Hyppää pääsisältöön
Kuva
Erno Kostamo_Tero Kiiski

Erno Kostamo kiukustui Imatranajossa ja kasvatti pienet ”pirunsarvet” – Tuloksena rataennätys ja neljä voittoa

7.7.2025

Imatranajon kuninkuusluokassa nähtiin tänä vuonna korkeimmalla palkintokorokkeella vain yksi mies, kun Erno Kostamo ajoi kaikkien neljän Superbike-kilpailun ykkösenä ruutulipulle.

Kiteeläislähtöisellä Erno Kostamolla oli ennen tämän vuoden Imatranajoa kotikisastaan jo 10 peräkkäisen voiton putki. Imatralta lähdettäessä Superbike-luokan voittoputki oli kasvanut 14 kilpailun mittaiseksi. Vanhat meriitit eivät Kostamon mukaan kuitenkaan merkinneet mitään kisaviikonloppuun lähdettäessä.

-Pittää lähtee rakentammaan vauhti ihan alusta lähtien uuelleen ja on nollattava edelliset vuodet.

Alusta lähtien ylivoimaista vauhtia

Kokemus kovista kansainvälisistä katuratakilpailuista ja kaluston kohdallaan olevat säädöt takasivat, että Kostamon vauhti oli muille liikaa heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Alku ei silti sujunut ilman yllätyksiä.

-Alitettiin heti ekassa aika-ajossa viimevuotinen rataennätys. Mutta se tulos miulta hylättiin, kun en tiennyt tälle vuuelle tullutta sääntöö, ettei saa pyörässä eikä kypärässä olla minkäänlaista kameraa kiinni. Miulla ol kypärän visiirin sisäpuolella pien kamera, ja siitä se rangaistus. Siitä sitten kasvo pienet sarvet, ja ajettiinkin kilpailuissa rataennätys ihan uusille sekuntiluvuille.

Ilman draamaa voittoihin

Viikonlopun aikana Superbike-luokassa ajettiin kaksi IRRC-katuratasarjaan kuuluvaa kilpailua ja kaksi Open-luokan kilpailua. 

-Kaikki kilpailut ol hyvin pitkälti samanlaisii. Sain hyvän rytmin piälle ja naputeltuu tosi hyviä kierrosaikoja. Ja kun mittään draamaa ei ollu, niin riskitason sai pidettyä turvallisella alueella. 

Sunnuntaiaamun Open-luokan kilpailun alla jännitystä tuotti lähinnä rengasvalinta, kun puolet radasta oli kuivaa ja toinen puoli märkää.

-Siinä pit pelata riskipelii ja ol arpomista että millä lähetään. Tehtiin ratkasu, että sadekelin rengas etteen ja kuivan keli rengas taakse. Ol erittäin oikee ratkasu, ja kisassa ero seuraavaan ol yli 10 sekkaa.

Supersport: rehti tunnustus Cooperin ylivoimalle

Superbike-luokan lisäksi Erno Kostamo ajoi myös Supersport-luokkaa, jossa kalustona oli Mansaaren TT:stä tuttu Parker Transport Racing Teamin Yamaha R6. Kostamo osallistui Supersport-luokassa kahteen Open-luokan kilpailuun, mutta jätti IRRC-kisat ajamatta. Openin aika-ajon tuloksena oli kakkoslähtöruutu. Sama oli sijoitus myös molempien kilpailujen ruutulipulla, edellä vain North West 200:n tämän vuoden voittaja Richard Cooper.

-Ol tiiossa, että Coopperi on yks kirkkaimpii kavereita 600-luokassa, ja tiimi ja kaulusto sen mukasii. Ja todella ammattimies, eka kerta uuella radalla ja heti tuloksena kaks voittoo.

Lauantaisessa Superport-luokan kilpailussa Kostamon startti oli huono ja sijoitus ensimmäisessä mutkassa viides-kuudes. Siitä alkoi nousu kohti kärkeä, mutta paukut eivät riittäneet Cooperin lyömiseen. Sunnuntain kilpailu ajettiin sateella. Siinä suomalainen sai paremman startin, mutta Cooperia hiillostaessa yhden shikaanin jarrutus meni pitkäksi, ja samalla haihtui myös toiveet ykköstilasta.

-Supersport-luokan ajaminen ol hieno kokemus. Voip sannoo, että ajamista ei viikonlopulla ollu liikaa, mutta tarpeeks.

Huippujärjestelyt - kannustusta riittävästi

Järjestelyt Imatralla sujuivat totuttuun tapaan hienosti.

Kaikki pelas ja aikataulut piti. Siinä mielessä ol erikoinen viikonloppu, että yhen yhtä punalipulla keskeytettyy kisaa tai harjotusta ei ollu. En kyllä muista omalla urallani sellasta ennen olleen missään päin maailmaa.

Kotikisa on sikälikin poikkeuksellinen, että Kostamolla riittää kysyntää ja miestä revitään kuviin ja haastatteluihin eri suuntiin koko ajan.

-Kannustusta riitti joka päivä aamusta iltaan. Oon erittäin kiitollinen saavuttamastani asemasta, ja yritän hoitaa ja käsitellä sen niin hyvin kuin pystyn. Hattua nostan julkisuuden henkilöille, jotka on median ja yleisön edessä 24/365. Kostamolla se on kolme vuorokautta Imatralla, ja tuntuu että sosiaalinen patteri on aivan tyhjä viikonlopun jälkeen.

Jo maanantaina seuraavalla kilpailupaikalla

Hengähdystaukoa ei Imatranajon jälkeen ole luvassa, päinvastoin. Kun muut kilpailijat valmistautuivat sunnuntai-illan palkintojenjakoon, lähti Kostamo heti viimeisen kilpailun ruutulipun jälkeen kohti Mansaarta, jossa vuorossa on Southern 100 -kisa.

-Maanantaina klo 17 on ekat harjotukset Southernissa, joten laakereille ei jäädä lepäämään. 

Siellä Kostamo ajaa omalla Superstock-luokan BMW M1000RR:llä, joka jätettiin su-oraan Mansaaren TT:n jälkeen odottamaan tätä tulevan viikon kisatapahtumaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 6/2025