Yleisöllä vapaa pääsy, kun SM-asfalttisprint nähdään kaupungin sydämessä – mukana lähes sata kuljettajaa ja useita tiukkoja luokkataisteluja
Asfalttisprintin SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina 13.6 kesäkuuta Kokkolassa. Keski-Pohjanmaan maakuntakeskus isännöi kauden 3. ja 4. osakilpailua, jotka kantavat nimeä Kokkola SM Asfalttisprint. Kilpailun järjestäjä Kokkolan Urheiluautoilijat on rakentanut kisalle upeat puitteet aivan kaupungin keskustaan.
Lauantain ohjelmassa on siis kauden puolivälin kisat, sarja käynnistyi toukokuun alkupuolella Tammisaaressa kahdella osakilpailulla ja Kokkolassa kisaillaan tulevana lauantaina 3. ja 4. osakilpailut. Kausi päättyy heinäkuun puolivälissä Vaalan legendaariseen Happy Beach SM-Asfalttisprinttiin, jossa kaasutellaan kauden kaksi viimeistä osakilpailua.
Kokkolassa kisa on tuotu kirjaimellisesti lähelle yleisöä, kun reitti kulkee aivan Kokkolan keskustassa. Kilpailun huoltoalueena toimivat Kokkolan kaupungintalon ja virastotalon parkkialueet. Kilpailutoimisto sijaitsee kauppatorin laidalla Vanhassa Kalahallissa. Lisäksi yleisöllä on vapaa pääsy kilpailuun.
Nelivetojen (luokat 1-2) kärkipaikalla kahden osakilpailun jälkeen on hallitseva Suomen mestari Jari Lamminsivu, joka tykitti Skodallaan Tammisaaressa molempien kisojen ylivoimaiseen voittoon. Haastajapuoli oli Tammisaaressa valitettavan vähäinen ja sitä se on myös Kokkolassa, kun mukana on vain viisi nelivetokuskia.
Kaiken kaikkiaan Kokkolan kisoissa nähdään kuitenkin ilahduttava määrä kuljettajia, kun ykköskisassa on mukana peräti 92 kuskia ja toisessakin 88. Suurin osa nähdään siis kilpailun kaksivetoluokissa.
Kaksivetojen yleisessä (luokat 3-4) Aapo Poikkimäki saapuu Kokkolaan sarjan kärkipaikalla. Ford Escort kulki kauden avauksessa vahvasti, tuloksena kaksi yleiskisan ja luokan 4 voittoa. Hyvässä lyönnissä oli myös hallitseva mestari Aki Mansikkamäki, joka oli puolestaan nopein kolmosluokassa molemmissa kisoissa. Sarjataulukossa kaksikon erottaa vaivainen piste. Kolmatta sijaa pitää hallussaan Juha-Pekka Koivula, jolla on Poikkimäkeen kirittävää kuusi pistettä.
Junioreissa (luokat 5-6) Jari Muilu Toyota MR2:lla on kärjessä 19 pisteellään. Kokkolan Urheiluautoilijoita edustava Muilu ajaa lauantaina kotikilpailuaan, mutta aivan kaupungin keskustaan rakennetusta reitistä Muilu tuskin saa isoa etulyöntiasemaa kilpakumppaneihin nähden, vaikka maisemat ovatkin tuttuja. Sarjassa onkin vielä peli mukavasti auki, kun esimerkiksi sijalta seitsemän löytyvällä Jorma Laaksollakin on kasassa 11 pistettä.
Senioreissa (luokat 7-8) Jarmo Suokko (24 pistettä) ja Karo Tarkkanen (23,5 pistettä) ovat pienellä karkumatkalla. Kaksikko nappasi Tammisaaressa yleiskisan voitot mieheen ja taistelu on varmasti tuimaa myös Kokkolassa. Kolmantena ovat tasapistein Toni Elfving ja Harri Hietala, joilla on kasassa 18 pistettä.
Naisissa (luokka 9) Kaisa Sistonen ja Marjo-Riitta Mansikkamäki kuittasivat Tammisaaresta kumpainenkin yhden voiton ja kakkossijan. Kokkolaan kaksikko lähtee tasapisteissä. Nuorissa (luokat 10-11) Meri Levula pokkasi kaksi ykköstilaa ja on kahden pisteen karkumatkalla Matias Pietikäiseen nähden. V1600-luokassa (12) Santeri Ylipelkonen oli Tammisaaressa omaa luokkaansa nappaamalla kaksi voittoa, joista pistetili karttui 22 pisteen verran. Takaa tulevilla on kirivaihteen paikka, kakkospaikkaa jakavilla Sakari Koskimaalla ja Johan Dahlbackalla on kasassa 17 pistettä.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.