Hyppää pääsisältöön
Kuva
Getty

Sekoilua MotoGP-finaalissa – kolari jo ennen starttia

Teksti
Kuvat
16.11.2025

Kauden viimeinen MotoGP-osakilpailu ajettiin Valenciassa ja se alkoi varsin sekavissa olosuhteissa. Aleix Espargaro parkkeerasi pyöränsä lähtöruutuun ja Franco Morbidelli ajoi häntä päin. Morbidelli tuli tilanteeseen todennäköisesti liian lujaa ja kaatui osuman seurauksena. Hän loukkasi myös kätensä ja joutui keskeyttämään kilpailun. 

Kun startti saatiin toteutettua, ampui Marco Bezzecchi kärkeen. Eilisessä sprintissä Bezzecchi kärsi starttiavustimen toimimattomuudesta, mutta nyt kulki ja pronssin jo varmistanut Aprilia-kuljettaja painoi maisemaan. 

”Oli todella hauska ajaa. Lopussa oli tiukkaa ja se oli myös hauskaa. En voisi toivoa parempaa tapaa päättää kautta. Nyt juhlitaan, mutta tiistaina aloitetaan kausi 2026”, voittoon yltänyt Bezzecchi sanoi.

Alex Marquez ajoi pitkään toisena, mutta tippui kärjestä. Raul Fernandez nousi varmistamaan kaksoisvoiton Aprilialle. Kolmanneksi ajoi Fabio Di Giannantonio ja neljänneksi Pedro Acosta, joka tippui kolmannelta sijalta kaksi kierrosta ennen maalia. 

”Näin ennen viimeistä kierrosta, että Bezzecchi teki pari virhettä ja yritin vielä haastaa hänet. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen, sillä viikko sitten olin sellaisessa kunnossa, etten voinut ajaa. Todella ylpeä tiimistäni ja tästä kauden viimeisestä kilpailusta”, Raul Fernandez sanoi. 

Bezzecchi teki historiaa Aprilialla, sillä hän voitti merkillä yhden kauden aikana kolme voittoa ja toi merkille MM-pronssia. 

Francesco Bagnaia päätti kautensa samalla surkealla tavalla kuin se on kulkenut. Bagnaia kaatui ensimmäisellä kierroksella, mutta tällä kertaa syy ei ollut hänen. Johann Zarco painoi Ducati-kuljettajaa päin, jonka seurauksena Bagnaia sinkoitui hiekalle. 

MM-sarjassa voiton vei Marc Marquez (545), toiseksi sijoittui Alex Maarquez (-78), kolmanneksi Marco Bezzecchi (-192), neljänneksi Pedro Acosta (-238), viidenneksi Francesco Bagnaia (-257) ja kuudenneksi Fabio Di Giannantonio (-283). 

 

 

 

MotoGP Valencia – sunnuntain kilpailu
Sijoitus Kuljettaja Kansalaisuus Talli
1 Marco Bezzecchi ITA Aprilia Factory (RS-GP25)
2 Raul Fernandez SPA Trackhouse Aprilia (RS-GP25)
3 Fabio Di Giannantonio ITA Pertamina VR46 Ducati (GP25)
4 Pedro Acosta SPA Red Bull KTM (RC16)
5 Fermin Aldeguer SPA BK8 Gresini Ducati (GP24)
6 Alex Marquez SPA BK8 Gresini Ducati (GP24)
7 Luca Marini ITA Honda HRC Castrol (RC213V)
8 Brad Binder RSA Red Bull KTM (RC16)
9 Jack Miller AUS Pramac Yamaha (YZR-M1)
10 Enea Bastianini ITA Red Bull KTM Tech3 (RC16)
11 Miguel Oliveira POR Pramac Yamaha (YZR-M1)
12 Johann Zarco FRA Castrol Honda LCR (RC213V)
13 Joan Mir SPA Honda HRC Castrol (RC213V)
14 Alex Rins SPA Monster Yamaha (YZR-M1)
15 Nicolo Bulega ITA Ducati Lenovo (GP25)
16 Augusto Fernandez SPA Yamaha Factory Racing (YZR-M1 V4)
17 Somkiat Chantra THA Idemitsu Honda LCR (RC213V)
  Aleix Espargaro SPA Honda HRC Test Team (RC213V)
  Fabio Quartararo FRA Monster Yamaha (YZR-M1)
  Maverick Viñales SPA Red Bull KTM Tech3 (RC16)
  Jorge Martin SPA Aprilia Factory (RS-GP25)
  Ai Ogura JPN Trackhouse Aprilia (RS-GP25)
  Franco Morbidelli ITA Pertamina VR46 Ducati (GP24)
  Francesco Bagnaia ITA Ducati Lenovo (GP25)


 

MotoGP MM-pisteet

Sijoitus Kuljettaja Talli Pisteet
1 Marc Marquez Ducati Lenovo (GP25) 545
2 Alex Marquez BK8 Gresini Ducati (GP24) 467
3 Marco Bezzecchi Aprilia Racing (RS-GP25) 353
4 Pedro Acosta Red Bull KTM (RC16) 307
5 Francesco Bagnaia Ducati Lenovo (GP25) 288
6 Fabio di Giannantonio Pertamina VR46 Ducati (GP25) 262
7 Franco Morbidelli Pertamina VR46 Ducati (GP24) 231
8 Fermin Aldeguer BK8 Gresini Ducati (GP24)* 214
9 Fabio Quartararo Monster Yamaha (YZR-M1) 201
10 Raul Fernandez Trackhouse Aprilia (RS-GP25) 172
11 Brad Binder Red Bull KTM (RC16) 155
12 Johann Zarco Castrol Honda LCR (RC213V) 148
13 Luca Marini Honda HRC Castrol (RC213V) 142
14 Enea Bastianini Red Bull KTM Tech3 (RC16) 112
15 Joan Mir Honda HRC Castrol (RC213V) 96
16 Ai Ogura Trackhouse Aprilia (RS-GP25)* 89
17 Jack Miller Pramac Yamaha (YZR-M1) 79
18 Maverick Viñales Red Bull KTM Tech3 (RC16) 72
19 Alex Rins Monster Yamaha (YZR-M1) 68
20 Miguel Oliveira Pramac Yamaha (YZR-M1) 43
21 Jorge Martin Aprilia Racing (RS-GP25) 34
22 Pol Espargaro Red Bull KTM Tech3 (RC16) 29
23 Takaaki Nakagami Honda Test Rider (RC213V) 10
24 Lorenzo Savadori Aprilia Factory (RS-GP25) 8
25 Augusto Fernandez Yamaha Factory Racing (YZR-M1 V4) 8
26 Somkiat Chantra Idemitsu Honda LCR (RC213V)* 7
27 Nicolo Bulega Ducati Lenovo (GP25) 2

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025