Hyppää pääsisältöön
Kuva
Melissa Mäntylä Kuva Tuomo Seppänen

Melissa Mäntylä johdattaa suomalaisnaiset Heinolan ensimmäiseen motocrossin EM-osakilpailuun – suomalaisjuniorit hakevat paikkaa kohti EM-finaalia

10.6.2026

Heinolassa ajetaan viikonloppuna naisten motocrossin kansainvälinen arvokilpailu. Viikonloppuna ajetaan myös 65- ja 85-kuutioisten EM-karsintakilpailu sekä nuorten SM-osakilpailu sunnuntaina.

Ensimmäistä kertaa Suomessa ajettava naisten EM-sarjan osakilpailu kasaa Komostenkylän radan varikolle ja radalla parisen kymmentä lajin parissa viihtyvää naispilottia. Joukossa on seitsemän suomalaista, joista ennakkosuosikin viittaa kantaa sarjassa viidentenä oleva kärköläläinen Melissa Mäntylä. Sinivalkoisin silmin katseleva voi kiinnittää huomionsa myös hyvinkääläisen Hanna Mertsalmen ja SM-sarjaa johtavan Carita Lompin menoon, jotka molemmat esiintyvät EM-sarjassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Heinolalaisittain kiinnostavinta on kisajärjestäjä HeMK:n edustajan Sandra Saarenkosken edesottamukset. Sarjaa ennen Heinolan osakilpailua johtava hollantilaispilotti Danee Gelissen voi varmistaa mestaruutensa jo Komosten radalla, joskin tuo skenaario tarvitsee toteutuakseen kanssakilpailijoiden lievää epäonnea. Sarjassa toisena, ennen Heinolaa majailee tanskalaisajaja Laura Raunkjær ja kolmantena Theodora Gumeniuc Romaniasta.

65- ja 85-kuutioisten sarjoissa kilpaillaan Pohjois-Euroopan lohkon kolmas karsintakilpailu, josta parhaat selvittävät tiensä Viron Pärnussa heinäkuussa ajettavaan Pohjois-Euroopan ja Keski-Euroopan lohkojen yhteiseen semifinaaliin. Sieltä raakataan kuskit Tšekin maan Loketissa elokuussa ajettavaan finaaliin. Molemmissa luokissa on vahva suomalaisedustus ja Suomen Moottoriliiton päävalmentaja Tomi Konttisen mukaan suomalaisajajilla on onnistuessaan mahdollisuus kamppailla kärkisijoista. 65-kuutioisten sarjakärkenä Komosten kilpailuun starttaa puolalaispilotti Filip Juszczyk. 85-kuutioisten sarjan kärkikolmikko on jo varmistanut semifinaalipaikkansa, eivätkä vaivautuneet saapumaan Heinolaan. Siitä huolimatta semifinaalipaikkaa kärkkyy nelisen kymmentä junioripilottia, joiden joukossa 13 suomalaista.

 EM-kilpailun kansallinen luokan, nuorten SM-sarjan kilpailu käydään aika-ajoineen sunnuntaina ja sarjakärkenä kilpailuun starttaa toisen polven pilotti Vilho Vehviläinen, jonka isä Jussi Vehviläinen on iäkkäämmille heinolalaiskatsojille tuttu useista Komosten kylän kilpailuista.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026