Kuva

Josef Lebererin näkökulma on julkaistu Vauhdin Maailman numerossa 6/2007

Kun Sauber-tallimme testasi vuoden 2000 lokakuussa Kimi Räikköstä, oli hyvin pian selvää, että hän saisi vuoden 2001 kuljettajan paikan. Kun huhut tästä levisivät, tilanne kävi kuitenkin hankalaksi. Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että harppaus Formula 1:een tulisi Räikköselle liian pian.

Tajusimme, että meidän on saatava hänet ennätysajassa sellaiseen kuntoon, että hän pystyy joulukuun testeissä ajamaan kokonaisen kisapituuden. Muuten hän ei tulisi saamaan Formula 1:een oikeuttavaa superlisenssiä.

Puhelinkeskustelu Räikkösen managerien Steve ja David Robertsonin kanssa antoi ymmärtää, ettei Räikköstä kuntoleiri juuri kiinnostaisi. Minä ja tallin tekninen johtaja Willi Rampf kuitenkin vaadimme sitä.

Kun hain Räikkösen marraskuun alussa Salzburgin lentokentältä, ei hän todellakaan vaikuttanut erityisen innostuneelta. Ajoimme yhdessä Filzmoosin idylliseen pikkukylään. Siellä olevaan hotelliin olimme rakentaneet varta vasten hänelle tehdyn simulaattorin. Selitin, että meidän täytyy lyhyessä ajassa saavuttaa mahdollisimman paljon. Meillä oli myös lääkärintarkastus, mutta sen tulokset eivät paljoa kertoneet, kun Kimi oli vielä vilustunut.

Aloitimme ensimmäisen päivän kello 7 uinnilla. Kimi oli hyvä uimari, hän pysyi altaassa 45–60 minuuttia joka päivä. Aamiaisen jälkeen lähdimme maastopyörillä vuoristoon. Tiet olivat vaikeita, täynnä kiviä ja käpyjä, mutta Kimi ajoi jo ylöspäin mennessä 20–30 metrin pätkiä pelkän takapyörän varassa. Hän hallitsi pyörän uskomattomalla tavalla.

Alas tultiin sitten hurjaa vauhtia. Rinteet olivat jyrkät, mutkat myös, mutta Kimiä ei pelottanut. Minua kylläkin. Tiesin, että talli lynkkaisi minut, jos nyt tapahtuisi jotain.

Illat Kimi vietti simulaattorissa. Harjoittelimme hartioiden ja niskan lihaksia sekä jarruttamista, yhä uudestaan ja uudestaan. Ohjelma oli todella rankka.

Kolmantena päivänä, kun ehdotin aamu-uinnin jälkeen monen tunnin vaellusta vuorilla, Kimi ilmoitti, että nyt riittää, tämä on liikaa. Minä taas sanoin hänelle hyvin määrätietoisesti, että uskon hänen kyllä pystyvän siihen.

Kun sitten lähdimme liikkeelle, Kimi ei puhunut minulle kahteen tuntiin mitään. Hän oli vihainen ja väsynyt edellisten päivien rääkistä. Kun sitten pääsimme ensimmäiselle tasanteelle, oli näkymä aivan uskomaton.

– Josef, Kimi sanoi yhtäkkiä minulle.
– Täällä on kaunista.

Kysyin häneltä, pitääkö hän vuorista. Kimi kertoi lumilautailevansa. Syötyämme eväät kysyin häneltä, kiinnostaisiko häntä vielä hieman hankalampi reitti, joka kestäisi vielä 5–6 tuntia.

– Tehdään se, Räikkönen vastasi innostuneena.

Se oli minulle mahtava hetki. Reitti oli todella jyrkkä, ja minulle viimeinen tunti oli melkoista kärsimystä, kun Kimi takoi menemään kuin kone. Hänen suorituskyvyllä ei näyttänyt olevan lainkaan rajoja.

Samana iltana menimme pubiin. Minä kerroin juovani nyt oluen ja kysyin, haluaisiko hänkin. Katseesta huomasin, että hän oli aivan ymmällään.

– Oh yes, hän vastasi hymyillen.

Joimme kaksi tai kolme olutta yhdessä. Viimeistään sinä iltana jää välillämme murtui.