Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kalle Rovanperä. Kuva Toyota Gazoo Racing

Ennen tultiin pakettiautolla väärään suuntaan EK:lla, mutta nyt Japani keräsi kehuja – Sébastien Ogier antoi kuitenkin risuja

Teksti
14.11.2025

Ei ole mikään suuri salaisuus, että Japanin MM-rallissa on ollut turvallisuusongelmia ja ne liittyvät suoraan siviiliautoihin. Moni varmasti muistaa, kun Škodan WRC2-kuljettaja Sami Pajari kohtasi vuoden 2022 rallissa siviiliauton, joka ajoi väärään suuntaan erikoiskokeella. Kilpailu oli silloin liputettu punaisilla. 

Vuotta myöhemmin pakettiauto ajoi noin puoli kilometriä väärään suuntaan erikoiskokeella ja aina lähtöalueelle asti ja lopulta Japanin kisa sai varoituksen. 

Tilanne on muuttunut parempaan suuntaan ja tästä syystä FIA:n turvallisuusvaltuutettu Nicolas Klinger on kiittänyt Japanin MM-rallin ”selkeitä ja konkreettisia” turvallisuusparannuksia tänä vuonna. 

“Voi sanoa, että Japanin kymmenes painos oli ehdottomasti menestys. Tapahtuma osoitti erinomaista yhteistyötä FIA:n, JAF:n ja paikallisten järjestäjien välillä, ja haluan kiittää 1350 toimitsijaa, vapaaehtoista ja viranomaista, joiden ammattitaito ja omistautuminen tekivät tämän kilpailun mahdolliseksi”, Nicolas Klinger sanoi. 

Rallin voittanut Sébastien Ogier antoi kuitenkin myös kritiikkiä. 

Lauantaina, kun Taka [Katsuta] ajoi ulos, tietä ei ollut kunnostettu minun aikaani mennessä, ja se maksoi minulle hieman aikaa – datan mukaan 1,3 sekuntia. Kun koko viikonloppu taistellaan kymmenyksistä, se on vähän turhauttavaa. Mutta olen varma, että he kuuntelevat ja parantavat tulevaisuudessa”, Ogier sanoi. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025