Hyppää pääsisältöön
Kuva
Aki Ajo. Kuva Red Bull

Aki Ajo summaa MotoGP-kauden: ”Haluamme aina enemmän”

Teksti
Kuvat
16.11.2025

Aki Ajo on tunnetusti mies, joka ei liikoja tuulettele, mutta Valencian varikolla nähtiin hymyilevä suomalainen KTM:n tiimipäällikkö. Pedro Acosta taisteli jälleen palkintokorokesijoituksesta, mutta tippui valitettavasti lopussa neljänneksi. 

Ajo ei varmasti ole kokonaisuuteen tyytyväinen, vaikka kehuukin tilannetta, jossa kolme kaveria oli kymmenen joukossa. Pyörällä voidaan taistella kärkipaikosta ja varmasti toiveissa olisi enemmän kuin Enea Bastianinin kahdeksas ja Brad Binderin 10 sija. Eteenpäin talli on kuitenkin mennyt ja siihen tallipäällikkö on varmasti tyytyväinen. 

”Vankka päätös kaudelle meiltä. Jos joku olisi kysynyt minulta Amerikan GP:n aikaan, missä olisimme kauden lopussa, en olisi uneksinutkaan tai kuvitellut, että olisimme tässä tilanteessa”, Ajo sanoi. 

Kauden alussa odotukset olivat korkealla ja vaikka Aki Ajo on koko ajan painottanut malttia ja rauhallista etenemistä kohti tavoitteita, oli Acosta osakkeet todella korkealla. 

”Portimaossa viime viikolla olimme Pedron kanssa lähellä kärkeä. Radat ja olosuhteet kuitenkin vaihtelevat, ja kilpailu MotoGP:ssä on niin tiukkaa, että tulokset voivat muuttua paljon”, Ajo totesi. 

MotoGP-kausi 2026 alkaa jo ensi tiistaina, kun Valenciassa ajetaan perinteinen testi. 

”Haluamme aina enemmän, mutta olemme ottaneet suuria askeleita. Meidän täytyy jatkaa painamista eteenpäin, koska lähestymme koko ajan tavoitettamme”, Ajo sanoi. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025