Hyppää pääsisältöön
Pekka Keski-Korsu vaihtoi täksi vuodeksi alle modernimpaan Renault Clio Rally3:een ja hyppäsi samalla kovatasoiseen SM2-luokkaan.
Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä uskoo, että tästä kaudesta on tulossa hänen uransa kovin. Siksi myös lähestyminen on hiukan erilainen kuin ennen.
Esapekka Lappi ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa.
”Muistan, kuinka kerran (Fiat) Mirafiorilla johdin selvästi. Sitten ajoin puuhun. Ihan huolella", Markku Alen sanoo.
Tilaajille
Monte Carlon ralli on ollut aina tiimeille yksi kauden vaikeimmista, ellei vaikein. Nyt valmistautumista hankaloittaa sekin, että tekniset säännöt ovat muuttuneet ja tuttujen Pirellien sijaan autoissa on Hankookin renkaat.
Monte Carlon ralli avaa rallin MM-sarjan 2025 torstaina. Taistelu maailmanmestaruuksista käydään jälleen kerran Toyotan ja Hyundain välillä.
Aatu Hakalehdon rallikausi sai täydellisen alun, kun hämeenlinnalainen ajoi SM3-luokkavoittoon Kuopion SM-rallissa.
Pacco Motorsportin kuljettajakaksikko Benjamin Korhola ja Kristian Temonen sijoittuivat Kuopion SM-rallissa kolmanneksi.
Indonesia on ilmoittanut virallisesti mielenkiintonsa järjestää MM-rallin osakilpailun lähitulevaisuudessa. Viimeksi Indonesiassa on ajettu MM-pisteistä vuonna 1997.
Vauhdin Maailma 10/2025