Luka Sammalisto hakee nopeaa vastausta Mugellossa vaikean viikonlopun jälkeen
Luka Sammalisto kilpaili viikonloppuna Ranskan legendaarisella Paul Ricardin radalla Euro4 Championship -sarjan toisessa kilpailuviikonlopussa. Sarjajohdossa olleen Sammaliston viikonloppu oli haasteellinen, eikä yksi podium-sijoitus paljoa lämmittänyt.
"Harjoituksissa emme olleet siinä vauhdissa, mikä oli tavoitteemme, ja aika-ajojen epäonnistuminen teki viikonlopusta lähtökohtaisesti vaikean, sijoitusten ollessa kuudes ja viides. Toiseksi nopein kierros riitti vasta yhdeksänteen lähtöruutuun kolmanteen kilpailulähtöön", Sammalisto kertoo.
Tiimi ja kuljettaja tekivät töitä vauhdin parantamiseksi kilpailulähtöihin, ja ensimmäisessä kilpailussa Sammalisto nousikin neljänneksi, mutta aivan kärjen vauhtiin ei vielä ollut mahdollisuuksia.
"Menimme oikeaan suuntaan säädöissä koko ajan, ja toisessa kilpailulähdössä taistelinkin jo kärkiryhmässä ja nousin lopulta lähdön kolmanneksi."
Päätöskilpailussa Sammalisto teki vahvaa nousua ollen jo neljäntenä, mutta viimeisellä kierroksella tapahtunut pieni virhe kuitenkin pilasi viikonlopun päätöksen.
"Kolmannessa kilpailulähdössä ajo kulki hyvin ja olin jo noussut neljänneksi. Viimeisellä kierroksella nopeassa mutkassa auto yllättäen yliohjasi, minkä seurauksena ajauduin pitkäksi ja osuin track limits -suojaan. Törmäys rikkoi etusiiven, ja putosin lopputuloksissa sijalle 29."
Kolmannen lähdön tapahtuma merkitsi samalla Euro4 Championship -sarjan kärkipaikan menettämistä.
"Selittämällä tulos ei parane. Jatkamme työntekoa ja keskitymme seuraavaan kilpailuun", Sammalisto päättää.
Sammalisto jatkaa Euro4 Championship -sarjassa toisella sijalla. Seuraavaksi katseet kääntyvät Mugelloon, jossa ajetaan Italian Formula 4 Championship -sarjan neljäs kilpailuviikonloppu jo tulevana viikonloppuna. Sinne Sammalisto lähtee pistejohdossa.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.