MM-sarjan kärkikaksikko hehkuttaa Oliver Solbergia: ”Uskon hänen pystyvän menestymään heti”
Rallin MM-sarjan kärkikuljettajat Elfyn Evans ja Sébastien Ogier uskovat vahvasti, että Toyotan uusi kiinnitys Oliver Solberg pystyy ajavan WRC1:ssä kärkivauhtia jo ensi kaudella
Solbergin sopimus julkistettiin maanantaina Japanissa. Hänen tallikaverinsa uskovat, että nuori ruotsalainen on valmis heti, kun ensi kausi alkaa tammikuussa Monte Carlossa.
”Tämä on upea mahdollisuus Oliverille, ja mielestäni täysin ansaittu. Hänellä on ollut urallaan vaikeitakin hetkiä, mutta hän on tehnyt poikkeuksellisen hyvää työtä WRC2:ssa. Hänen kauden Rally1-debyyttinsä Virossa oli jotain, mistä meidän useimpien on vaikea edes unelmoida. Hän todella ansaitsee tämän mahdollisuuden, ja olen varma, että hän tekee hienoa työtä”, Elfyn Evan sanoi DirtFishille.
Evansilta kysyttiin, voisiko Solberg jopa taistella maailmanmestaruudesta.
”Katsotaan, miksipä ei? Se riippuu täysin siitä, miten hyvin hän sopeutuu autoon eri olosuhteissa ja tienpinnoilla. Mutta kyllä se on mahdollista.”
Sebastien Ogier on samaa mieltä.
”Katsotaan, kuinka kauan hän vielä kunnioittaa minua tarpeeksi. Solberg on kuljettaja, joka ansaitsee ehdottomasti tämän mahdollisuuden. Ja uskon hänen pystyvän menestymään heti alusta. Oliverin suoritus Virossa oli tänä vuonna todella sensaatiomainen. En yllättyisi, jos hän taistelee kärkisijoista hyvinkin nopeasti.”
Ogier tappelee vielä itse kynin hampain uransa yhdeksännestä maailmanmestaruudesta Evansia vastaan Saudi-Arabian päätöskilpailussa. Vaikka hän on erityisen hyvää pataa Solbergin kanssa, ei Ogier aio muuttaa omaa asennettaan – tietenkään.
”On jännittävää seurata häntä. En aio muuttaa lähestymistapaani häneen verrattuna muihin tallikavereihin; teemme töitä yhdessä, tiimissä on hieno henki, ja tavoite on pitää se sellaisena. Mutta kuten aina, kun kypärä laitetaan päähän, ystävyyttä ei ole – silloin kaikki haluavat voittaa.”
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.