Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ott Tänak vauhdissa. Kuva: Hyundai Motorsport.
Ott Tänak vauhdissa. Kuva: Hyundai Motorsport.

Toyotalla pelätään Ott Tänakia

Teksti
Kuvat
29.7.2025

Ott Tänak on päässyt rallin MM-sarjassa mainioon vauhtiin. Hän on ajanut tuloksellisesti yhtä hyvin viimeksi kolme vuotta sitten.

Tänakin Hyundai on ollut palkintokorokkeella viidesti kuudessa edellisessä kilpailussa. Kolmessa viime kilpailussaan hän on napannut 74% kaikista mahdollisista tarjolla olleista pisteistä. Sardinian, Kreikan ja Viron pistesaldo oli yhteensä 78, samaan aikaan alkukaudella dominoinut Toyotan Elfyn Evans keräsi ainoastaan 43 pistettä. Viron jälkeen Tänak siirtyikin pisteellä MM-sarjan kärkipaikalle. 

Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler oli samassa tiimissä mukana 2019, kun Tänak voitti Toyotalla maailmanmestaruuden ennen siirtymistään Hyundaille. Hän tietää hyvin, kuinka kovasta kuljettajasta on kyse.

- Jo Portugalin rallista asti olen olut hiukan huolissani siitä, miten hyvin hän nyt ajaa. Hänen suorituskykynsä tuntuu paranevan koko ajan, etenkin soraralleissa, joita on nyt ajettu neljä peräkkäin, Fowler sanoo DirtFishille.

Tänak on voittanut Suomessa 2018, 2019 ja 2022, kaudella 2021 hän oli toinen.

- Hänen tasonsa on meidän kannaltamme jopa hiukan pelottavaa. Nyt mennään Suomeen ja tiedämme, miten nopea hän on siellä. MM-taistelu käy koko ajan tiukemmaksi, vaikka varmasti Virosta jäikin monelle tiimille paljon opittavaa, Fowler sanoo.

Viime vuonna Jyväskylän teillä nopein oli Sebastien Ogier, toissa vuonna Elfyn Evans. Näissä ralleissa Tänak joutui keskeyttämään. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2025