Hyppää pääsisältöön
Kuva
Getty

Miamin F1 GP:n tulokset

Teksti
Kuvat
5.5.2025

Miamin F1-osakilpailusta odotettiin sateen runnomaa koitosta, mutta toisin kävi. Kilpailu päästiin ajamaan läpi hyvissä ja siitä muodostui McLarenin ylivoimainen näytös. Lando Norris yritti kilpailun alussa Max Verstappenin ohi, mutta ajautui ulos ja menetti useamman sijan. Oscar Piastri iskeytyi Verstappenin kantaan ja tiukan taistelun jälkeen nappasi ykköspaikan ja painoi saman tien maisemaan. 

Lando Norris nousi myös Verstappenin kantaan ja pienen miekkailun jälkeen lunasti toisen sijan. 

Verstappen menetti kolmannen sijan George Russellille virtuaalisen turva-auton ja varikkotaktiikan takia. 

Piastri ajoi Miamin pitkän kilpailun selkeään voittoon. 

– Eilinen oli vaikea ja varsinkin aika-ajo oli todella hankala. Voitin aikaa ykkösmutkassa lähdössä ja pystyin lopulta ohittamaan Verstappenin. Auto oli todella upea. Kovalla renkaalla oli vähän vaikeampaa, mutta onneksi sain tehtyä eron alussa. Tiimi tekee todella hienoa työtä, Piastri sanoi. 

Tiimikaveri Norris ajoi yhtä selvästi toiseksi. 

– Tiimi teki hyvää tuota, mutta totta kai harmittaa tuo alku. Verstappen pisti hanttiin, kuten aina. Se on aina hänen kanssaan tuollaista, joko nostaa tai sitten kolaroi, Norris sanoi. 

Russell pystyi pitämään Verstappenin takanaan ja sijoittui kolmanneksi. 

– Olen todella tyytyväinen tähän sijoitukseen, McLarenit menivät menojaan. Olin aika tyytyväinen autoon ja luotin siihen, että Max Verstappen pysyy takanani, Russell sanoi. 

 

1 OSCAR PIASTRI MCLAREN  
2 LANDO NORRIS MCLAREN +4.630
3 GEORGE RUSSELL MERCEDES +33.014
4 MAX VERSTAPPEN RED BULL RACING +2.312
5 ALEXANDER ALBON WILLIAMS +8.111
6 ANDREA KIMI ANTONELLI MERCEDES +7.435
7 CHARLES LECLERC FERRARI +1.534
8 LEWIS HAMILTON FERRARI +3.150
9 CARLOS SAINZ WILLIAMS +0.391
10 YUKI TSUNODA RED BULL RACING +13.857
11 ISACK HADJAR RB F1 TEAM +0.168
12 ESTEBAN OCON HAAS +7.404
13 PIERRE GASLY ALPINE +8.439
14 NICO HÜLKENBERG SAUBER +3.584
15 FERNANDO ALONSO ASTON MARTIN +19.824
16 LANCE STROLL ASTON MARTIN +4.183
17 LIAM LAWSON RB F1 TEAM  
18 GABRIEL BORTOLETO SAUBER  
19 OLIVER BEARMAN HAAS  
20 JACK DOOHAN ALPINE  


 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025