
Patrick Enok todella vakuuttava – Myös Nikaralle hattutemppu täyteen
Jos on Lapin tekeminen Kouvolan kisan SM1-luokassa ollut vakuuttavaa, on se Patrick Enokilla SM2-luokassa jopa napsun verran vakuuttavampaa. Virolainen nappasi jo neljännen perättäisen luokkavoiton ja mestaruus alkaa näyttämään selviöltä, vaikka matemaattisesti muutamalla kanssakilpailijalla onkin vielä mahdollisuudet mestaruuteen.
Tällä kertaa marginaalit pysyivät maltillisina, kun esimerksi Turussa Enok oli täysin tyrmäävä voittaen luokan lähes minuutilla. Toiseksi ajanut Ville Vatanen piti painetta hyvin yllä, mutta joutui lopulta taipumaan 6,3 sekunnin erolla.
Myös kolmannen sijan pysti matkaa etelänaapuriin Joosep Ralf Nõgenen mukana. Viron ja Suomen MM-ralleihin Kouvolassa valmistautunut Nõgene jäi Enokista 13,9 sekunnin päähän.
Enokilla on kasassa nyt 109 pistettä ja eroa kakkossijaa pitävään Pekka Keski-Korsuun on peräti 42 pistettä. Ville Vatanen on kolmantena, kuuden pisteen päässä Keski-Korsusta. Mestaruus on siis katkolla jo seuraavassa kisassa Lahdessa.
Myös Nikaralle hattutemppu täyteen
Jarkko Nikara teki jälleen varmaa työtä ja otti Savonlinnan ja Turun voittojen jatkoksi Kouvolassa kolmannen täysosumansa putkeen SM3-luokassa. Toyotan junioriohjelmassa uutta kartanlukijaa, Tamiya Maekawaa kouluttava Nikara johti kisaa alusta loppuun, eikä takaa tullut nuorisokaarti päässyt missään vaiheessa vanhaa kettua uhkaamaan.
Nikaran johto pysyi aamulenkin maltillisena ja seuraavina ajaneet Joni Korhonen ja Aatu Hakalehto olivat hyvin kannassa kiinni. Huollon jälkeisellä lenkillä Nikara kuitenkin pisti isompaa pykälää silmään, eikä takaa tulevilla ollut mahdollisuuksia kyytiin mukaan. Voittomarginaaliksi merkittiin lopulta 23,1 sekuntia ennen Hakalehtoa, joka nousi Korhosen ohi toiseksi tämän saatua aikasakon.
Korhonen onnistui kolmannellakin sijalla pysymään sarjajohdossa, joskin eroa on enää kaksi pistettä toiseksi nousseeseen Nikaraan. Hakalehto on puolestaan vain pisteen päässä Nikarasta, joten koko kärkikolmikko mahtuu kolmen pisteen sisään.
Haloselle toinen putkeen - Salolla huima paluukisa
SM4-luokassa kotikilpailuaan ajanut Lauri Halonen otti kärkipaikan haltuun perjantai-illalla ajetun toisen erikoiskokeen jälkeen, eikä siitä enää lauantaina luopunut. Voittomarginaalia kertyi kahdeksan erikoiskokeen päätteeksi peräti 34 sekuntia ennen Jose Kangasta. Viljami Salminen täydensi kolmen parhaimmiston.
Viidenneksi ajanut Tomi Tikkinen jatkaa edelleen sarjakärjessä 90 pisteellään. Halonen nousi nyt jo lähes kantaan, eroa on enää kuusi pistettä Tikkiseen. Kesäkauden hyvät suoritukset ovat nostaneet Kankaan jo kolmanneksi. Sarjan kärkisijoilla ennen Kouvolaa keikkuneet Roope Hirvonen ja Miska Tuomisto joutuivat keskeyttämään ja putosivat sijoille 4. ja 5.
SM5-luokka oli aktiiviuransa pari vuotta sitten päättäneen Juha Salon näytöstä. Vanha mestari näytti, että vauhtia piisaa edelleen. Toiseksi ajanut Jarno Pentinpuro jäi voittajasta yli minuutin. Kim Niemi oli luokan kolmas.
Pentinpuro nousi kymmenellä pisteellä Aarre Luodon ohi pistekärkeen. Neljänneksi Kouvolassa ajanut Juha Koljonen pitää hallussaan sarjan kolmospaikkaa.
|
|
|
|
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.