Sivuvaunuissa nähtiin MM-tason trilleri Imatralla – Pekka Päivärinnan ero kärkeen vain 0,087 sekunnilla
Vakuuttavia otteita jo Imatranajon perjantaissa esittänyt Eemeli Lahti oli vahvin myös ensimmäisenä varsinaisena kilpailupäivänä lauantaina voittaen ESR Superbiken ja Open Superbiken. ESR Supersportien ykkönen oli britti Gary Johnson.
Moottoripyöräilyn Pohjoismaiden suurin katuratakilpailu Imatranajo on tänä vuonna kansainvälisen European Series Road Racing -sarjan (ESR) neljäs koitos. Imatran keskusta-alueella ESR Superbike -luokan kärkikolmikon lauantaisessa kilpailussa muodostivat Eemeli Lahti, Niko Lehtiranta ja sveitsiläinen Lukas Maurer.
”On se makeaa, siisteintä, kun pääsee ajamaan itselle tärkeiden ihmisten edessä ja vielä onnistuu. Hehän näkevät minun epäonnistuvan arjessa joka päivä, joten kiva, että täällä näkevät onnistumisia”, Lahti naureskeli riemuissaan faniensa edessä palkintokorokkeella.
ESR Supersportien voiton otti pitkän linjan kuljettaja, Ison-Britannian Gary Johnson. Suomen Juho Kantola kuittasi kakkossijan ja Rasmus Nurmi kolmospaikan. Kärkijoukoissa alkumatkasta ollut isäntäseura Imatran Moottorikerhon Niko Tanskanen keskeytti tekniseen vikaan.
Tuhansia katsojia tälläkin kertaa houkutelleen Imatranajon muissa luokissa voittoihin ajoivat Lahti Open Superbikessä, Johnson Open Supersportissa, Sam ja Tom Christie sivuvaunuissa kukistaen Pekka Päivärinnan ja Adam Christien, Anssi Koski Classic / Retro Superbikessä ja Topi Mustonen ICGP:ssä.
Lahti ja Kantola mielissään katuradan tapahtumista
ESR Superbiken aika-ajon pohjat kellottanut Eemeli Lahti epäonnistui startissaan pudoten neljänneksi samalla, kun Imatranajon viime vuosien tähden, Mansaaren TT-ajossa loukkaantuneen Erno Kostamon pyörällä kilpaillut Niko Lehtiranta nousi kakkosruudusta kärkeen. Lahti kampesi itsensä Lehtirannan imuun vielä avauskierroksella ja kaksikon lisäksi Kenny Koskinen sekä Sveitsin Lukas Maurer repäisivät jo eroa muihin. ESR-sarjan perustaja, belgialainen Laurent Hoffmann taittoi alkumatkaa viidentenä, kun Lahti löysi jo toisella kierroksella ohituspaikan Lehtirannasta.
Lahti ajoi näytöstyyliin voittoon ja Lehtiranta oli vakuuttavasti kakkonen. Maurer oli kolmas, Koskinen neljäs ja Ville Valtonen viides. Hoffmann valahti seitsemänneksi.
”Ei se tarkoituksenmukaista ollut, että epäonnistuin lähdössä. Sitten katselin rauhassa Nikon linjoja, missä hän oli vahva, ja siitä aika äkkiä tulikin tilaisuus, kun Niko teki virheen mutkan ulostulossa ja minä onnistuin. Pystyin tekemään ohituspaikan seuraavaan jarrutukseen”, Lahti kuvaili.
ESR Supersportien voiton vienyt Gary Johnson joutui kamppailemaan sijoituksista Juho Kantolan ja Niko Tanskasen kanssa. Aiemmin iltapäivällä Open Supersporteissa neljänneksi sijoittunut Kantola näytti sisuuntumisen merkkejä ESR:n puolella ottamalla kakkospaikan.
”Tavoitteeni oli päivän ykköskisan jälkeen päästä kärkisijoille ja pysyä siellä. Olikin hyvä kisa, ja olin Johnsonin perässä ja sain ajettua legendan kanssa kisaa. Se tuntui hienolta. Muutenkin oli makeaa ja odotan joka vuosi Imatran kisaa iloisesti. Rata on omanlaisensa. Kaikkialla ei ole niin tasaista, joten pyörä elää ja joutuu tappelemaan sen hallinnan kanssa”, Kantola kertoi innoissaan.
Maailmanmestarit kukistivat Päivärinnan
Pekka Päivärinta oli brittimatkustajansa Adam Christien kanssa erinomaisessa vedossa sivuvaunujen aika-ajossa, mutta kilpaerän startin epäonnistuminen päästi kakkospaikalta lähteneet britit Sam ja Tom Christien kärkipaikalle. Päivärinta haki ja haki ohituspaikkaa ratamoottoripyöräilyn puolella hallitsevista maailmanmestareista, mutta sitä ei vain löytynyt. Christie-Christie oli ruutulipulla 87 tuhannesosaa ennen Päivärinta-Christietä.
”Oli MM-tason taistelu. Samalla tavalla ajamme siellä peräkanaa. Jos teet yhden virheen, voit menettää yhden sijan. Starttimme oli vähän sellainen, että tipuimme sijan. Mutta saimme järjestettyä hienon kisan eikä heillä ollut ainuttakaan virhettä, minkä takia he voittivat. En häpeä lainkaan. Oli hienoa ajaa kilpaa alusta loppuun saakka”, Päivärinta korosti.
Sam ja Tom Christie olivat erittäin tyytyväisiä ykköstilastaan.
”Kun katsoimme aamulla ulos hotellihuoneemme ikkunasta ja näimme kaatosateen, emme olisi ikinä uskoneet, että pääsemme ajamaan kisaa slickseillä (kuivan kelin renkaat). Kun saimme kärkipaikan startissa, tiesimme, ettei ole varaa virheisiin. Onneksi onnistuimme, koska Pekka oli koko ajan kannoillamme. Oli kunnon kisa. Nautin siitä”, Tom Christie kommentoi.
Sivuvaunujen kolmospaikka meni Viroon Jaanus Saarmaalle ja Sander Telvelle.
Lajilegendalta kunniaa nuorille suomalaisille
Open Supersport avasi varsinaisen kilpailemisen iltapäivällä, ja palkintosijoista käytiin todella näyttävä ja tiukka taistelu ruutulipulle saakka. Lajilegenda, britti Gary Johnson veti pisimmän korren kukistaen kakkospaikan ottaneen Rasmus Nurmen alle viiden sadasosasekunnin turvin. Kolmas oli Niko Tanskanen, vaikka hän kärsi jarruongelmista. Tanskanen jäi kymmenyksen Nurmesta. Samassa ryhmässä nelospaikan kuittasi Juho Kantola jääden hänkin vain pari kymmenystä Johnsonista.
”Nämä nuoret jätkät olivat todella nopeita tänään ja heidän kanssaan oli turvallista ja miellyttävää ajaa kovavauhtisella katuradalla. Heillä on nopeat pyörät, he eivät pelleile ja ovat mielettömän paljon minua nuorempia”, Johnson jakoi kunniaa palkintokorokkeen vierustovereilleen Nurmelle ja Tanskaselle.
Toisena lähtönä nähtiin Classic / Retro Superbike, jossa kärkikolmikon muodostivat Anssi Koski, Ari-Petteri Kuivalainen ja Sami Siimestö.
Open Superbikessä ennakoitiin illan viimeistä lähtöä, kun Eemeli Lahti otti vakuuttavan voiton. Niko Lehtiranta oli kakkonen ja Kenny Koskinen kolmonen.
”Hyvältä tuntui. Jo ensimmäinen kierros oli vahva ja sattuivat jarrumerkit osumaan kohdilleen. Ajattelin, että pitää polkaista kovaa pari kierrosta ja pudottaa muut perästä, jolloin saan ajaa vähän rauhallisemmin loppukisan ja tehdä sitä omaa hommaani. Sitten varmasti tulee hyvä tulos. Ajaminen vain helpottui ja helpottui kisan edetessä sen kuivuessa”, Lahti kuvaili.
Menneiden aikojan GP-pyörien ICGP-luokan voiton vei ylivoimaisesti Topi Mustonen. Toinen oli Ilari Nieminen ja kolmas Reino Ijäs.
”Onhan se aina mukava voittaa. Hyvältä tuntuu”, Mustonen iloitsi.
Ajaminen jatkuu 60:ssa Imatranajossa samojen luokkien merkeissä sunnuntaina huipentuen viikon parhaiden ajajien King of Imatra -kilpailuun sekä palkintojenjakoon kello 10:30-18:00.
60. Imatranajo, Imatra, lauantai 4.7.2026
ESR Superbike:
- Eemeli Lahti, FIN, 18:31.237
- Niko Lehtiranta, FIN, +10.230
- Lukas Maurer, SUI, +19.246
ESR Supersport:
- Gary Johnson, GBR, 15:43.030
- Juho Kantola, FIN, +4.303
- Rasmus Nurmi, FIN, +17.407
Open Superbike:
- Eemeli Lahti, FIN, 14:51.993
- Niko Lehtiranta, FIN, +7.852
- Kenny Koskinen, FIN, +16.452
Open Supersport:
- Gary Johnson, GBR, 15:59.585
- Rasmus Nurmi, FIN, +0.048
- Niko Tanskanen, FIN, +0.155
Sivuvaunut:
- Sam Christie, GBR / Tom Christie, GBR, 12:40.170
- Pekka Päivärinta, FIN / Adam Christie, GBR, +0.087
- Jaanus Saarmaa, EST / Sander Telve, EST, +23.115
Classic / Retro Superbike:
- Anssi Koski, 12:25.426
- Ari-Petteri Kuivalainen, +5.156
- Sami Siimestö, +38.271
ICGP (250 ja 350 2t):
- Topi Mustonen, 17:37.619
- Ilari Nieminen, +23.859
- Reino Ijäs, +47.673
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.