
Mauno Hermusta ja Kimi Räikköstä yhdistävät maailmanmestaruus, mutta myös erityinen luonteen piirre – Kossupullo palkintokorokkeella ei liity tähän
Mauno Hermunen oli aikansa lahjakkaimpia moottoripyöräkuljettajia, mutta kesti aikansa ennen kuin hän löysi lajinsa. Supermotossa hän voitti maailmanmestaruuden vuonna 2013. Hermunen sai MM-hopeaa vuosina 2012, 2014 ja vuonna 2015 hän voitti kuusi osakilpailua kahdeksasta, mutta loukkaantui vakavasti. 2010 hän ajoi pronssille.
Kuuluisaksi hän tuli tempauksistaan radan ulkopuolella.
Vuonna 2012 hän ajoi supermoton MM-hopealle ja päätyi otsikoihin juotuaan kossua palkintokorokkeella.
”Mitä ihmeellistä siinä nyt oli? Kaverit antoivat pullon lahjaksi ja annoin maistiaiset toisillekin kuskeille”, Hermunen sanoi silloin Vauhdin Maailmalle.
Seuraavalla kaudella hän voitti supermoton maailmanmestaruuden ja jälleen nousi kohu. Tällä kertaa otsikot kirjoitettiin herran siirryttyä Bulgarian maajoukkueeseen.
”Suomen Moottoriliitto ei maksa meidän kuluja, joten miksi ajaisin heidän joukkueessaan, kun Bulgaria hoitaa kaikki kulut. Mulla on kaksoiskansalaisuus, tuore maailmanmestari kertoi.
Mauno Hermusta on verrattu useaan otteeseen F1-maailmanmestari Kimi Räikköseen. Osaksi heidän luonteensa radan ulkopuolella kohtaavat ja sitä kautta he ovat löytäneet toisensa, mutta merkittävämpi luonteen piirre liittyy suorittamiseen ja voittamiseen. Heillä molemmilla on äärettömän kova voiton tahto.
Mauno Hermusta aikanaan valmentanut Jukka Viitasaari näki Hermusessa ja Räikkösessä paljon yhteneväisyyksiä. Molemmat olivat omien polkujensa kulkijoita, mutta äärimmäisen sitoutuneita omaan tekemiseensä ja kiinnostuneita kalustosta, jolla ajoivat. Räikkönen ja Hermunen jaksoivat räplätä moottoreita loputtomiin ja miettiä kuinka ne saataisiin nopeammiksi. Fyysisessä harjoittelussa heidät erotti yksi selkeä asia.
”Kimi ei koskaan valita, kun taas Maunolla on aina suu mutrussa”, Viitasaari räjähtää nauruun Vauhdin Maailman haastattelussa vuonna 2016.
Hermunen kulkee fysiikkaharjoituksissa käsijarru päällä, mutta jaksaa yrittää ja taistelee voitosta viimeiseen pisaraan saakka. Aivan kuten Räikkönenkin.
”Hermunen katseli, kun [endurokuljettaja] Eero Remes teki käsilläseisontapunnerruksia ja halusi heti kokeilla. Pakkohan sitä oli nilkoista auttaa, mutta niin hän vaan teki. Nyt hän pystyy tekemään ne jo ihan puhtaasti, Viitasaari kertoi.
Vaikka kuntosaliharjoittelu on lähtökohtaisesti Hermuselle tervanjuontia, tulosten tekeminen on hänelle tärkeää.
”Mauno on ennätystehtailija. Ennätykset pitävät hänet liikkeessä. Pitää koko ajan parantaa ja saada kovempia tuloksia. Ihan niin kuin Kimi, joka tuli ihan sivusta ja pamautti 36 yhden jalan kyykkyä”, Viitasaari tiesi kertoa.
”Nämä maunot ja kimit ovat vähän sellaisia narsistiurheilijoita, että asioista pitää tehdä numero. Kyllä Mauno sitä itsestään tekeekin, mutta voitontahto on mieletön. Sillä se on menestynyt”, valmentaja jatkoi samaan hengenvetoon.
Erojakin näissä herroissa luonnollisesti on. Molemmat ovat olleet nuoria kapinallisia, mutta toinen on voittanut maailmanmestaruuden Formula 1:ssä, kun taas toisen maailmanmestaruus tuli huomattavasti tuntemattomammasta lajista.
Voittajia kuitenkin molemmat.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.