Hyppää pääsisältöön
Kuva
Luka Sammalisto Kuva: Paolo Pellegrino

Luka Sammalisto taisteli voittoon, mutta mestaruus karkasi tasapisteillä – ”Totta kai se vähän kirvelee”

12.10.2026

Luka Sammalisto päätti E4 Championship -sarjan Monzassa upeasti voittoon. Suomalaiskuljettaja nousi viikonlopun viimeisessä kilpailulähdössä kymmenennestä lähtöruudusta ykköseksi. Sarjan mestaruus ratkesi tasapisteissä kilpailuvoittojen määrällä, jonka johdosta Sammalisto sijoittui sarjassa toiseksi.

”Vähän ristiriitaiset fiilikset tällä hetkellä. Viikonlopun viimeisessä kilpailulähdössä tein kaiken, mitä pystyin ja nousin kymmenennestä ruudusta voittoon. Siihen suoritukseen olen todella tyytyväinen. Mestaruus jäi kuitenkin harmittavan lähelle, sillä päädyimme tasapisteisiin. Totta kai se vähän kirvelee, mutta enempää en olisi itse voinut viimeisessä kilpailussa tehdä”, Luka Sammalisto kertoo.

Perjantain harjoitukset sujuivat Sammalistolta hyvin. Monzan rata tunnetaan nopeudestaan ja imuavun merkitys on todella suuri, minkä takia aika-ajoista oli odotettavissa haastavat.

”Harjoitukset sujuivat hyvin. Auton kanssa löytyi hyvä tuntuma heti alusta lähtien ja vauhti oli kohdallaan. Ensimmäinen aika-ajo oli hieman hankala. Ajoin kierrokseni yksin ilman imuapua. Toinen aika-ajo oli todella sekava. Radalla oli paljon liikennettä ja sopivan välin löytäminen nopealle kierrokselle oli vaikeaa. Kaiken lisäksi toinen kuljettaja ajoi autoni perään, minkä seurauksena pyörähdin 360 astetta ja takasiipi murtui. Pääsin kuitenkin jatkamaan ja onnistuin vielä viimeisellä kierroksella ajamaan toiseksi nopeimman ajan”, Sammalisto jatkaa.

Viikonlopun kolme kilpailulähtöä tarjosivat paljon tapahtumia, jotka tekivät mestaruustaistelusta tasaisen ja jännittävän.

”Ensimmäisessä kilpailulähdössä olin noussut jo neljänneksi, kun oma tallikaverini ajatti minut ulos ohitustilanteessa. Putosin sen seurauksena sijalle 17 ja jouduin aloittamaan nousun uudelleen. Maaliin ajoin kymmenentenä. Toisessa kilpailulähdössä sijoituin toiseksi.”

”Viimeiseen kilpailulähtöön lähdin ajatuksella, että nyt laitetaan kaikki peliin. Lähtöruutu oli kymmenes, joten tiesin, että edessä olisi kova työ. Sain kuitenkin todella hyvän kilpailun aikaiseksi ja nousin lopulta voittoon. Se oli varmasti yksi kauden hienoimmista suorituksistani.”

Itse mestaruus ratkesi Sammaliston takana tapahtuneisiin asioihin. R-ace GP:n kuljettaja päästi tiimikaverinsa Graigien edelleen ennen ruutulippua. Kolmannen sijan ansiosta Graigie nousi Sammaliston kanssa tasapisteisiin ja vei mestaruuden neljällä kilpailuvoitollaan Sammaliston kolmea vastaan.

”E4 Championship -sarja tuli alkuperäiseen kausisuunnitelmaan ylimääräisenä, mutta totta kai lähdin myös siihen tavoittelemaan mestaruutta. Siksi toinen sija tasapisteillä tuntuu hieman katkeralta.”

Monzan jälkeen Sammaliston arkeen on luvassa iso muutos, kun hän aloittaa varusmiespalveluksensa Santahaminan Urheilukoulussa. Kiireinen alokas lentää jo maanantai-iltana takaisin Italiaan, jossa ajetaan testit Mugellossa tiistaina ja keskiviikkona.

”Aikataulu on tällä hetkellä aika tiukka, kun yhdistän varusmiespalveluksen ja autourheilun, mutta olen todella motivoitunut jatkamaan töitä ja valmistautumaan tuleviin haasteisiin”, Sammalisto päättää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2026