Roni Kytönen valmiina MM-avaukseen Sisiliassa – Tavoitteena MM-mitali
KR69 World Enduro tiimin Roni Kytönen lähtee taistelemaan MM-mitalista, kun enduron MM-sarja käynnistyy tänä viikonloppuna Italian Sisialiassa Custonacin kaupungissa. Jämsäläinen starttaa kilpailuun hyvistä asetelmista, kun takana on onnistunut talviharjoituskausi sekä hyvä valmistautumisjakso vielä Sisialiassa.
"Fiilikset ovat hyvät näin MM-kauden avauksen alla ja kelit ovat kohdallaan täällä Sisiliassa", Kytönen avaa.
Sisiliassa on tarjolla kuljettajille italialaiseen tyyliin melko kivistä maastoa.
"Pätkät näyttää ihan hyvälle, mutta maaperä on todella kivistä. Crossitestillä on jotenkin maanalla vettä, että vaikka on ollut kuumaa ja kuivaa, niin se on silti pysynyt kostean, että se voi olla todella hyvä", Kytönen jatkaa.
Kauden tavoitteet ovat selkeät.
"Tavoitteet eivät ole muuttuneet vaan edelleen MM-mitali on selkeänä tavoitteenani ja sitä lähdetään hakemaan", Kytönen päätti.
Kilpailun ensimmäiset erikoiskilometrit ajetaan jo tänään, kun vuorossa on MM-viikonloput avaava supertesti ja ensimmäiset viralliset tulokset sekä pisteet jaetaan huomenna lauantaina.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.