Hyppää pääsisältöön
Kuva
Luka Sammalisto Kuva: Foto Speedy

Luka Sammalisto hyvässä vauhdissa Italian F4 -avauksessa – Ajamalla saavutettu podium vaihtui kabinetissa seitsemänteen sijaan

Ylöjärveläinen Sammalisto avasi kautensa vakuuttavasti. Vaikka ajamalla saavutettu kolmas sija ensimmäisessä kilpailulähdössä vietiin käsistä, osoitti viikonloppu sen, ettei Lukaa voi sulkea pois sarjan voittotaistelusta.
7.5.2025

Sammaliston talvikausi piti sisällään systemaattista ja ammattimaista harjoittelua jokaisella osa-alueella.

- Talvikausi meni hyvin tavoitteellisen harjoittelun puitteissa. Simulaattoriharjoittelua tein Seinäjoella Ossi Oikarisen ohjauksessa, mentaalivalmennuksesta vastasi Formula Medicine Italiassa ja fysiikkapuolen treeniohjelmasta vastasi Huippu-urheilu Instituutti KIHU, Sammalisto kertoo.

Italian Formula 4 -sarja on kovatasoisin ja suosituin F4-sarja. Tänä vuonna sarjaan on ilmoittautunut ennätyksellinen määrä kuljettajia, kaikkiaan 41. Tämä luo omat haasteensa viikonlopun läpiviemiseen, eikä venytetty aikataulu ole kaikkien kuljettajien mieleen.

Misanon ajot alkoivat Collective testeillä, joita seurasivat viralliset harjoitukset sekä aika-ajot. Sammaliston ajot pitivät sisällään paljon eri säätöjen testausta, jotta paras vauhti löytyisi aika-ajoon.

 - Testasimme monia asioita ja vapaissa harjoituksissa alkoi vauhti löytymään. Ekassa vapaassa olin kolmas, vain 0.12s pohjista ja toisessa vapaassa kuudes, 0.36s nopeimmasta. Odotukset olivat korkealla itse aika-ajoon, joka ei mennyt odotusten mukaisesti, mutta kohtuullisesti. Olin oman ryhmäni neljäs.

Ensimmäisen lähdön startissa lähtövalot eivät toimineet normaalisti ja pitkä viive viimeisen valon sammumiseen aiheutti monelle kuljettajalle auton nytkähtelyä, myös Sammaliston auto liikahti ruudussa marginaalisen vähän. Itse kilpailu meni loistavasti ja Sammalisto taisteli ruutulipulle asti kärkiryhmässä, ollen maalissa hienosti kolmas. Ikävä yllätys muutti sijoituksen kuitenkin poikkeuksellisesti kahden tunnin päästä.

 - Lähdössä monella kuljettajalla oli ongelmia. Yksi otti räikeän varaslähdön ja muutamalla muulla nytkähti ruudussa, itseni mukaan lukien. Se ei antanut minulle mitään hyötyä. Päinvastoin. Itse kisa meni hyvin ja ajoin maaliin kolmantena. Kaksi tuntia kilpailun jälkeen, tuomaristo kuitenkin antoi minulle 10s aikasakon, mikä pudotti minut seitsemänneksi. Päätös oli iso pettymys, koska tuomaristo ei avannut asiasta mitään tutkintaa kisan aikana, Sammalisto jatkaa.

Toisessa kilpailulähdössään Luka teki jälleen hyvää ajoa, mutta valitettavasti tekninen vika lopetti kilvanajon kuudennelta sijalta. Viimeisessä lähdössä Sammalisto löysi itsensä, hyvän startin jälkeen, nurmikolta. Hyvin alkaneen viikonlopun saldo jäi aika laihaksi, mutta sekä kuski että tiimi ovat luottavaisia ja uskovat, että vauhtia löytyy myös tulevaisuudessa.

 - Osittain olen tyytyväinen viikonlopun vauhtiin, vaikka pisteitä ei hirveästi kertynytkään. Ensi viikolla ajamme testiä Vallelungan radalla, jossa sarja jatkuu toukokuun lopulla. Vallelungan rata on paljon teknisempi kuin Misano, eli vaatii kuskilta enemmän, mikä sopii itselleni paremmin, Sammalisto päättää.



 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025