
Asunmaa kovan drifting-rutiinin jälkeen takaisin rallipoluille Kouvolassa
Teemu Asunmaa lähtee kiireisen ja driftingin täytteisen alkukesän siivittämänä Kouvolan SM-ralliin. Nopeat soratiet ovat alavutelaisen mieleen, ja valmistautuminen kilpailuun on ollut perusteellinen.
Teemu Asunmaa lähtee tulevan viikonlopun Kouvolan SM-ralliin vahvan kilpailurutiinin saattelemana. Alavutelainen on nähty sivuluisussa koko kevään ja alkukesän ajan, ja nyt Skoda Motorsport Suomen kuljettaja palaa sorateille hakemaan menestystä.
-Todella mukavaa lähteä ralliinkin välillä. Taukoa on kertynyt maaliskuusta asti, ja edeltävä sekä tämä viikko ovatkin menneet ylläpitävän treenin muodossa. Viikonloppuna tehtiin nuottitreeniä, ja tiistaina testattiin Peräseinäjoella ja Keskiviikkona Kouvolassa. Koitetaan saada hyvä rytmi päälle heti alusta, Asunmaa kertoo.
RTE-Motorsportin tiimissä ajava Asunmaa lähtee Kouvolaan kovan kisarutiinin omaten. Niin kotimaan sarjoissa kuin eurooppalaisen DMEC-sarjan Suomen osakilpailussa vakuuttanut Asunmaa odottaa innolla, millainen vaikutus driftingillä on rallipuolen suorittamiseen.
-Jännä nähdä onko mitään vaikutusta, tuskin ainakaan mitään negatiivista. Jos olisin ollut täysin kilpailematta muutaman kuukauden, niin fiilis olisi ihan erilainen, nyt on kuitenkin päästy rutiininomaisesti valmistautumaan kisoihin. On kyseessä sitten drifting tai mikä tahansa muu kilpailullinen ajaminen, niin uskon että siitä on aina jotain ylläpitävää apua, kunhan ajaa. Vaikken driftingiä ajakaan siksi, että se hyödyttäisi rallia, Asunmaa muistuttaa.
Kouvolan kovavauhtiset soratiet sopivat Asunmaalle hyvin, ja odotukset reitistä ovat korkealla.
-Kun mennään soralle ja erikoiskokeille, niin vauhdit ovat todella paljon nopeampia. Kouvolan tiestö on yleensä ollut todella nopea ja hyväpintainen. Perjantain pätkät ovat hieman erilaisia kuin mihin on totuttu, mutta yleiskuvana reitti näyttää todella hienolta. Lähdetään ajamaan rennosti ja pitämään hauskaa Tuukka Shemeikan kanssa, Asunmaa päättää.
SM O.K. Auto-Ralli ajetaan Kouvolassa sekä lähikunnissa 11.-12.7. Kilpailu sisältää 8 erikoiskoetta ja 89,18 erikoiskoekilometriä. Kilpailu näytetään suorata Flying Finn -suoratoistopalvelussa.
SM O.K. Auto-Rallin aikataulu
Perjantai 11.7.
18:55 Lähtö – Paraatikenttä
19:01 EK1 – Kasarminmäki (1,71 km)
19:46 EK2 – Teuroinen (7,25 km)
Lauantai 12.7.
10:13 EK3 – Kannuskoski 1 (5,70 km)
10:33 EK4 – Tirva 1 (13,50 km)
11:40 EK5 – Turkia 1 (20,91 km
14:40 EK6 – Kannuskoski 2 (5,70 km)
15:04 EK7 – Tirva 2 (13,50 km)
16:11 EK8 – Turkia 2 (20,91 km)
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.