Hyppää pääsisältöön
Kuva
Heikkilä

Mikko Heikkilä valmiina WRC2-luokan debyyttikauteensa: “Ne jotka pärjäävät, pitävät kaasun pohjassa ja keräävät eniten pisteitä, joten himmailemaan ei ruveta”

Kuvat
12.2.2025

Nurmijärveläinen kilpa-autoilija Mikko Heikkilä käynnistää uransa ensimmäisen täyden rallin MM-sarjan kautensa Ruotsin rallista tulevana viikonloppuna. Kovatasoisessa WRC2-luokassa TGS Motorsportin Skodalla yhdessä kartanlukija Kristian Temosen kanssa kilpaileva Heikkilä lähtee kauteen viime kauden Ruotsin rallin opeilla. Viime vuonna Heikkilä ajoi luokassa viidenneksi, ja tänä vuonna tavoitteena on parantaa vuoden takaisesta.

– Tunnelma on odottava, ja Ruotsiin on mukava lähteä. Testit sujuivat hyvin, ja auto osui aika lailla saman tien käteen pienen tauon jälkeen. Oli kyllä mukavaa ajaa pitkästä aikaa TGS:n kanssa, ja tuntuu että tiimikin on innoissaan projektista, Heikkilä hymyilee.

Neljäpäiväinen kilpailu käynnistyy torstaina ja sisältää yhteensä 300 erikoiskoekilometriä. Uumajan alueella ajettavan kilpailun reitti on Heikkilälle osittain tuttua, mutta myös uutta tietä mahtuu kilpailuviikonloppuun.

– Reitti näytti mukavalta järjestäjien videoiden perusteella sekä ensimmäisen nuotituspäivän jälkeen. Muutama pätkä on uutta, mutta jonkin verran on myös tuttua viime vuodelta. Uudet pätkät vaikuttavat mielenkiintoisilta, ja odotan myös miten uusi rengas toimii pitkillä vedoilla, numerolla 25 matkaan lähtevä Heikkilä analysoi.

Heikkilällä on suunnitelmissa WRC2-luokan täysi kausi, eli kuusi pisteitä kartuttavaa osakilpailua. Vaikka sarjasijoitus on mielessä, ei kova taso jätä taktikoinnille tai varmistelulle paljolti sijaa.

– Tietysti molempia, sarjapisteitä sekä yksittäisiä tuloksia, tulee ajateltua. Pisteet pidetään mielessä kun ohjelmassa on enemmän kisoja, mutta samaan aikaan kiinnostaa vähintään yhtä paljon näyttää omaa vauhtia. Kyllähän ne kulkevat käsi kädessä; ne jotka pärjäävät pitävät kaasun pohjassa ja keräävät eniten pisteitä, joten himmailemaan ei ruveta, Heikkilä päättää.

Kuva

 

Mikko Heikkilä

Kotipaikka: Nurmijärvi
Syntymäaika: 17.1.1992
Seura: Mäntsälän Moottorikerho 
Auto: Skoda Fabia RS Rally2 
Tiimi: TGS Motorsport
Saavutukset

2020: SM1-luokan pronssi. 2021: SM1-luokan hopea, WRC Arctic Rally Finland WRC3 3., WRC Rally Estonia WRC3 3., WRC Rally Finland WRC3 2. 2022: SM1-luokan Suomen mestaruus, ERC Rally Liepaja ERC1 3. 2024: Arctic Lapland Rally SM1 1. 



 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 1/2025