Hyppää pääsisältöön
Kuva
Hermanni Koskinen. Kuva Marko Vihriä

Kolme vuotta sitten Hermanni Koskinen aloitti määrätietoisen kuntoharjoittelun – Kova työ palkittiin Suomen mestaruudella

8.9.2025

Hermanni Koskinen ajoi motocrossin MX1-luokan Suomen mestaruuteen. Kyseessä oli Fanticin, Rasmira Raceshopin ja Koskisen ensimmäinen SM-kulta.

“Koko kauden huonoin eräsijani oli viides, joten tiesin, että pystyn Vantaallakin ajamaan kärkisijoja ja heikommankin startin jälkeen nousemaan jopa kolmen parhaan joukkoon. Minulla on aiemmilla kausillani ollut sairasteluja ja loukkaantumisia, mutta nyt oli ehjä ja puhdas kausi. Sarjajohdossa oleminen vain toi lisää nälkää tekemiseeni eikä varsinaisesti paineita”, Koskinen kommentoi tiimin tiedotteessa. 

Kuva

Koskinen on keskittynyt määrätietoiseen kuntoharjoitteluun yhdessä valmentajansa kanssa jo kolmen vuoden ajan. 

“Fyysinen kuntopohjani oli tänä vuonna taas parempi kuin aiemmin ja vaikka totta kai tämä kisa hieman jännitti, tiesin pystyväni omalla rauhallisella ajollani vetämään riittävää vauhtia erissä. Ensimmäinen erä oli pirun hyvä. Toisessa katsoin edellä olevien takana tilannetta ja otin varmat pisteet. Kolmas erä oli hyvä”, Koskinen kuvaili.

Koskinen nousi sarjan kärkeen kauden kolmannessa osakilpailussa Sipoossa, jonka jälkeen tavoitteena oli mestaruus. 

“Siellä näin, että vauhtini riittää kärkeen. Nyt on todella hyvä fiilis mestaruudesta. Tavallaan on myös helpottunut olo, koska kyllä kisaviikko ja kisapäivä kuitenkin hieman jännittivät. Olen vain todella iloinen”, Koskinen sanoi. 

Kuva

Vantaalla osakilpailun voitti Saksan mestaruussarjaan tänä vuonna panostanut, Tampereen Motocrossin Jere Haavisto, joka oli ykkönen kaikissa kolmessa erässä. Viron Gert Krestinov vieraili SM-sarjassa ottamalla osakilpailun kakkossijan.

 

SM-motocross, 6/6-osakilpailu, Vantaa 7.9.2025
 


MX1-luokka, yhteistulos:
1. Jere Haavisto, TamMC, KTM, 75p.
2. Gert Krestinov, EST, Honda, 62p.
3. Hermanni Koskinen, TMK, Fantic, 60p.
4. Miro Varjonen, TMK, KTM, 56p.
5. Arttu Sihvonen, ASMP, Yamaha, 48p.

MX1-luokka, SM-loppupisteet:
1. Hermanni Koskinen, TMK, Fantic, 303p.
2. Miro Varjonen, TMK, KTM, 285p.
3. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 261p.
4. Kasper Kangasniemi, TamMC, KTM, 222p.
5. Jere Haavisto, TamMC, KTM, 200p.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025