Hyppää pääsisältöön
Kuva
Bec

Ensin Marco Bezzecchi lanasi Marc Marquezin sairaalakuntoon, nyt hän kaipaa mestaria takaisin radalle

Teksti
Kuvat
13.11.2025

MotoGP-kausi muuttui radikaalisti, kun Marc Marquez loukkaantui. Useampi sarjan kuljettajista on sanonut, että pärjääminen on helpompaa, kun Marc Marquez on ulkona. Voisi kuvitella, että kuljettajat ovat tilanteeseen tyytyväisiä, sillä Marquez oli paikoitellen varsin ylivoimainen kuljettaja. 

Hämmentävää on se, että juuri Marco Bezzecchi on sanonut kaipaavansa Marquezia takaisin kilpailuihin. Bezzecchi oli juuri se kuljettaja, joka aiheutti Marc’n kaatumisen törmäämällä tähän takaapäin Mandalikassa. Bezzecchi sai rangaistuksen, mutta on kerännyt voittoja Marquezin sairausloman aikana. 

”Marc nostaa aina tason todella korkealle. Voisi siis sanoa, että kisassa on nyt yksi erittäin vahva vastustaja vähemmän. Se on harmi, koska kun hän on paikalla, kaikki on vaikeampaa, mutta se myös pakottaa sinut yrittämään enemmän”, Bezzecchi sanoi. 

Myös Pedro Acosta ja Alex Marquez haluisivat nähdä mestarin radalla ja voittaa hänet radalla. 

”Ei se ole yhtä hauskaa, kun mestari ei ole radalla”, Acosta sanoi Crash.netin mukaan. Hän kuitenkin totesi, että kaikesta huolimatta hän ajaa aina täysillä. 

”Marcin poissaolo muutti asioita aika paljon, mutta hyväksyn sen tänä vuonna paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten”, Alex Marquez sanoi. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025