Hyppää pääsisältöön
Kuva
Toni Vilander Kuva: AKK

AKK:n puheenjohtaja Toni Vilander aikoo nostaa Ferrari-kortin esiin – Maranellossa hänen uuteen rooliinsa suhtaudutaan joustavasti ja kannustavasti

Kuvat
12.11.2025

Ferrari rankataan yleensä Italian parhaiden työantajien joukkoon. Rata-autoilija Toni Vilanderilla on sopimus Ferrarin kanssa vielä vuodesta 2026. AKK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittu Vilander on huomannut, että Ferrari on tarvittaessa joustava työnantaja.

”Siellä on jo kalenteri julkaistu, ja Ferrari teki jo myönnytyksiä. Yleensä töissäni Ferrarin asiat ovat menneet ykköseksi, mutta kun oli AKK:n puheenjohtajavaali, minulla oli Ferrari-tapahtuma Mugellossa, mutta lähdin sieltä kesken pois”, Vilander kertoo.

Vilanderin mukaan Ferrarilla tiedetään tarkasti Vilanderin luottamushenkilötilanne. Ferrari oli myös ensimmäisiä onnittelijoita, kun Vilander valittiin AKK:n puheenjohtajaksi.

”Ferrari voitti viikonloppuna hyperautojen valmistajien mestaruuden ja kuljettajan maailmanmestaruuden, ja niitä koskevia viestejä läheteltiin pomon kanssa. Kyllä ne ovat ihan kartalla, missä mennään, ja saan sieltä myös tukea.”

Vilander on siitä harvinainen lajiliiton puheenjohtaja, että hän on myös aktiivinen kisakuljettaja.

”Toki sieltä Ferrariltakin sitä pientä vitsailua tulee aiheesta, sillä olen heille ollut kuitenkin se kisakuski. Nyt taisi sanoa pomo, että hänellä on ensimmäistä kertaa poliitikko kuljettajarosterissa. Mutta se on sellaista leikkimielistä.”

Huulenheitosta huolimatta AKK:n puheenjohtaja on merkittävä päättäjä, ja Ferrari tietää sen hyvin. Vilanderin mukaan Ferrarin pääkonttorissa Maranellossa hänen uuteen rooliinsa suhtaudutaan tyylikkäästi ja ymmärtäen.

”Ilman muuta. Arvioidaan sitten jossain kohtaa, että onko minun Ferrari-linkistä jotain hyötyä Suomen tai Pohjoismaiden rata-autoilulle. Aion ottaa näitä asioita jossain kohtaa esiin. Suomen moottoriradoista olen osaan ollut jo yhteydessä, ja osa radoista on ollut minuun yhteydessä. Täytyy sielläkin yhteistyötä tiivistää ja katsoa, mitä voidaan tehdä ja mitä visioita, panostusta ja tulevaisuuden näkymää eri radoilla on.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025