Cadwell Parkin kilparata Englannin maaseudulla tarjoaa kuljettajille ja katsojille lähes ainutlaatuisen, suorastaan uskomattoman kokemuksen. Radalla on kohta, jossa ratamoottoripyörä voi singahtaa jopa metrin ilmaan ja 30 metrin ilmalentoon. Näky saa katsojan hieromaan silmiään, eihän ratamoottoripyörän pitäisi hypätä moisia leiskautuksia. Aivan kuin Cadwell Parkin ratamestarina olisi ollut itse Arto ”Artsi” Nyqvist.

Cadwell Parkin asfalttihyppyrin nimi on The Mountain, Vuori. Se on freestyle-temppu keskellä ratakisaa. Se on kuin juna tai F1-auto ponnahtaisi radalta motocross-pyörän tai syöksylaskijan tapaan, suorastaan luonnoton ilmiö.

”Ei se luonnollista ole, eikä se oikein luonnolliselta tunnukaan”, Eemeli Lahti, 29, kertoo.

Superbike-kuljettaja Lahti kuuluu siihen harvalukuiseen suomalaiskuljettajien joukkoon, joka on ajanut säännöllisesti kilpaa Cadwell Parkissa.

”Tosin viime kerrasta taitaa olla jo viisi vuotta.”

Nyt Mountain järjesti Lahdelle ajohommia.

Cadwell Parkissa ajettiin juuri superbike-kisa, jossa Tom Wardy teloi jalkansa Mountainissa. Juuri Lahti korvaa Wardyn kahdessa seuraavassa kisassa Oulton Parkissa ja Brands Hatchissa.

Lahti on ajanut vuosien varrella lukuisilla legendaarisilla radoilla, mutta hänen mukaansa Cadwell Parkin Mountain on poikkeuksellinen. Se on erikoisin radan kohta, jonka Lahti on ajanut tai edes tietää olevan olemassa.

”Ylivoimaisesti. Ei sellaista muualla ole, se on aikamoinen.”

Poikkeuksellinen ei tarkoita samaa kuin nautinnollinen. Lahti on ajanut Mountainin reilusti yli sata kertaa, mutta sillä toistomäärällä hyppyriä ei vielä kesytetä.

”Ei siihen vielä ole tullut sellaista tatsia, että sitä olisi mukava ylittää. Joka toisella kierroksella se pääsee yllättämään, että miten siitä oikein loikkaa yli. Kyllä siihen sellaista erikoislatausta tulee joka kierroksella. On se niin arvaamaton paikka omalla tavallaan, että kaikkeen pitää olla valmis.”

Ennen The Mountainia on hidastava sikaani, mutta ylämäkeen tullaan silti yli sadan kilometrin tuntinopeudella.

”Kun pyörä nousee ilmaan siinä vauhdissa, niin kyllä se aikamoisen loikan heittää. Kyllä siinä äkkiä 30 metriä hyppää. Vaikka ei kovin korkealle nousekaan”, Lahti kertoo.

”Sitä ei meinaa huomata, milloin pyörä nousee ilmaan, mutta yhtäkkiä tuntee, että kiihtyminen loppuu, ja sitten hetken päästä sitä onkin jo tulossa vähän linkussa alas, ja sitten ravistaa vehkeet niin pirukseen.”

The Mountain voi olla pahimmillaan melkoinen onnettomuusrysä.

”Kyllä siinä voi tapahtua. On muutamia äijiä, jotka hyppäävät sen tosi tyylikkäästi joka kerta, mutta suurimmalla osalla kuljettajista sen ylittäminen on aika epävarmaa tekemistä.”

Pitkä hyppy on näyttävä mutta ei yleensä nopein tapa edetä. Lahti ja moni muu jättää ilmalennon suosiolla lyhyeksi kilpailussa. Lahti mieluummin himmaa hieman vauhtia ennen ylämäkeä.

”Koska niissä alastulon jälkeisissä ravistuksissa menettää enemmän aikaa kuin siinä, että höllää hieman kaasua. Kyllä silloinkin pyörä vähän hyppää, mutta jos siitä hyppäämisestä haluaa hyötyä, pitää hypätä parikymmentä metriä, että menee sellaisen toisenkin kummun yli. Ja sen toistaminen koko kilpailun ajan on tosi vaikeaa.”

Hetken mietittyään Lahti nostaa Mountainin kanssa samaan ikonien erikoiskategoriaan Laguna Secan radan ”Korkkiruuvi”-mutkan, jota hän ei tosin ole päässyt ajamaan. 

”Sitä olisi joskus mukava päästä koittamaan, se on toinen saman tyyppinen kohta.”

Mutta vastaavia ratoja ei monta ole?

”Ei kyllä tuollaisia.”