Hyppää pääsisältöön
Kuva
Roope Korhonen (Red Bull)

Norjalaisveteraanit kyykyttivät nuorisoa Ruotsin EM-rallissa – Roope Korhonen iski kuitenkin elintärkeät pohjat juuri ennen kuin alkoi sataa

Teksti
Kuvat
30.5.2025

Päivän kahdeksan erikoiskoetta on ajettu Karlstadissa Ruotsin EM-rallissa. Roope Korhonen on kilpailussa komeasti kolmantena vain 6,8 sekuntia kärjestä.

Aamupäivän sade oli vaihtunut Karlstadissa silkkaan auringonpaisteeseen. Tiet kuivuivat ja kilpailun luonne hiukan muuttui. Kuitenkin yllättävän vähän. Nuoret lahjakkuudet 20-vuotias Mille Johansson, 21-vuotias Isak Reiersen sekä 25-vuotiaat Roope Korhonen ja Andrea Mabellini olivat pitkään oppipoikia kokeneiden norjalaisten käsittelyssä.

37-vuotias 139 MM-rallin marinoima Mads Östberg hallitsi kilpailua, kunnes koki rengasrikon päivän toiseksi viimeisellä pätkällä. Mutta eipä hätää, samanikäinen maanmies Eyvind Brynildsen siirtyi kilpailun kärkeen. Kun vielä kolmas norjalaiskonkari, 34-vuotias Frank Tore Larssen, ajaa kärkisijoista, on hieman kieli poskessa syytä kysyä, onko ERC jäähdyttelijöiden hauskanpitopaikka vai nuorten näyttöpaikka? No, ehkä se lienee molempia.

Joukossa mukana oli myös todellinen norjalaisveteraani Henning Solberg, 52, mutta hän ei sentään enää kärkivauhtiin kyennyt. Onneksi.

Iltapäivän lenkille Roope Korhosen autoon tehtiin muutoksia.

- Ajamiseni ei ollut täydellistä. Mutta kiitokset tiimille, teimme autoon muutoksia. Tasauspyörästö meni uusiksi, ja auto tuntuu nyt paremmalta.

Viimeisellä erikoiskokeella Korhonen ehti juuri maaliin ennen kuin alkoi täysin puskista tullut sade. Korhonen ajoi pohjat ja kilpailu kärjessä tiivistyi merkittävästi.

Päivän kohokohta oli kaksi kertaa ajetun Colins-pätkän lopussa oleva jo edesmenneen legendan Colin McRaen mukaan nimetty Colin’s Crestin hyppyri. Siitä puhuttiin TV-lähetyksessäkin melkein enemmän kuin itse kilpailusta. Pätkä miellytti myös Korhosta. 

- Aivan mahtava pätkä, nautin tästä todella paljon. Lisäksi vauhtikin tuntui nyt hyvältä. Hyppy oli oikein mukava. Ei ehkä ihan paras päivä meiltä, mutta huomenna mennään uudelleen, loistavissa iskuasemissa oleva Korhonen sanoi.

Tilanne EK 9/17:

1. Eyvind BRYNILDSEN, Toyota

2. Isak REIERSEN, Skoda +5,1

3. Roope KORHONEN, Toyota +6,8

4. Frank Tore LARSEN, Volkswagen +8,6

5. Andrea MABELLINI, Skoda +22,0

6. Miko MARCZYK, Skoda +32,4

7. Mille JOHANSSON, Skoda +34,2

8. Mads ØSTBERG, Citroen +40,1

9. Simone TEMPESTINI, Skoda +50,4

10. Stéphane LEFEBVRE, Toyota +1.01,8

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Kansi 5