Hyppää pääsisältöön
Kuva
Bahrainin GP 2025 (Red Bull)

George Russell käytti Bahrainissa DRS:ää kielletysti, muttei saanut rangaistusta: ”Hän ei saanut hyötyä”

Teksti
Kuvat
14.4.2025

Mercedeksen George Russell käytti Bahrainin GP:ssä sääntöjen vastaisesti DRS-siipeä, muttei saanut rangaistusta.

Russell ajoi kilpailun kakkosena Oscar Piastrin takana, mutta hänen autonsa elektroniikkaan tuli erikoisia ongelmia. Myös normaali radioyhteys varikolle katkesi. Mercedes sai tuomaristolta luvan käyttää vararadiosysteemiä. Hän kuitenkin painoi nappia, joka aktivoi DRS:n, vaikka eroa Piastriin oli yli sekunti.

Russell hellitti kuitenkin saman tien kaasusta deaktivoidakseen DRS:n ja menetti itse asiassa aikaa. Siksi FIA katsoi, ettei hän rikkonut sääntöjä. Rangaistusta ei langetettu. Näin ollen Russellin kakkospaikka on ja pysyy.

- Elektroniikkaongelmien vuoksi kuljettajalle annettiin lupa käyttää radion varajärjestelmää painamalla nappia ohjaamossa. Se toimii myös DRS:n aktivaattorina. Kuljettaja yritti ottaa radioyhteyden, mutta aktivoikin sen sijaan DRS:n 37 metrin matkalla noin 700 metrin pituisella suoralla. Telemetrian mukaan hän hyötyi tästä 0.02 sekuntia, mutta menetti kompensaationa seuraavassa mutkassa 0.28 sekuntia. Tuomaristo totesi, ettei hyötyä saatu, joten näin ollen rangaistustakaan ei langeteta, FIA tiedotti asiasta myöhemmin.

 Itse asiassa tapahtuneelle löytyy myös ennakkotapaus. Vuoden 2018 Bakun GP:ssä Racing Pointin Sergio Perez, Williamsin Lance Stroll ja Haasin Kevin Magnussen aktivoivat myös järjestelmän samalla talla tahattomasti. Kenellekään ei langetettu rangaistusta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025