
McLarenin ”papaijasäännöt” luovat levottomuutta – absoluuttinen oikeudenmukaisuus on tuhon tie
Teksasin Austinissa järjestettiin formula ykkösten Grand Prix -taistelu, jossa ei ammuttu kuin pari laukausta, mutta sen vaikutukset MM-sodassa saattavat osoittautua arvaamattoman merkittäviksi.
Aivan kuin Red Bull olisi keksinyt aikakoneen ja siirtänyt kalenterin lehtiä pari vuotta taaksepäin, jolloin Max Verstappen hallitsi ylivoimaisesti MM-sarjaa. Hollantilaisen esitys kauden kuudenneksi viimeisessä osakilpailussa 2025 ei jättänyt mitään epäselväksi. Red Bullin toi Monzaan uudet tekniset päivityksensä ja erityisesti auton pohjalevy on paljastunut kullanarvoiseksi. Red Bull liitää nyt kaikkialla - ei ainoastaan satunnaisilla näyttämöillä, kuten aiemmin keväällä ja kesällä.
Verstappen on syyskuun alun jälkeen voittanut kahdesti perinteisillä kilparadoilla (Monza ja Austin), sijoittunut toiseksi Singaporen katurännissä ja ottanut valtikan myös niiden välimallissa Bakussa.
Elokuun viimeisenä päivänä järjestetyn Hollannin GP:n jälkeen Verstappen oli pudonnut 104 pisteen päähän Oscar Piastrista, eikä elätellyt enää mestaruustoiveita.
“Tuskin voitamme tällä kaudella enää ainuttakaan osakilpailua”, hän vuodatti lehdistölle.
Turha väittää, ettei McLarenin sisäisellä reilun pelin hengellä olisi minkäänlaista merkitystä.
Mutta Monzasta alkaen Verstappenin vauhti on ollut mykistävää. Kolme GP-voittoa, yksi toinen sija ja täysosuma myös Austinin sprintissä. Erityisesti viimeisissä kolmessa GP:ssä hän on murskannut kahvipavut suodatinkelpoisiksi keräämällä 76 pistettä. Piastri on saavuttanut samassa ajassa ainoastaan 22 ja ero on kaventunut 40 pisteeseen. Muutos voimasuhteissa on ollut yhtä dramaattinen kuin viime kaudella, jolloin McLaren riisti yllättäen tahtipuikon Red Bullin käsistä.
AUSTRALIALAINEN jäämies Oscar Piastri on sulanut MM-ottelun viimeisimmissä erissä kuin pehmisjäätelö helteessä.
Toki hän olisi ollut ennen kauden alkua erittäin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, mutta trendi on ollut uhkaavasti laskeva. Bakusta käteen ei jäänyt kahden kolarin (aika-ajo ja GP) jälkeen mitään yleensä niin varmaotteiselle Piastrille ja Singaporessa ja Austinissa hän seikkaili joka tavalla varjojen mailla ajamalla ruutulipulle kärkijoukon jatkona.
Austinin sprintissä Piastri kolaroi ensimmäisessä mutkassa ja rikkoi kalustonsa huonoon kuntoon. McLaren parsi sen vauhdilla kasaan, mutta ei onnistuneesti. Piastri oli aiempaan verrattuna säälittävän hidas niin aika-ajossa kuin kilpailussakin ja valitti moneen kertaan autonsa suorituskykyä.
Hänen aisaparinsa Lando Norris on sentään pystynyt esittämään vähintään tyydyttäviä otteita. Austinissa englantilainen hiipi jo 14 pisteen päähän. Vielä Hollannin jälkeen Piastrin etumatka Norrisiin oli 34 pistettä.
Tällä hetkellä McLaren vapisee ja voi pahoin kuin horkassa vieroitushoitoon hakeutunut narkomaani ensimmäisinä päivinään. Huolella rakennettu linnoitus on romahtamassa käsiin.
MITÄ ihmettä Singaporessa merkkikohtaisen maailmanmestaruuden varmistaneelle McLarenilla on tapahtunut?
Sillä on nyt alla neljä GP:tä ilman ainuttakaan voittoa ja suurelle yleisölle autonvalmistajien tittelillä ole minkäänlaista merkitystä. Vain mestarikuljettajat muistetaan.
Tuskin kukaan olisi rohjennut ennustaa tällaista romahdusta Hollannin osakilpailun jälkeen. McLaren todennäköisesti uskoi ylivoimaiseksi osoittautuneen vauhtinsa kantavan helposti loppuun saakka ja kehitystyössä Wokingin tehtaalla on keskitytty enemmän ensi kauden kalustoon kuin nykyiseen. McLaren aliarvioi pahasti Red Bullin mahdollisen loikan eteenpäin, vaikka Bakussa tallipäällikkö Andrea Stella korosti, ettei Max Verstappen ole vielä ulkona mestaruustaistelusta. Tällöin se kuulosti lähinnä pötypuheelta.
Tällä hetkellä McLaren vapisee ja voi pahoin kuin horkassa vieroitushoitoon hakeutunut narkomaani ensimmäisinä päivinään. Huolella rakennettu linnoitus on romahtamassa käsiin.
Erityisesti huoli on Piastrista. Alkaa näyttää pahasti siltä, ettei 24-vuotias ja vasta kolmatta kauttaan F1:ssä ajava nuori mies pysty käsittelemään valtavia paineita. Hän on enää kalpea varjo kuljettajasta, joka vaikutti teräshermoiselta läpi kevään ja kesän.
Toimitusjohtaja Zak Brown ilmoitti Austinissa, ettei se vallitsevasta paniikista huolimatta aio asettaa kumpaakaan piloteistaan ykköskuljettajan rooliin. Tämä on sentään oikea ratkaisu McLarenin sekavassa politiikassa. Molemmat ansaitsevat mahdollisuutensa kamppailla MM-tittelistä, mutta turha väittää, ettei McLarenin sisäisellä reilun pelin hengellä olisi minkäänlaista merkitystä.
Piastri koki tulleensa kaltoin kohdelluksi Monzassa ja Singaporessa ja McLaren syynää tiheällä kammalla joka ikisen tapahtuman radalla. Piastri ja Norris ovat koko ajan varpaillaan, eivätkä uskalla toden teolla haastaa toisiaan. McLarenin ”papaijasäännöt” luovat ainoastaan levottomuutta. Absoluuttinen oikeudenmukaisuus kuljettajien välillä on tuhon tie, eikä sellainen ole koskaan kuulunut F1:n syvimpään henkeen.
Mieleen palaa väistämättä kausi 2007, vaikka tällöin McLarenin kuljettajat Fernando Alonso ja Lewis Hamilton heiluivat nyrkit pystyssä ja keskittyivät ottelemaan keskenään. Lopulta Kimi Räikkönen kuittasi mestaruuden yhden pisteen erolla kumpaankin.
Naiivi herrasmiespeli olisi vielä nolompi tapa hävitä.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.