Hyppää pääsisältöön
Kuva
Max Verstappen (Red Bull)

Huhumylly jauhaa Max Verstappenin ympärillä – nyt jopa Alpine vedetty mukaan

Teksti
Kuvat
17.4.2025

Max Verstappenilla on sopimus Red Bullin kanssa kauteen 2028 asti. Silti hänen siirtymiseensä muualle jo ensi kaudeksi spekuloidaan koko ajan.

Syynä on se, että Red Bull ei tunnu saavan autoaan toimimaan. Se jäi jo viime kaudella muiden tiimien kehitystyöstä jälkeen, eikä nyt näytä yhtään paremmalta. Tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan kyse on aerodynamiikkaongelmasta.

Mercedes osoitti etenkin viime kaudella kiinnostusta Verstappeniin, myös Aston Martinin tiedetään olevan tyrkyllä. 

Takavuosien F1-kuljettaja Ralf Schumacher laukoo nyt kovia väitteitä.

- Olemme unohtaneet kokonaan yhden tiimin. Se on Alpine. Flavio Briatore on jo hankkinut heille Mercedeksen moottorit ensi kaudeksi. Pierre Gasly ajoi tuolla autolla Bahrainissa seitsemänneksi, ei se ihan huono voi olla, Schumacher arvioi Sky Germanylle.

- Kuvitelkaa siihen Mercedeksen moottorilla 30 hevosvoimaa lisää. Olen varma, että myös Alpine on kiinnostunut Maxista.

Bahrainissa Gasly todellakin onnistui Alpinella. Hän oli aika-ajon viides ja ahdisteli kilpailussa kuudenneksi sijoittunutta Verstappenia. Taakse jäivät Red Bullin Yuki Tsunoda ja Mercedeksen Kimi Antonelli. Nuo kuusi pistettä ovat tosin Alpinen ainoat kauden neljästä kisaviikonlopusta. Viime vuonna Gasly oli MM-sarjan kymmenes, Alpine valmistajien sarjan kuudes.

Kun veteraani Flavio Briatore tuli tiimin taustalle, on alkanut tapahtua. Moottorisopimuksen lisäksi Pierre Gasly vertaa viime ja tämän kauden Bahrainin kilpailua.

- Viime vuonna olimme kaksi viimeistä Bahrainissa, Verstappen ohitti minut jo kilpailun puolivälissä. Nyt taistelin hänen kanssaan sijoituksesta viimeisellä kierroksella, onhan tämä iso muutos, Gasly sanoi Motorsport Weekille.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025