Hyppää pääsisältöön
Kuva
Nikolas Pirttilahti (Lamborghini SC)

Nikolas Pirttilahti soitti satoja kylmiä myyntipuheluita mutta turhaan – rahapula johti dramaattiseen somepäivitykseen

12.11.2025

Rata-autoilija Nikolas Pirttilahti, 22, avautui sosiaalisessa mediassa dramaattisesti, kuinka hän ei saanut tarvittavia rahoja kasaan ja kausi loppui ennen aikojaan.

”Se oli ehkä vähän liiankin dramaattinen. Olisi ollut maailman finaali Misanossa ja sarjan vika kisa, mutta se jäi ajamatta budjettisyistä”, Pirttilahti sanoo ja naurahtaa.

Miltä se tuntui, kun selvisi, että rahat eivät riitä?

”Aina on kamppailtu rahan kanssa ja ollut tiukkaa. Nyt yksinkertaisesti ei ollut enää mitään, mitä laittaa. Kyllähän se harmittaa, että ei päässyt ajamaan ja näyttämään kykyjään, mutta ei sille voinut mitään.”

Kaksi viime kautta Pirttilahti on ajanut Aasian Lamborghini Super Trofeo -sarjassa.

Päivityksestä saattoi jäädä käsitys, että hän lopettaa koko uransa, koska on kyllästynyt keräämää rahaa, jonka hankkiminen on tällä hetkellä todella hankalaa.

”Ei se ollut uran loppu. Ei tässä vielä olla luovutettu. Tämä kausi oli tosi vajaa, vain kaksi kisaa. Nyt mietitään ensi vuotta, ja katsotaan mitä saadaan kerättyä, ja voinko ajaa sarjaa vaan vain yksittäisiä kisoja.”

 

 

Pirttilahden sanoma oli, että vauhtia riittää mutta rahaa ei. Toissa kaudella hän sai kasaan noin 120 000 euron budjetin ja ajoi koko kauden. Nokialainen kärsii siitä, että hänellä ei ole kovin hyvää verkostoa eikä edes pääsponsoria. Hän itse soittaa yrityksiin ja koittaa saada yhteistyökumppaneita.

”Kun ei ole oikeastaan mitään kontakteja mihinkään, niin ollaan katsottu netistä yrityksiä ja soiteltu.”

Mutta kuten Pirttilahti somepäivityksessä totesi, tällä kertaa kylmät myyntipuhelut eivät tuottaneet tulosta.

”Tuhansia puheluita olen soittanut vuosien saatossa ja ainakin satoja puheluita tänä vuonna, mutta aika vähän on tullut rahaa.”

Suomen taloustilanne ei ainakaan paranna Pirttilahden mahdollisuuksia.

”Nyt varsinkin Suomessa tilanne on aika surkea. On tässä paljon soiteltu ja yritetty, mutta yritykset eivät oikein lähde mukaan ja jos lähtevät, ne summat ovat aika pieniä. Hyvä että lähtevät ja kaikki kumppanit ovat tärkeitä, mutta niitä pienempiä tarvitaan niin paljon, ja se on vaikeaa”, Pirttilahti kertoo.

”Moni ajattelee heti, että on niin kallis laji, että ei viitsi lähteä edes pienellä summalla, siinä on heti se ajatus. Mutta meillä on joka vuosi kalenterimyynti, johon saadaan yrityksiä vähän pienemmälläkin mukaan, se on ollut ihan ok.”

Tällä kaudella rahat riittivät vain kahteen kisaviikonloppuun. Niissä vauhti oli kuitenkin kohdallaan, esimerkiksi Japanissa Pirttilahti ajoi paalulle, ja autokunta ajoi joka kisassa palkintopallipaikasta.

Ihan kelpo karting-uran jälkeen Pirttilahti lähti tavoittelemaan GT-kuljettajan ammattia. Unelma elää yhä ja saa hänet tarttumaan taas puhelimeen, mutta loppuvuoden hän paiskii hommia raksalla.

 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025