Mäkihyppääjä Toni Niemisen nimi ponnahti suomalaisten tietoisuuteen kolmen olympia­mitalin myötä vuonna 1992. Sen jälkeen nuorukaista kysyttiin moneen mukaan, kuten kokeilemaan ralliautoa.

Juttu on julkaistu Vauhdin Maailman numerossa 11/2018

Mäkihyppääjä Toni Nieminen sai ajokortin 17-vuotiaana. Mäkihyppääjä nappasi vuonna 1992 pari olympiamitalia ja sai ajokortin. 

Niemisen ajolupa oli rajoitettu tarkasti kilpailu- ja harjoitusmatkoille. Nieminen tietää olleensa monien tarkkailun alla, eikä vähiten sen takia, että sponsoriauton kyljessä oli nuorukaisen nimi isolla teippauksella. Varsinkin virkavavalta oli kiinnostunut auton liikkeistä erityisesti ilta-aikaan. Nieminen oli tähän kuitenkin varautunut.

– Muistan erään illan, kun olin ollut ajelemassa pitkin Lahden katuja. Yhtäkkiä huomasin taustapeilistä, että poliisit ajoivat perässä.

– Ei auttanut muu kuin ajaa yömyöhään Lahden urheilukeskukseen. Poliisit seurasivat paikalle ja kun he nousivat autostaan kyselemään ajoni tarkoitusta, nostin takapenkillä aina valmiina olleen treenikassin olalleni ja sanoin, että ammattiurheilijan on treenattava aina sopivan hetken tullen, Nieminen naurahtaa.

Ennen kevättä 1994 edelliset pari vuotta olivat olleet Niemiselle kiireisiä, sillä viimeistään 1992 Albertvillen olympialaisten ja sieltä napattujen kahden kultamitalin ja yhden pronssin myötä nuoren miehen nimi oli muidenkin kuin talviurheilua seuraavien suomalaisten tiedossa.

Hypetystä lisäsi vielä maaliskuussa 1994 tehty mäkihypyn pituusennätys, kun Nieminen liiteli Planican lentomäessä ensimmäisenä yli 200 metriä. Paljon menestystä nuorella iällä, sillä samaisen vuoden toukokuussa Niemisellä oli edessään 19-vuotissyntymäpäivät.

Mäkitornista suljetulle tielle

Mutta sitä moni ei muista, että Nieminen kävi kokeilemassa myös ralliautoa 1990-luvun puolivälissä.  

– Se on yksi huikeimmista kokemuksista, joskin lopputulema oli aika surkuhupaisa, Nieminen aloittaa.

Kyseessä oli TV-ohjelma Seikkailun maailma -kuvaukset. Sarjassa ihmiset ja erilaiset julkisuuden henkilöt pääsivät kohtaamaan erityyppisiä haasteita; jotain, mitä olivat itse halunneet kokeilla tai sitten ihmisiä yllytettiin kokeilemaan jotain heille outoa lajia. 

– Idea tuli tuotantoyhtiöltä ja itse asiassa minuun otettiin ensin yhteyttä, kun Jukka Puotila haluaisi kokeilla mäkihyppyä ja kysyttiin, että onnistuisiko tällainen projekti ja vastavuoroisesti olisiko jotain, mitä itse haluaisin kokeilla. 

Kauaa ei nuorukaisen tarvinnut miettiä, mikä voisi olla sopiva laji.

– Ralli ja autourheilu ylipäätään kiinnostivat jo silloin ja kun siihen tarjottiin mahdollisuutta, ilman muuta lähdin mukaan.

– Vauhti ja vaaralliset tilanteet houkuttivat jo silloin. Pätkääkään ei tarvinnut miettiä, päinvastoin, Nieminen toteaa.

Opettajakin innostui

Nieminen pääsi kokeilemaan Ari Mökkösen Audi Coupé S2 -ralliautoa Orimattilaan huhtikuussa 1994. Olosuhteet debyytille olivat haastavat, elettiinhän jo alkukevättä.

– Tiellä oli jäätä, loskaa ja ties mitä; sellaista, jossa siviilivehkeillä olisi ollut mahdotonta päästä mihinkään, koska pitoa ei olisi ollut. Mutta tuollaisessa ralliautossa, jossa on tehoa ja kapeat piikkipyörät alla, se tunne oli uskomaton, kun pääsi sellaista kokeilemaan.

Niemisellä kesti hetken päästä sinuksi tehokkaan nelivetoisen kanssa.

– Ensin istuin Arin kyydissä ja hän näytti reitin ja kertoi periaatteita antaen samalla pikaopetuksen. Minun oli tarkoitus ajaa sen jälkeen kerran se pätkä edestakaisin.

– Ajettiin kerran ja siinä kävi vähän niin, että Arikin innostui siitä. Kun ajoimme pois pätkältä, Ari totesi, että ei hemmetti, meni kyllä niin kivasti, että ajetaan vielä, jotta pääset oikeasti kokeilemaan.

Niinpä Mökkönen ilmoitti radiopuhelimella kuvausryhmälle, että kaksikko ajaa pätkän vielä toistamiseen.

– Minäkin olin, että perhana ilman muuta ajetaan. 

– Minulla kesti vähän aikaa oppia painamaan kaasua, kun Ari sanoi aina kun mutkiin mentiin, että aja kaasulla vaan, auto menee kyllä sinne, minne käsketään. Kun veto on päällä, pyörä kyllä puree ja pitää, ja niin se kyllä oli. Se oli huikea tunne.

– Sitten siellä olikin pieni paikka; S-mutkayhdistelmä notkelmassa ja Arikin sanoi vieressä, että tuosta vaan nypyn yli, sieltä aukeaa suora ja sinne vaan hanat kaakkoon. Minähän sitten kokeilin, että miten Audi liikahtaa siinä kohtaa. Sihtasin ihan aurauskepin vierestä kohti nyppylää ja edessä häämöttävää suoraa.

Nypyllä auto irtosi maapallon vetovoimasta ja laskeuduttuaan takaisin tielle, vasen eturengas oli sen verran penkan puolella, että huhtikuinen lumivalli imaisi keulan hetkessä sisäänsä. Sitten Niemisestä ja Mökkösestä tulikin matkustajia.

– Se oli villi tunne. En ollut aiemmin autoa kaatanut, enkä sen jälkeenkään. Se oli metka kokemus ja siinä tuntee itsensä aika kevyeksi, kun tuollainen auto lähtee nurin.

– Muistan vielä siitä tilanteesta, että koska se oli ensimmäinen kaatoni, suuntavaistoni meni aivan sekaisin, kun hetken aikaa siinä pyörittiin.

– Minä puolestani muistan kaadon sen vuoksi oikein hyvin, kun se ei ollut minun syyni, rajuista otteistaan vauhtinsa lisäksi tunnettu Mökkönen virnistää.

Hetken horisonttia tarkasteltuaan Nieminenkin alkoi hahmottaa maisemia, vaikka ne eivät olleetkaan normaalit. 

– Ensimmäinen muistikuvani, kun siinä alkoi hiljalleen havahtumaan, että missä sitä ollaan oli, että oltiin katollaan ja tajusin auton olevan väärinpäin. Sen verran Audi oli saanut siipeensä, että takalasi oli rikki ja autossa oli jonkun verran lunta.

Mökkönen jatkoi kaadon jälkeenkin opettajan rooliaan.

– Ari oli ilmeisesti sen verran kokeneempi autonkaataja, että hän oli jo irti vöistä ja kyykyssä auton kattoa vasten jutellen minulle tyynen rauhallisesti, että irrotellaanpa sinut vöistä ja katsellaan, aukeaako kumpikaan ovi, Nieminen muistelee.

Linjavika

Ajamiset loppuivat siihen, sillä auto päätyi katolleen umpihankeen. Tarkempia syitä ulosajolle ei haettu, eikä syyttävää sormea kohdistettu keneenkään.

– Oltiin sen verran syvässä hangessa, että jouduimme hetken aikaa tutkailemaan mistä pääsemme potkimaan itsemme pihalle.

– Ei sitä ulosajoa sen kummemmin analysoitu. Kyllä se johtui kuljettajan pienestä arviointivirheestä. Olisi pitänyt seurata missä penkka oli, mutta kun sieltä tultiin nypyn yli ja minäkin tiesin, että sieltä aukeaa suora ja paikkaan voi ajaa oikeasti kovaa. Vähän tähtäsin liikaa siihen keppiin, enkä ajatellut, että se on niin paljon penkan puolella, Nieminen sanoo.

Nykyään huippu-urheilijat ovat liitoilleen ja sponsoreilleen kultakimpaleita, joiden vapaa-aika on poikkeuksetta tarkoin määriteltyä. Mikä oli valmennuksen tai Hiihtoliiton kanta Niemisen hyppäämiseen ralliauton puikkoihin?

– Eivät ne suhtautuneet oikein mitenkään, enkä asiasta heille edes maininnut. Minulla oli päällimmäisenä vain tunne siitä, kuinka sairaan hienoa ja upeaa oli päästä kokeilemaan ralliautoa ja se tunne on edelleen mielessä, kuinka mahtavaa se oli.

Rajat löytyivät

Nieminen myöntää, että ralliautoilussa ja mäkihypyssä on paljon samoja elementtejä.

– Molemmissa mennään oman osaamisen äärirajoilla ja haetaan rajoja; kuinka kovaa pystyy ja uskaltaa tehdä asioita. Tilanteet tulevat kummassakin lajissa eteen nopeasti ja koko ajan on sellainen pieni positiivinen jännitys päällä.

– Ehkä siinä tuli vähän se mäkimiehen luonnekin esiin, että niitä rajoja haetaan ja silloin ne tulivat tuossa kohtaa vastaan. Eli sikäli se oli onnistunut kokeilu, Nieminen naurahtaa.

Nuoren miehen suhtautuminen moottoriurheiluun ei muuttunut, vaan kokeilusta jäi entistä parempi fiilis.

– Oli huikea tunne päästä kokeilemaan ja nähdä, miten auto käyttäytyy. En olisi ikinä uskonut, kuinka hienoa ralliautoa on ajaa. Se oli käsittämätön kokemus.

– Harmitti toki Arin puolesta, että auto kärsi pieniä vaurioita, mutta onneksi ne saatiin kuntoon ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vaikka kokeilu päättyikin varsin lyhyeen, se jäi Niemisen mieleen pyvästi.

– Se oli ehdottomasti parhaimpia kokemuksia, mitä on elämän aikana sattunut.

Mäkimies sanoo olevansa valmis uusintaan ”ihan milloin vain”.

– Jos mahdollisuus tulee, lähden ihan varmasti. Mähän olen edelleen vähän joojoo-mies, Nieminen naurahtaa.

– Aika hanakasti lähden kaikkeen mukaan ja enemmänkin haaste on ollut opetella sanomaan ei ja edelleen myönnän olevani huono siinä. Varsinkin tällaisiin juttuihin heittäydyn helposti mukaan, mäkikotka sanoo viitaten rallikokeiluun.

– Olen päässyt ajamaan kartingia ihan kilpavehkeillä ja jonkun jokamiesluokan lähdön olen käynyt ajamassa, mutta kyllä ralliauto oli ehdottomasti kovin kokemus. Ralliautossa kaikki voima ja vauhti ovat sairaan siistiä, ja siitä saatu adrenaliiniryöppy on hyvin lähellä mäkihyppyä. 

Takaisin mäkimaailmaan

Avoin ja hymyilevä Nieminen oli aktiivivuosinaan kysytty vieras erilaisiin tapahtumiin.

- Totta on, että jossain vaiheessa kysyttiin kaikenlaisiin kissanristiäisiin ja monesti tuli lähdettyä sen suuremmin asioita miettimättä. Mutta kuten sanoin, tällaisiin juttuihin lähdin mielelläni mukaan ja jos joku siinä vieressä olisi yrittänyt kieltää, olisin mennyt silti.

– En varmasti ollut yhtään sen erilaisempi nuorimies, että houkutus ralliauton rattiin meni monen muun asian edelle siinä kohtaa, Nieminen toteaa.

Nykyään Nieminen on toisen lahtelaisen mäkihyppääjän, Julia Kykkäsen henkilökohtainen valmentaja. Omien hyppyvuosien ja nykyhetken väliin on mahtunut monenlaista ja Nieminen teki muun muassa pitkän uran MTV3:n mäkihyppylähetysten asiantuntijana. Lisäksi Nieminen teki paluun hyppyrimäkeen vielä vuonna 2016 – 12 vuoden tauon jälkeen.

Nyt Niemisen tarkoituksena on tehdä valmentamisesta ammatti.

– Aloitan ammattivalmentajatutkinnon suorittamisen Kuortaneen urheiluopistolla. Se sopii minulle hyvin, koska tutkinnon voi suorittaa pääasiassa etänä. Näin ollen jää aikaa muihin projekteihin, kuten mäkivalmentamiseen, Nieminen kertoo.