Hyppää pääsisältöön
Kuva
Adrian Newey

Adrian Newey: "F1 on MM-sarja insinööreille, ei ajajille"

Kuljettajat voittavat osakilpailuja, autot mestaruuksia. Tämän takia Aston Martinin uusi tekninen johtaja ja englantilainen suunnittelijavelho Adrian Newey on tällä hetkellä koko formula 1 -varikon arvokkain yksittäinen tekijä.
Teksti
Kuvat
21.10.2025

Saksalainen Michael Schumacher voitti Ferrarillaan 2000-04 viisi perättäistä maailmanmestaruutta. Kymmenen vuotta myöhemmin hänen maanmiehensä Sebastian Vettel ylti lähes samaan Red Bullilla: 2010-13 neljä MM-titteliä putkeen.
Seuraavaksi vuorossa oli Mercedeksen ylivoimainen valtakausi. 2014-20 britti Lewis Hamiltonille kuusi ja saksalaiselle Nico Rosbergille yksi mestaruus.


Kunnes Red Bull palasi. Hollantilainen Max Verstappen on kerännyt neljä viimeisintä MM-pystiä.
Adrian Newey oli aivot Vettelin ja Verstappenin menestyksen takana. Aivan kuten 1990-luvulla Williamsilla ja McLarenilla. Neweyn, 66, pankista löytyy yhteensä 12 merkkikohtaista maailmanmestaruutta ja 14 kuljettajien.
Hän on tänä päivänä myyttinen käsite. Sateentekijä.


- Jotkut ovat sanoneet, että F1 on MM-sarja insinööreille, ei ajajille. Näin sen on tarkoituskin olla, eikö niin? Tietysti, Newey kirjoitti henkilökohtaisesti englantilaiseen MotorSport Magazineen heinäkuussa.


Neweyn näkemystä on vaikea kiistää. Keskinkertaisella kalustolla Schumacher, Vettel, Hamilton tai Verstappen ei olisi valloittanut ainuttakaan mestaruutta. He tarvitsevat alleen parhaan auton tai vähintään sen kanssa tasaveroisen. Ja Adrian Newey luo sellaisia.

"F1 on MM-sarja insinööreille, ei ajajille"


Valokuva kertoi taas kerran enemmän kuin kuuluisat tuhat sanaa. Vettelin neljännen mestaruuden jälkeen Espanjan GP:n katsomossa oli iso valkoinen lakana, jossa luki eri väreillä: ”Onnittelut Newey 2010,11,12,13 mestari. Kuka Vettel??”


Newey tietää arvonsa. Aston Martin maksaa hänelle 20 miljoonaa puntaa, selvästi yli 25 miljoonaa dollaria, kaudesta. Arvostettu amerikkalainen Forbes-lehti listasi tämän vuoden raharuhtinaat F1:ssä. Verstappen ja Hamilton painivat omassa sarjassaan, mutta heidän lisäkseen vain englantilainen Lando Norris (35 miljoonaa taalaa) ansaitsi enemmän kuin Newey jatkossa. Espanjalainen Fernando Alonso ja monacolainen Charles Leclerc olivat käytännössä tasoissa Neweyn kanssa. Tosin Neweyllä on mahdollisuus tienata vielä 10 miljoonaa puntaa (reilut 12,5 miljoonaa dollaria) bonuksina.


Neweyn palkka on tähtitieteellinen, mutta ansaitusti. Kun puheet hänen hyvästeistään Red Bullille alkoivat velloa, nousivat tuntosarvet pystyyn lähes jokaisessa leirissä. Ferrari, Williams, Mercedes, McLaren ja jopa Alpine kolkuttivat Neweyn ovea, mutta yksikään ei uskaltanut lähteä mukaan tarjouskilpailuun. Aston Martinin puheenjohtaja Lawrence Stroll oli päättänyt saada Neweyn hinnalla minä hyvänsä, eikä hän tunnu katuvan satsaustaan.

Kuva
Adrian Newey tiesi heti pienenä poikana haluavansa suunnitella autoja. Hänen isällään oli nyrkkipaja, jossa hän rakensi erilaisia katuajoon tarkoitettuja Lotuksia varaosista kuvankauniiksi yksilöiksi.


- Olen tehnyt bisnestä 40 vuotta, enkä ole koskaan ollut yhtä varma sijoitukseni kannattavuudesta, Stroll lohkaisi ja hehkui itseluottamusta.


Adrian Newey ei ole ainoastaan ylivoimainen tekijä omalla alallaan, mutta myös magneetti, joka vetää puoleensa etevimpiä kuljettajia. Ajatus Max Verstappenista Aston Martinilla 2026 Fernando Alonson rinnalla on täysin realistinen skenaario. Kuten myös tallin mestaruustoiveet tulevina vuosina. Vielä tulevalla kaudella Neweyn kädenjälki jää himmeäksi. Tykit on suunnattu vuoteen 2026 ja sitä pidemmälle.


Newey aloittaa työnsä Aston Martinin tukikohdassa Silverstonessa 1. maaliskuuta. Ajankohta on täydellinen.


Sääntömuutokset


Formula 1 elää tällä hetkellä valtavan murroksen äärellä. Vuodeksi 2026 säännöt muuttuvat radikaalisti. Newey puhuu jopa F1-historian pisimmästä kerralla otettavasta askeleesta. Yhdellä iskulla muuttuvat autojen runko, aerodynamiikka ja moottori.


Formula ykkösen paino putoaa 30 kiloa, leveys putoaa 20 ja pituus 10 senttiä. DRS unohdetaan, koska etu- ja takasiivet ovat liikuteltavia koko matkan. Hybridissä polttomoottorin tehoja lasketaan, mutta sähköisessä yksikössä nostetaan merkittävästi.
Suuntaviivat ovat jokaiselle yhtä selvät. Tämä hieman harmittaa hieman Neweyä, koska häneltä löytyisi takataskustaan vaikka kuinka monta jokeria.


- Rakastaisin tilannetta, jossa säännöt antaisivat insinööreille vapaammat kädet, kuten 1970-luvulla. Se oli epäilemättä kiehtovin aika työskennellä F1:ssä. Sikarinmuotoiset autot olivat historiaa ja jokaisella suunnittelijalla oli oma perusteltu näkemys, miltä F1:n tulevaisuus näyttää, Newey sanoo.


- Nykyään on vain tyydyttävä kompromissiin toisensa jälkeen. Siihen on kaksi syytä. Toinen on autonvalmistajien kustannusten vähentäminen ja vaikka siitä ei julkisesti paljon puhutakaan, niin lisäksi pelko siitä, että joku osaa lukea sääntökirjaa muita taitavammin ja katoaa taivaanrantaan. Mutta niin voi tapahtua - ja tapahtuu - tänäkin päivänä nykyisillä kahleilla. Tämän takia en ole vakuuttunut kulukaton tärkeydestä. F1-tallit eivät olet edes tänään riittävän suuria tutkimuslaitoksiksi, joten plagioimme ja käytämme hyväksemme kaiken, mitä näemme. Sen vuoksi autot näyttävät kopiolta toisistaan, eikä tämä ole minusta ihanteellinen trendi. Ennemminkin turhauttava.

Kuva
Nouseeko Aston Martin? Newey ainakin tietää arvonsa. Aston Martin maksaa hänelle 20 miljoonaa puntaa, selvästi yli 25 miljoonaa dollaria, kaudesta.


Hajoaminen


Red Bull jäi viime vuonna merkkikohtaisessa MM-sarjassa kolmanneksi McLarenin ja Ferrarin taakse. Kaikki merkit viittaavat, ettei imperiumi pysty vastaiskuun 2025, vaan enemminkin myös Mercedes nousee sen yläpuolelle. Edessä on äärimmäisen turhauttava MM-kausi eritoten Max Verstappenille.
Red Bull paloi kuin Rooma muinaisessa historiassa. Neweyn päätös lähteä ei ollut suinkaan ainoa peruutusvaihde tiimin suorituskykyyn. Exodus oli alkanut jo 2023, kun Rob Marshall siirtyi McLarenille tekniseksi johtajaksi. Häntä seurasivat Neweyn lisäksi urheilujohtaja Jonathan Weatley (Sauber/Audi), arvostettu kisastrategisti Will Courtenay (McLaren) ja brändijohtaja Kelly Brittain (MotoGP). Nico Rosberg kertoi kesällä huomanneensa, että lukematon määrä Red Bullin mekaanikkoja etsii työpaikkaa muista talleista. Miksi näin tapahtui Red Bullin ollessa vielä aallonharjalla?


Ilmapiiri on pahasti tulehtunut. Vanha ja narsistinen jäärä, itävaltalainen neuvonantaja Helmut Marko ja pehmeämpiä arvoja korostava tallipäällikkö Christian Horner ovat jatkuvasti napit vastakkain. Red Bullin isä Dietrich Mateschitz kuoli 2022 ja tämän jälkeen hänen läheinen ystävänsä Marko on kokenut olevansa vastuussa koko organisaatiosta ja Mateschitzin perinnöstä. Hän puhuu toistuvasti ennen kuin ajattelee ja viljelee pelkoa työntekijöiden keskelle.

"Ajatus Verstappenista Aston Martinilla 2026 on realistinen"


Marko uskoo olevansa oikeassa jokaisesta asiasta ja tekee Hornerin työn mahdollisimman vaikeaksi. Kukaan ei tiedä varmasti, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt seurasi romahdus ja Red Bullin tulevaisuus on täynnä isoja kysymysmerkkejä. Verstappen ja nuori uusiseelantilainen Liam Lawson ovat kuljettajat 2025, mutta entä sen jälkeen? Verstappen haluaa muualle - todennäköisesti Aston Martinille tai Mercedekselle. Lawsonin täytyy yhä todistaa olevansa valmis ison tallin GP-pilotiksi.


Oman lyhyen lukunsa muodostaa potkut saanut Sergio Pérez. Meksikolainen toi mukanaan arvokkaita sponsoreita, jotka jättävät Red Bullin heti, kun se on mahdollista. Red Bull ei putoa pohjalle, mutta matka takaisin terävimmälle huipulle vaikuttaa ylivoimaiselta seuraavien vuosien aikana. Sen on tavallaan aloitettava kivijalan muuraaminen uudestaan.


Potkut


Adrian Newey tiesi heti pienenä poikana haluavansa suunnitella autoja. Hänen isällään oli nyrkkipaja, jossa hän rakensi erilaisia katuajoon tarkoitettuja Lotuksia varaosista kuvankauniiksi yksilöiksi. Adrianin esikuva oli Lotuksen tallipäällikkö ja F1:n suuri uudisraivaaja Colin Chapman.


Newey pääsi kolmekymppisenä F1-tallin, Marchin, palkkalistoille. Hän oli alunperin nuorempi pääsuunnittelija, mutta ylennettiin muutamassa kuukaudessa vastuun vetäjäksi. March oli pieni talli, eikä sen seuraaja Leyton House yhtään isompi, mutta Neweyn työ herätti huomiota. March oli lähtökohtiinsa verrattuna pirteä ja Italialainen Ivan Capelli sijoittui Portugalin GP:ssä 1988 toiseksi ja johti Japanin osakilpailua ohitettuaan hetkeksi ranskalaisen Alain Prostin McLarenin!

dkjdsjkdjkdkjjkdskjdjkss
 

Kaksi vuotta myöhemmin Newey oli titteliltään tekninen johtaja ja Ranskassa Capelli johti suurimman osan kilpailusta, mutta joutui lopulta taipumaan Prostin Ferrarille. Kiitokseksi työstään Newey sai yllättäen potkut.


- Jokaisella meistä on ego ja se oli kieltämättä epämiellyttävä tapahtuma, mutta tilanne ei ollut niin yksiselitteinen. Olin jo päättänyt jatkaa matkaani muualle. Sillä hetkellä, kun kirjanpitäjät alkavat johtaa F1-tallia, on aika poistua.


Neweyn tie vei Williamsille - valtavaan menestykseen ja pohjattomaan kauhuun.


Painajainen


Adrian Newey ei toivu ikinä täysin brasilialaisen F1-jumalan Ayrton Sennan kuolemasta vapunpäivänä 1.5.1994 Imolassa. Hän oli tämän tapahtuessa Williamsin pääsuunnittelija ja teknisen johtajan Patrick Headin oikea käsi. Onnettomuus sai niin groteskeja piirteitä, että heidät molemmat haastettiin oikeuteen taposta. Head ja Newey todettiin syyttömiksi kahdessa eri istuimessa.
Maailma halusi vastauksen: Kuka tappoi suuren Sennan?


- Pahinta, ettemme koskaan saa vastausta, mitä tapahtui. On selvä, että auton ohjausvarsi hajosi, mutta tapahtuiko se onnettomuuden seurauksena vai aiheuttiko se onnettomuuden...


Adrian Newey on paljastanut, että hän reagoi Ayrton Sennan kuolemaan myös fyysisesti.


- Vähäisetkin hiukseni päälaeltani putosivat pois.


Yhä yli 30 vuotta myöhemmin Sennan kohtalo vainoaa häntä.


- Ennen sitä en ollut koskaan ajatellut, kuinka reagoisin, jos joku loukkaantuisi tai jopa kuolisi formulassa, jonka toiminnasta olen vastuussa. Mitä tuntisin? Ja yhtäkkiä näin tapahtui.


- Se oli musertavaa aikaa. Pitkiä ja mustia päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia. Minun oli pohdittava tarkkaan, haluanko jatkaa moottoriurheilussa. Haluanko ottaa riskin, jossa ihminen saattaa kuolla ajoneuvolla, jonka olen suunnitellut ja rakentanut. Se vaati pitkää ja perusteellista itsetutkistelua.


Onneksi Adrian Newey ei antanut periksi; ja onneksi Ayrton Senna on viimeisin F1-radalle kuollut kuljettaja.


Adrian jatkaa työtään ja epäilemättä Ayrton hymyilee tuomitsematta tuolla jossain.


Mestari mestarin tuntee.
 

Neweyn mestaruudet
Talli Vuosi Mestaruus
Williams 1992 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Nigel Mansell).
Williams 1993 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Alain Prost).
Williams 1994 Merkkikohtainen.
Williams 1996 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Damon Hill).
Williams 1997 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Jacques Villeneuve).
McLaren 1998 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Mika Häkkinen).
McLaren 1999 Kuljettajien (Mika Häkkinen).
Red Bull 2010 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Sebastian Vettel).
Red Bull 2011 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Sebastian Vettel).
Red Bull 2012 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Sebastian Vettel).
Red Bull 2013 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Sebastian Vettel).
Red Bull 2021 Kuljettajien (Max Verstappen).
Red Bull 2022 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Max Verstappen).
Red Bull 2023 Merkkikohtainen ja kuljettajien (Max Verstappen).
Red Bull 2024 Kuljettajien (Max Verstappen).

 



 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025