
Tuukka Kauppiselle ja Roope Korhoselle pettymys Italiassa: "Tulos jäi piippuun"
Rautio Motorsportin molemmat kuljettajat väläyttivät vauhtiaan, mutta sortuivat ulosajoihin Rally Regione Piemontessa. Tuukka Kauppinen aloitti väkevästi kartanlukijansa Veli-Pekka Karttusen kanssa uudella Lancia Ypsilon HF Rally4 -autolla, ollen nopein avauserikoiskokeella. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään kolmannella erikoiskokeella sattuneen ulosajon vuoksi.
Roope Korhonen ja Anssi Viinikka kärsivät alussa rutiinin puutteesta pitkän ajotauon takia, mutta pystyivät nostamaan tasoaan aina viimeiselle erikoiskokeelle saakka – kunnes Citroën C3 lipsahti ojaan.
Ralli alkoi perjantai-iltana lyhyellä yleisöerikoiskokeella Alban keskustassa. Korhonen aloitti ajamalla 7,7 sekuntia pohja-ajan ajanutta Andrea Grugnolaa hitaammin, sijoittuen 11:nneksi.
Varsinainen kilpailu alkoi aikaisin lauantaina, jolloin ohjelmassa oli rallin pisin päivä. Kolmen erikoiskokeen jälkeen laukaalainen oli yleiskilpailussa yhdeksäntenä, reilut puoli minuuttia kärjestä.
– Ei se helppoa ole pitkän tauon jälkeen. Välillä tulee ihan hyvin, mutta liikaa tulee vielä varottua. Pitkillä pätkillä auto aliohjautuu jonkin verran, kun rengas kuumenee. Täytyy miettiä huollossa siihen lääkkeet, mutta tässä on hienoja pätkiä vielä tulossa, Korhonen kertasi lauantain ensimmäistä lenkkiä.
Seuraavalla lenkillä Korhonen paransi vauhtiaan ja ajoi parhaimmillaan neljänneksi nopeimman ajan. Toiseen kertaan ajetuilla erikoiskokeilla hän pystyi selkeästi nostamaan tasoaan ja nousi seitsemänneksi. Eroa kärkeen oli kuitenkin kertynyt jo yli minuutti.
– Kyytiä on saatu nostettua, kun on enemmän luottoa pitoon. Tuntuu, että huollossa saatiin autoa paremmaksi. Kuskin näyttö meni pimeäksi yhdellä pätkällä, mikä vähän hämmensi, mutta ei siinä paljoa jääty, Korhonen summasi.
Sunnuntaina lisähaasteena oli ajoittainen vesisade. Terävin kärki oli tässä vaiheessa karannut, mutta Korhonen ajoi tiukkaa kamppailua seitsemännestä sijasta Benjamin Korholan kanssa. Ensimmäistä kertaa sateella asfaltilla kilpaa ajanut Korhonen oli ennen viimeistä erikoiskoetta Korholaa kaksi sekuntia edellä, mutta sortui ulosajoon.
– Meillä oli sekarengastus, eli laitettiin sadepyörät ristiin mediumien kanssa. Se oli täysin väärä valinta, kun keli olikin kuiva. Spinnattiin vaan ojaan, kun pito katosi täysin. Päästiin sitten myöhemmin omin avuin pois. Tulos jäi piippuun, mutta kyllä me saatiin täältä se, mitä haettiinkin. Alussa näkyi vuoden ajotauko, mutta sen jälkeen päästiin omalle tasolle, ja ralli eteni nousujohteisesti niin kauan kuin ajettiin kuivalla. Mahtavaa oli taas ajaa, ja toivottavasti saadaan lisää asfalttiralleja kalenteriin, jotta pääsee kehittymään, Korhonen kertasi maalissa.
Andrea Grugnola ajoi lopulta rallin voittoon ennen Giandomenico Bassoa.
Kauppinen väläytti vauhtiaan, mutta sortui ulosajoon
Tuukka Kauppinen aloitti kilpailuviikonlopun ajamalla testierikoiskokeella luokkansa nopeimman ajan, ja sama tahti jatkui myös kilpailun ensimmäisellä varsinaisella erikoiskokeella. Lauantain avauksessa rallilupaus joutui kuitenkin hidastamaan punaisen lipun vuoksi ja ajamaan siirtymävauhtia maaliin. Kolmannella erikoiskokeella Lancia suistui ulos.
– Kolmosella ihan lopussa hipaisi johonkin sisäkurvissa ja jotain hajosi. Seuraavassa mutkassa mentiin sitten suoraan seinään. Päivä jäi vähän lyhyeksi, mutta onneksi päästään huomenna jatkamaan, Kauppinen kertoi huoltoparkissa.
Osittain sateen kastelemilla sunnuntain erikoiskokeilla Kauppinen keräsi arvokkaita kilometrejä talteen. Laukaalainen ajoi kahdesti luokkansa seitsemänneksi ja kerran kahdeksanneksi. Rallin jälkeen Kauppinen oli luonnollisesti pettynyt, mutta myös jälleen yhden asfalttirallin kokeneempi.
– Tänään ainoana tavoitteena oli päästä maaliin, ja se onnistui. Päällimmäisenä mielessä on pettymys, mutta koko ajan opitaan. Vauhti oli kuitenkin hyvää shakedownilla ja rallin alussa – niin saatiin tästäkin jotain positiivista irti, Kauppinen summasi.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.