Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jesse Kallio_Fabrizio Buraglio

Jesse Kallio suuntaa saapasmaan mutkateille: “Haastava koitos on jälleen edessä”

28.5.2025

Italiassa uransa ensimmäisen asfalttirallin huhtikuussa ajanut Jesse Kallio jatkaa nyt kisakauttaan samanlaisissa maisemissa, kun tulevana viikonloppuna ohjelmassa on Rally Due Valli, joka kisataan Veronan ympäristössä.

Kallio ja kartanlukija Ville Pynnönen matkasivat tiistaina kohti saapasmaata, jossa edessä on huolellinen valmistautuminen kilpailuun. Kalustona kaksikolla on edellisestä rallista tuttu Renault Clio Rally3.

– Kilpailemme jälleen italialaisen GB Motors -tiimin kalustolla yhteistyössä Pacco Motorsportin kanssa. Auto ja tiimi ovat jo meille tuttuja, joten nyt on tosi kiva lähteä haastamaan paikallisia kuskeja, Jesse Kallio ennakoi.

Ensimmäinen asfalttiralli sujui 25-vuotiaalta järvenpääläiseltä jopa hieman odotuksia paremmin, sillä kotiintuomisena oli oman kilpaluokan ykköspalkinto.

– Varsin rajallisesta kokemuksesta huolimatta edellinen kisa sujui yllättävän hyvin. Niinpä yhden pitkän rallin pohjalta on nyt paljon helpompi startata kauden toiseen Italian kisaan, Kallio kommentoi.

– Nyt pyritään nostamaan vauhtia askel askeleelta ja tekemään vertailua siitä, kuinka meidän vauhti kehittyy Rally2-autojen kärkivauhtiin nähden. Viime kisassa päästiin jo aika hyvään kyytiin suhteellisen nopeasti.

– Tulevassa kisassa pyritään kiinnittämään enemmän huomiota myös yksityiskohtiin, kuten auton säätöihin ja nuotin kehittämiseen tarkemmaksi. Hieno ja haastava koitos on jälleen edessä, mutta olemme siihen Villen kanssa valmiita, Kallio päättää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Kansi 5