
Jari-Matti Latvalan ja Janni Hussin mestaruusjuna pysyi raiteilla – erikoisosaajien apu tuli tarpeeseen
Jari-Matti Latvalan ja Janni Hussin kausi historicin EM-sarjassa on ollut totaalisen kaksijakoinen. Espanjassa ja Tshekissä tuli ensin voitot, sitten kolme peräkkäistä keskeytystä teknisiin vikoihin Antibesissa, Ypresissä ja Lahdessa.
Akropolis-ralli palautti päiväjärjestyksen, kun kaksikko voitti mielipuolisella kymmenen minuutin erolla. Kauden avauksessa Costa Bravalla voitto tuli liki neljän minuutin erolla, sen jälkeen Vltavassa samalla erolla.
Latvala oli erittäin tyytyväinen, kun painajaismainen putki katkesi.
- Olihan siinä jo tulossa melkoisia paineita. Toimme nyt tähän kilpailuun kokonaan uuden moottorin ja se toimi todella hyvin. Nyt olemme jälleen mestaruuspolulla, Latvala sanoi DirtFishille.
- Jos emme olisi voittaneet nyt, niin kausi olisi ollut menestyksen osalta ohi. Kuusi kilpailua lasketaan loppupisteisiin.
Lokakuussa ajetaan Asturias Espanjassa ja kauden päättää Fafe Portugalissa marraskuussa.
- Kreikassa kaikki toimi hienosti. Meillä oli pieni ongelma kaasuläpän anturin johtojen kanssa, mikä aiheutti pientä nykimistä Parnassoksen erikoiskokeella ensimmäisenä päivänä. Mutta tiimi pystyi korjaamaan sen ongelmitta. Meillä oli mukana myös joitain moottoripuolen kavereita Toyotalta, joten kaikki meni hyvin, Latvala sanoi.
Latvala ja Hussi voittivat 13 erikoiskokeesta 12. Vauhti oli täysin ylivoimaista.
- Rehellisesti sanottuna, emme ajatelleet, että olisimme voittaneet niin monta erikoiskoetta. Se oli toki mukavaa, mutta pääasia oli tuoda auto maaliin ilman ongelmia ja voittaa kilpailu. Teimme sen, joten tarina jatkuu.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.