Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jesse Silvasti Kuva: The Red RX

Jesse Silvasti palaa Härmään hyvien muistojen siivittämänä – tavoitteena kaventaa eroa sarjakärkeen

Kuvat
1.7.2026

Autokrossiluokan SM-sarjan edellinen osakilpailu Kouvolassa päättyi Jesse Silvastin voittoon. Nyt katseet on suunnattu viikonloppuna ajettavaan kauden kolmanteen kilpailuun Härmän Kalmookankaan rallicross-radalle.

Ford Escort Mexico on käyty Kouvolan kilpailun jälkeen perusteellisesti läpi, eikä valmistautumisessa ole jätetty mitään sattuman varaan.

"Yritettiin tarkistaa kaikki paikat, ettei käy enää samalla tavalla kuin Hyvinkäällä. Auto on huollettu, ja käytiin vielä testaamassakin. Enää on vähän sellaista hipistelyä, kuten tarrojen liimaamista. Kaikki on muuten valmista", 24-vuotias suonenjokelainen hymyilee.

Viime vuosi jätti Härmästä hyvät muistot

Härmän rata tuo Jesse Silvastille mieleen viime kauden päätöskilpailun, jossa hän ajoi voittoon ja varmisti samalla SM-pronssin. Tällä kertaa tavoitteena on ratkaista kilpailu radalla ilman ylimääräisiä käänteitä.

"Härmästä on kyllä hyvät muistot viime vuodelta. Toivotaan, että tänä vuonna lopputulos ratkeaa ihan ajamalla. Toki otan voiton vastaan vaikka samalla tavalla kuin viime vuonna, mutta eiköhän tällä kertaa ratkaista se radalla."

Viime vuoden kisassa kaksi kilpakumppania saapui ruutulipulle ennen Silvastia, mutta unohtivat kilpailun tiimellyksessä ajaa pakollisen lisälenkin. Aikasakkojen myötä Silvasti nousi voittoon.

Härmä on Silvastille muutenkin erityinen kilpailupaikka, sillä radalle on tulossa runsaasti yhteistyökumppaneita, ystäviä ja tuttuja kannustamaan.

"Siellä on paljon yhteistyökumppaneita ja kavereita katsomassa. Se tuo kyllä oman lisäfiiliksen viikonloppuun. Kouvolan fanibussi onnistui hienosti, ja vaikka nyt ei ihan samanlaista joukkoa ole tulossa, niin varmasti tämän kauden eniten omaa porukkaa nähdään Härmässä."

Kuva

SM-taistelu käy kuumana

Jesse Silvasti odottaa viikonlopusta koko kauden tasaisinta kilpailua. Härmän rata ei yleensä synnytä suuria aikaeroja, joten onnistumisia tarvitaan jokaisessa erässä.

"Varmasti nähdään todella tasaista kilpailua. Härmä on sellainen rata, että erot jäävät pieniksi ja moni pystyy ajamaan kovia kierrosaikoja. Lisälenkin ajoituskin voi ratkaista paljon."

Sääennuste povaa viikonlopulle sateen mahdollisuutta. Silvasti ei kuitenkaan rakenna taktiikkaansa sään varaan, vaikka myöntääkin märän kelin sopivan itselleen.

"Ei kelillä oikeastaan ole väliä. Sama tavoite on, satoi tai paistoi. Yleisön kannalta toivon kuivaa keliä, mutta kyllä pieni sade meillekin sopii. Märällä voimasuhteet vähän tasoittuvat, ja Kouvolassa nähtiin, että se kääntyi meidän eduksemme."

Kahden osakilpailun jälkeen autokrossiluokan SM-sarja on tasainen. Silvasti nousi Kouvolan voitollaan toiseksi, kuuden pisteen päähän sarjaa johtavasta Rolle Ikäheimosesta.

"Todella tiukkaa on. Kaikki on vielä auki. Tavoitteena on ottaa Härmässä vähän lisää kiinni kärkeä ja jatkaa siitä kautta eteenpäin."

SM-pistetilanne autokrossi-luokassa 2/6 osakilpailun jälkeen

  1. Rolle Ikäheimonen – 39 p.
  2. Jesse Silvasti – 33 p.
  3. Tuomas Venäläinen – 28 p.
  4. Pauli Turpeinen – 25 p.
  5. Peetu Piira – 24 p

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026