Hyppää pääsisältöön
Kuva
Heikki Westerlund Jyväskylässä. Kuva Jari Kohonen
Heikki Westerlund Jyväskylässä. Kuva Jari Kohonen

Heikki Westerlundilla oli karu Jyväskylä-taika – Huippuhetkiin lukeutuu Mitsubishi Evo2:n kaato 10 000 silmäparin alla



Teksti
20.10.2025

Vuonna 1977 rallit aloittanut Heikki Westerlund lähti vuonna 1990 Opel Mantalla havittelemaan mitalia A-ryhmän enintään kaksilitraisissa. Jyväskylän Suurajot kuului tuohon aikaan SM-sarjaan ja oli maamme MM-rallilla tietysti muutoinkin suuri rooli aikakauden kilpailijoiden keskuudessa. Maaliin ja hyville sijoituksille himoitsi myös Westerlund. 

– Kun Mantaan hypättiin, oli ura vielä hyvässä nosteessa ja tavoitteet korkealla, Westerlund vahvistaa. 

Pitkään, nelipäiväiseen kisaan Veijo Vainion kanssa startannut Westerlund avasi kisan heti vakuuttavasti. Kahden erikoiskokeen, Harjun ja Vesalan jälkeen luokassa neljäntenä ollut kaksikko jakoi Parkkolassa luokkapohjat Mika Kelkkasen kanssa nostivat hämäläiskaksikon kolmanneksi ohi Jorma Rissasen. 

Kelkkasen ja Olavi Juntusen kanssa kärkikolmikossa vuorotellut Westerlund saapui yötauolle luokan kakkosena. Näin siitäkin huolimatta, että neljännellä erikoiskokeella Ehikissä tilille tuli rasitteeksi 10 sekunnin aikasakko. Toisaalta tilannetta helpotti se, että Kelkkanen oli saanut peräti minuutin aikasakkoa.

– En ihan tarkkaan muista, oliko meillä siinä vaiheessa jotakin rengasjuttuja, vai oliko peräti niin, että myöhät tulivat ruuhkien takia. Jo siihen aikaan reitillä oli valtavasti yleisöä, joten ruuhkista johtuvia myöhästymisiäkin toisinaan sattui, Westerlund muistelee. 

 

Kohtalokas Myhinpää

Perjantain avaus Laukaa meni hyvin ja Lankamaa vielä paremmin. Kisan toiset luokkapohjat vahvistivat asemia luokan kakkosena. Juntunen oli enää seitsemän sekunnin päässä.

– Vehkeet toimivat ja oli kiva laskea menemään varsikin, kun yleisöä oli kaikkialla todella paljon. Tunnelma oli hieno, kuten Jyväskylässä aina, Westerlund fiilistelee. 

Kuva
Heikki Westerlundin ja Veijo Vainion harmittomalta vaikuttanut hyppy Myhinpäässä 1990 johti kardaanin jatkeen katkeamiseen ja siten keskeytykseen kesken kiivaimman luokkavoittokamppailun.

Lauantain neljäs ja koko kisan 11. erikoiskoe oli Legendaarinen, viime vuonna Secto Rallin reitille paluun tehnyt Myhinpään erikoiskoe. Sattumoisin juuri Vauhdin Maailman kuvauspaikalla Mantasta katkesi veto hypyn alastulossa. 

– Siihen se leikki loppui ja tietysti oli tuttu kuvaaja paikalla, Westerlund virnistää. 

– Hyppy ei mielestäni ollut erityisen raju. Ilmeisesti tulivat vain kardaanin jatkeen käyttötunnit juuri sillä hetkellä täyteen, Westerlund harmittelee. 

– Kyllä se söi miestä, sitä ei voi kiistää. Yritys oli kova ja tulosta tietysti lähdettiin alusta asti hakemaan, Westerlund toteaa. 

Kotimaisen MM-rallin taika puri toistuvasti, sillä lammilaisen Jyväskylän valloitus päättyi myös myöhemmin keskeytyksiin. 

– Enhän minä päässyt koskaan sitä kilpailua maaliin saakka. Taisi sitä ”yrkkää” olla vähän liikaa joka kerta. Varsinaisia uran huippuhetkiä koettiin, kun kaadoin Mitsubishi Evo2:n Himoksella, jossa oli vähintään 10 000 katsojaa paikalla, Westerlund nauraa. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025