Max Verstappen kertoo hämmästyttävän syyn siihen, miksi häntä ei tulla näkemään ralliauton ratissa
Max Verstappen on kenties kaikkien aikojen kovin F1-kuljettaja ja hänen isänsä, entinen F1-kuljettaja, Jos Verstappen ajaa nykyään rallia. Max Verstappen on osoittanut mielenkiintonsa muihin sarjoihin ja hyppäsi muun muassa GT3-luokan auton rattiin.
Up To Speed -podcastissa Max Verstappen kertoo kuitenkin yhden selkeän syyn siihen, ettei häntä tulla näkemään ralliauton puikoissa.
”Minusta se [ralli] on todella siistiä, mutta ajattelen vain, että jos teen virheen ja osun siihen puuhun. Puu ei liiku mihinkään. Siinä on minun rajani. Se on jotain, mitä en halua tehdä. Riski on yksinkertaisesti liian suuri”, Verstappen sanoi.
Hän myönsi, että tällainen puhe riskitekijöistä saattaa kuulostaa omituiselta F1-kuskin suusta, sillä hänen työssään vauhdit ovat hurjia ja riskit kovia. Ralli on kuitenkin hänen mielestään äärimmäisen riskialtis laji.
”Se on ainakin minun päässäni erilainen asia. Se on riski, jota en ole valmis ottamaan”, Max Verstappen sanoi podcastissa.
Max Verstappenin isä, Jos Verstappen, ajoi F1:ssä vuosina 1994–2003. Hän kilpailee nykyään yksityiskuljettajana rallin EM-sarjassa.
”Minusta todella vaikuttavaa on se, että hän on nyt 53-vuotias, melkein 54, ja kilpailee kavereita vastaan, jotka ovat parikymppisiä tai hieman yli kolmekymppisiä”, Max Verstappen sanoi.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.