiä, ei sen paremmin ulkoiselta olemukseltaan kuin mielenlaadultaankaan. Hän ylsi kuitenkin hämmästyttäviin menestyksiin toimien tavoilla, jotka pakottivat muutkin omaksumaan uuden asenteen ja lähestymistavan kilpa-autoilijan ammattiin.

Porvarillisessa wieniläiskodissa Nikistä kasvoi pehmis.

”Vaikka ulkona ei olisi ollut kovin kylmäkään, jouduin pukeutumaan pomppaan, kaulaliinaan ja tirolilaishattuun. 11-12-vuotiaana jouduin käymään säännöllisesti oikojalla suoristuttamassa hampaitani. Voin vieläkin nähdä itseni niissä vaatteissa odottamassa äidin kanssa pysäkillä raitiovaunua. Olin mammanpojan perikuva”, hän tunnusti aikuisena jo maineeseen noustuaan.

Oikomisen jäljiltä hänen ylähampaansa jäivät yhä vähän hassusti törrölleen ja herättivät huomiota Keimolan varikollakin Nikin osallistuessa 1968 Formula Vee -maaotteluun Suomi-Itävalta. Itävaltalaisten hallitsemassa kisassa hän sijoittui neljänneksi häviten muun muassa nykyisin Red Bull -vaikuttajana tunnetulle Helmut Markolle.

Lauda kilpaili Suomessa kolmesti ennen kansainvälistä läpimurtoaan. 1970 hän sijoittui Ahvenistolla Formula 3 -kisassa neljänneksi, sillä kertaa edellään James Hunt, mutta elokuussa Keimolan Interserie-osakilpailu jäi kesken.

Siinä kisassa Nikin autona oli samanlainen Porsche 908, millä Leo Kinnunen vuotta aiemmin oli voittanut Nordic Challenge Cupin. Lauda havaitsi auton liian raskaaksi käsitellä ja päätti tehdä jotain asialle. Hän hankki kuntovalmentajan, mikä siihen aikaan oli kilpa-autoilijoille ennenkuulumatonta.

Se oli varhainen esimerkki Laudan tavasta paneutua asiaansa paljon perusteellisemmin kuin mihin siihen mennessä oli totuttu. Hän ymmärsi minkälaisista osatekijöistä ajosuoritus rakentuu ja halusi aina varmistaa, että ne kaikki oli hiottu huippuunsa. Erityisen huomion sai auton tekniikkapuoli ja säätöjen vaikutus sen käyttäytymiseen.

Kuva

Kuninkuusluokkaan

1972 Lauda pääsi Marchin F1-talliin. Se oli ostettu paikka. 22-vuotiaana Niki toi 2,5 miljoonaa Itävallan shillinkiä pelastaakseen tiimin talousahdingosta. Suuren osan tuosta summasta muodosti henkilökohtainen pankkilaina.

Lauda otti valtavan taloudellisen riskin ja tilanne näytti pian todella synkältä, kun Marchin uusi, radikaali 721X-malli osoittautui täysin epäonnistuneeksi. Tallin ykköskuljettajan Ronnie Petersonin mielestä se tuntui testeissä hyvältä, mutta hän ei koskaan ollut tunnettu kyvyistään analysoida ajokkejaan

Niki sen sijaan palasi kahden ensimmäisen kierroksensa jälkeen varikolle.

”Tästä ei tule mitään, teidän autonne on kelvoton”, hän täräytti.

Tiimi ei kuitenkaan halunnut luottaa kokemattomaan kuskiinsa, vaan uskoi ongelmien johtuneen hänestä.

March kilpaili myös F2:ssa, missä Ronnie Peterson oli hallitseva Euroopan mestari. Lauda ei aluksi pysynyt hänen tahdissaan, mutta kieltäytyi hyväksymästä, että se olisi mahdotonta. Testipäivinä hän hakeutui radan varteen seuraamaan tallikumppaninsa ajoa, analysoi kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Ennen pitkää hän alkoikin tarjota Ronnielle kunnon vastusta.

Marchin perustajajäseniin lukeutunut pääinsinööri Robin Herd on todennut, että Niki ei pystynyt ajamaan autoa yhtä rempsein ottein kuin Ronnie.

”Mutta hän osasi käyttää älykkyyttään sen kompensoidakseen. Siksi kesti vähän pidempään ennen kuin hän alkoi saavuttaa saman tasoisia tuloksia.”

Vähitellen Lauda sai ymmärrystä Marchilla, joka surkeasta F1-menestyksestään huolimatta olisi halunnut jatkaa hänen kanssaan. Kun pääsponsori STP kuitenkin yllättäen vetäytyi leikistä, Nikin oli taas tarjottava sponsoritukea pysyäkseen ykkösissä, 1973 perinteikkään brittitallin BRM:n riveissä.

Uudesta lainasta ei todellisuudessa ollut varmuutta, mutta hän sopi juonikkaasti ensimmäisen erän maksuun vasta kesällä, mihin mennessä laski ehtivänsä vakuuttaa tiimin kyvyistään siinä määrin, että saisi palkallisen pestin.

Tulokset eivät vieläkään häikäisseet. Pistesijoja heltisi vain yksi, mutta väläyksiä kyvyistä nähtiin ajoittain. Nuoren itävaltalaisen päättäväisyys ja usein oikeaan osunut näkemyksellisyys tekivät vaikutuksen myös BRM:llä, joka armeliaasti luopui vaatimasta sponsorirahoja ja alkoi maksaa Nikille palkkaa. Nikin maine alkoi  levitä, mutta oli yllätys, kun Lauda 1974 kiinnitettiin Ferrarille.

Kuva

Ferrari valitsi F1:n

Maranellossa palikat olivat sekaisin. Kuinka ollakaan, Lauda oli juuri oikea mies panemaan talo järjestykseen. Hän sai Enzo Ferrarin vakuuttuneeksi, että menestyminen F1:ssä edellytti voimavarojen keskittämistä siihen ja luopumista urheiluautojen MM-sarjasta. Sen koommin Ferrari ei olekaan kisannut tehdastiimillä kuin Formula 1:ssä.

Jo kevään 1974 mittaan Lauda ja Ferrari alkoivat  erottua GP-sirkuksen kovimmaksi yhdistelmäksi, mutta mestaruussaumat kariutuivat keskeytyksiin. Seuraavana vuonna mitään ei jätetty sattuman varaan ja Niki Lauda valtasi italialaisille ensimmäisen maailmanmestaruuden 11 vuoteen. Kaikki viittasi pidempäänkin valtakauteen, kun 1976 käynnistyi samanlaisissa merkeissä.

Traaginen onnettomuus Saksan GP:ssä Nürburgringillä oli kaataa kaiken, mutta lopulta se maksoi Nikille vain kauden mestaruuden. Hänen maineelleen se antoi myyttisen sädekehän.

Kuva

Uskomatonta tahdon lujuutta osoittaen Lauda oli lähtöruudukossa jo kuusi viikkoa onnettomuuden jälkeen, vaikka sitä seuranneina päivinä oli palovammojensa ja hengittämiensä myrkyllisten kaasujen takia saanut teho-osastolla viimeisen voitelun. Nikin ankaran rationaalista asennoitumista alleviivasi vielä se, että hän jätti ratkaisevan kisan Fujissa kesken, koska punnitsi jatkamisen kaatosateessa liian vaaralliseksi.

Laudassa alettiin nähdä rohkeutta, joka poikkesi siitä, mikä ennen oli yhdistetty kilpa-ajajan luonteeseen. Se ei ollut huimapäisyyttä; Lauda suorastaan halveksi tyhmäksi näkemäänsä riskinottoa. Se oli siviilirohkeutta. Niki ei missään käänteissä kaihtanut olla oma itsensä ja esittää näkemyksiään suorasukaisesti vaikkapa Enzo Ferrarille, jota  lähes kaikki kumarsivat ja myötäilivät.

Hän täräytteli myös julkisesti ajatuksia, joita aikaisemmin olisi pidetty urheilijalle liian uskallettuina.

”Minulla ei ole koskaan ollut esikuvia, enkä halua olla sellainen kenellekään”, Niki töksäytti.

Vauhdin hurmaa hän ylenkatsoi.

”En minä saa mitään erityistä tyydytystä siitä, että ajan kovaa. Ei mitään keskipako-orgasmeja tai kiihtyvyysorgasmeja, silloinhan olisin runkkari! Minä nautin siitä, että osaan säätää autoni kulkemaan paremmin kuin muut.”

Eikä Niki mielistellyt fanejaankaan.

”Joskus joku nappaa hatun päästäni. Ei sillä hatulla väliä. Olen jakanut niitä sadoittain ihmisille, jotka pyytävät. Mutta, että se tehdään noin vain… olkoonkin vaikka merkki ihailusta, minusta se on päällekarkaus ja varkaus!”

Kuva

Takaisin huipulle

Ensimmäiseen GP-voittoon onnettomuutensa jälkeen Lauda ajoi julmissa puitteissa. Maaliskuussa 1977 Etelä-Afrikan GP:stä otetuissa valokuvissa näkyy hänen Ferrarinsa pohjaan iskeytynyt turvakaaren pala, joka oli irronnut surmansa saaneen Tom Prycen autosta.

Niki pystyi sulkemaan huolet mielestään ja tuomaan sillä kaudella jälleen mestaruuden Ferrarille, mutta hänen asenteensa kuljettajana näytti silti vähän muuttuneen. Herpaantumaton huomio yksityiskohtiin ja huolellinen paneutuminen haasteisiin oli entisellään, mutta säihkyvin terä nopeudesta jäi usein puuttumaan. Laudasta oli muutamassa kuukaudessa parkkiintunut vanha kettu, joka kartutti pistesaldoaan tasaisenvarmoilla suorituksilla.

Niki oli menettänyt luottamuksen Enzo Ferrariin, joka hänen vielä Mannheimin sairaalassa maatessaan pestasi talliin hankalaluonteisen Carlos Reutemannin. Harva yllättyi mestarin kiittäessä työnantajaansa siirtymällä Bernie Ecclestonen leipiin Brabhamille.

Siellä hän teki historiaa voittaessaan 1978 Ruotsin GP:n nk. ”pölynimuri-Brabhamilla”, joka välittömästi tuon jälkeen suljettiin sarjasta. Syksyllä 1979 Lauda hämmästytti taas GP-väkeä lopettaen uransa kesken Kanadan GP:n harjoituksien. Laudan mieli täyttyi muilla ajatuksilla; hän oli perustanut lentoyhtiön.

”En olisi voinut kuvitella palaavani radoille”, hän totesi myöhemmin.

Mutta niin vain kävi; uusi tilanne, uudet prioriteetit. 1982 Lauda oli taas lähtöruudukossa, mihin hänet houkuttelivat Ron Dennis ja McLarenin uraauurtava hiilikuiturunkoinen MP4/1.

1979 Niki oli puhunut turhautumisestaan maaefektiautoilla ajoon. Sen jälkeen niistä kiellettiin radan pintaan ulottuneet helmat. Vaikka F1:ssä vielä 1982 olivatkin kylkiponttooneissa maaefektiä tuottavat venturikanavat, nyt autot Nikin mielestä sentään taas käyttäytyivät ”niin kuin autojen kuuluu”.

Kuva

Tallikaveri haastoi

Laudan vauhti oli talven testaamisen jälkeen kohdallaan, mutta Cosworthin DFV-moottorit alkoivat jäädä turbojen jalkoihin. Laudan usuttamana Ron Dennis pääsi yhteistyöhön Porschen kanssa ja 1984 moottoriksi vaihtui Stuttgartissa suunniteltu turbo TAG-nimikkeellä.

Samalla Niki sai tallikaverikseen Alain Prostin, jota jo muutaman vuoden oli pidetty tulevana maailmanmestarina. Prostilla nähtiin hyvin saman tyyppisiä avuja kuin Laudallakin.

Asetelma ei ollut helppo. Lauda sai todeta, ettei hän pysty yhtä nopeisiin aika-ajokierroksiin kuin ranskalainen. Niki alkoikin käyttää harjoitukset kokonaan parhaiden kisasäätöjen hakuun.

Huimatehoisten turbokoneiden vuosina luotettavuus jätti toivomisen varaa, eikä toisaalta ohittaminen tuottanut vaikeuksia. Lauda pystyikin voittamaan kisoja kahdeksannesta ja yhdeksännestäkin lähtöruudusta. Prost ajoi häntä enemmän voittoja – seitsemän Laudan viittä vastaan – mutta Monaco tuotti hänelle vain puolet pisteistä, kun GP keskeytettiin ennen aikojaan. Mestaruus lankesi Nikille 0,5 pisteen erolla.

35-vuotias Lauda poikkesi koko lailla 25-vuotiaasta, sitä korosti runneltu ulkonäkökin, johon palkintopallin lyhyitä kansallislauluseremonioita lukuun ottamatta aina kuului punainen Parmalatin lippalakki. Nikille vakiintui lempinimeksi ”The Rat”; ”Rotta”. Sitä ei pidetty loukkaavana, vaan se viittasi ennallaan säilyneiden hampaiden ohella yhtä vahvasti kokeneen pelurin kyynisen laskelmoivaan taktiseen taituruuteen.

1985 sekään ei enää riittänyt. Lauda putosi mestaruuteen ajaneen tallikumppaninsa kyydistä täysin pystyen ajamaan vain kolmesti pisteille, mutta silti suurta tyydytystä tuottaneeseen voittoon Zandvoortissa, jossa hän jätti Prostin taakseen vain 0,2 sekunnilla!

Viikkoa aiemmin Lauda oli kotikisassaan Itävallassa ilmoittanut lopettavansa uransa kauden päättyessä.

Kuva

Erilainen uran jatko

Aktiiviuran päätyttyä Niki oli saksankielisillä TV-kanavilla hapokkaana, mutta suosittuna asiantuntijakommentaattorina ja kuului edelleen varikon vakiokasvoihin.

1992 pahoihin vaikeuksiin ajautunut Ferrari pyysi Laudaa avukseen konsultiksi. Asetelma ei kuitenkaan osoittautunut hedelmälliseksi, ei vaikka kutsu tuli Luca di Montezemololta, jonka kanssa Niki 1970-luvulla muodosti Ferrarin voimakaksikon. Parempaa tulosta ei tuottanut hänen liittymisensä Jaguarin tallin erikoisesti organisoituun johtoryhmäänkään tämän vuosituhannen alussa; pesti jäikin lyhyeksi.

Niki Laudan luonne ei käynyt minkä tahansa ryhmän johtoon, mutta Mercedeksen F1-tallista hänelle löytyi oikea rooli Toto Wolffin rinnalla. Viiteen peräkkäiseen kuljettajien ja tiimien maailmanmestaruuteen on vaadittu oikeanlaista kemiaa myös johtotasolla – siihenkin on Nikillä ollut ansionsa. Hänen sanotaan vakuuttelullaan taivutelleen Lewis Hamiltonin liittymään tiimiin.

Vielä viimeisessäkin roolissaan Niki Laudan pisteliäs, sarkastinen huumorintaju pääsi usein oikeuksiinsa. Sen sanottiin jalostuneen hänen Ferrari-vuosinaan, jolloin germaaninen luonne joutui opettelemaan tyyneksi ympärillä kiehuvan kaaoksen keskellä.

Myöhempien polvien kuljettajat ovat omaksuneet monia Niki Laudan vakiinnuttamia asenteita ja käytäntöjä, mutta toista hänen kaltaistaan ei silti nähdä.