Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pedro Acosta. Kuva MotoGP

Aki Ajon kultainen kosketus näkyy – Pedro Acosta johtaa MM-sarjaa

Teksti
Kuvat
1.3.2026

Aki Ajo tunnetaan tiukkana johtajana, joka vie joukkojaan määrätietoisesti eteenpäin. Ajo luotsaa KTM:n MotoGP-tallia, joka nousi ensimmäisen kerran koskaan MotoGP-luokan MM-kärkeen eilisen sprintin jälkeen. Pedro Acosta voitti tiukan kilpailun Marc Marquezia vastaan. 

Pitkässä kilpailussa taistelu jatkui. Marco Bezzecchi ajoi välittömästi maisemaan ja toisella sijalla Raul Fernandez teki saman. 

Kolmannesta sijasta käytiin sitä vastoin todella viihdyttävä taistelu. Marc Marquez, Jorge Martin ja Pedro Acosta ottivat todella lujaa yhteen ja sijoitukset vaihtuivat tiuhaan. Marquez teki yhden ilmiömäisen ohituksen. Kun Acosta ohitti Martinia, otti Marquez ulkolinjalta kovan vauhdin ja ohitti molemmat. Acosta tuli kuitenkin vielä ohi ja nousi kolmanneksi, jonka jälkeen tilanne rauhoittui usean kierroksen ajaksi. 

Bezzecchi lisäsi etumatkaa tasaisen tahtiin ja kun 20 kierrosta oli ajettu, ero oli jo neljä sekuntia. Samaan aikaan Acosta oli pystynyt kaventamaan eron Fernandeziin alta sekuntiin. Marquez roikkui vielä hyvin Acostan perässä, mutta sitten häneltä meni takarengas tyhjäksi ja edessä oli keskeytys. 

Kun neljä kierrosta oli ajamatta, Acosta nousi Fernandezin ohi toiseksi. 

Marco Bezzecchi ajoi ylivoimaiseen voittoon ennen Pedro Acostaa ja Raul Fernandezia. Neljänneksi ajoi Jorge Martin, viidenneksi Ai Ogura, kuudenneksi Fabio Di Giannantonio, seitsemänneksi Brad Binder ja kahdeksanneksi Franco Morbidelli. 

Kaiken kaikkiaan Acosta ja KTM ovat tehneet loistavaa työtä ja johtavat historiallisesti MM-sarjaa ensimmäisen MM-osakilpailun jälkeen. 

Aki Ajo on tehnyt hyvää työtä, vaikka painetta varmasti on. Suomalainen tiimipäällikkö seurasi kilpailua välillä päätään polvia kohti painaen, niin tiukkaa vääntö oli. KTM on nostanut tasoaan ja Itävallassa ollaan varmasti tyytyväisiä. Ainoa pilvi tämän kaiken yllä on se, että Acostan huhutaan siirtyvän Ducatille tämän kauden jälkeen. Sopimusuutisia tulemme varmasti kuulemaan jo alkukauden aikana. 

 

MotoGP pitkäkilpailu Thaimaa, Buriram
Sijoitus Kuljettaja Kans. Tiimi
1 Marco Bezzecchi ITA Aprilia Factory (RS-GP26)
2 Pedro Acosta SPA Red Bull KTM (RC16)
3 Raul Fernandez SPA Trackhouse Aprilia (RS-GP26)
4 Jorge Martin SPA Aprilia Factory (RS-GP26)
5 Ai Ogura JPN Trackhouse Aprilia (RS-GP26)
6 Fabio Di Giannantonio ITA Pertamina VR46 Ducati (GP26)
7 Brad Binder RSA Red Bull KTM (RC16)
8 Franco Morbidelli ITA Pertamina VR46 Ducati (GP25)
9 Francesco Bagnaia ITA Ducati Lenovo (GP26)
10 Luca Marini ITA Honda HRC Castrol (RC213V)
11 Johann Zarco FRA Castrol Honda LCR (RC213V)
12 Enea Bastianini ITA Red Bull KTM Tech3 (RC16)
13 Diogo Moreira BRA Pro Honda LCR (RC213V)
14 Fabio Quartararo FRA Monster Yamaha (YZR-M1)
15 Alex Rins SPA Monster Yamaha (YZR-M1)
16 Maverick Viñales SPA Red Bull KTM Tech3 (RC16)
17 Toprak Razgatlioglu TUR Pramac Yamaha (YZR-M1)
18 Jack Miller AUS Pramac Yamaha (YZR-M1)
19 Michele Pirro ITA BK8 Gresini Ducati (GP26)
20 Joan Mir SPA Honda HRC Castrol (RC213V)
21 Marc Marquez SPA Ducati Lenovo (GP26)
22 Alex Marquez SPA BK8 Gresini Ducati (GP26)
MM-pistetilanne
  Nimi Pisteet Ero
1. Pedro Acosta 37  
2. Marco Bezzecchi 25 -7
3. Raul Fernandez 23 -9
4. Jorge Martin 18 -14
5. Ai Ogura 17 -15
6. Brad Binder 13 -19
7. Fabio Di Giannantonio 12 -20
8. Marc Marquez 9 -23
9. Franco Morbidelli 8 -24
10. Francesco Bagnaia 8 -24

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2026