Yhdysvaltojen ensimmäinen F1-kuljettaja Harry Schell oli tunnettu naistenmies, ratojen humoristi ja laveasti määriteltynä talvisodan veteraani.

Schellin vanhemmat olivat kilpa-autoilijoita, jotka joutuivat 1939 onnettomuuteen, jossa isä Laury Schell kuoli ja äiti Lucy O’Reilly Schell loukkaantui vakavasti. Äiti oli varakas perijätär ja kilpa-autoilun naispioneeri. Isä ja äiti olivat amerikkalaisia, mutta asuivat Pariisissa, jossa poika syntyi ja varttui.

1939 Harry Schell oli 18-vuotias ja asui Monte Carlossa, josta hän päätti lähteä vapaaehtoisesti sotimaan Suomen armeijaan talvisotaan. Kari Kallonen mainitsee Schellin tapauksen Tähtilippu talvisodassa -kirjassaan, jossa kerrotaan Amerikasta talvisotaan saapuneista vapaaehtoisista. 

Schell kuului seitsemän vapaaehtoisen amerikkalaisen porukkaan, joka matkasi Pariisista Ruotsin kautta Suomeen sotimaan. He valehtelivat Ruotsissa menevänsä Suomeen hiihtämään, koska Sveitsiin ei päässyt.

Seitsikko saapui tammikuussa 1940 Tornioon, josta he jatkoivat matkaa Parolaan täydennyslentolaivue 29:n ryhmään. Parilla heistä oli omien sanojensa mukaan lentokokemusta.

Ainakin jotkut heistä syyllistyivät Parolassa muun muassa varkauksiin, ja lisäksi heidän sotilaallinen kyvykkyytensä paljastui lähes olemattomaksi, varsinkin ilmavoimien tarpeisiin.

Nuori Schell lähetettiin jo viikon kuluttua takaisin Tornioon, josta hän palasi Tukholman kautta Ranskaan.

Seitsikosta lopulta vain yksi amerikkalainen palveli talvisodassa Suomen ilmavoimissa.

Schell matkasi äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin, ja liittyi vapaaehtoisena armeijaan, sillä kertaa panssarijoukkoihin.

Sodan jälkeen Schell satsasi kilpa-autoiluun, ja hän osallistui ensimmäisenä amerikkalaisena F1-kilpailuun 1950 Monacossa. Hän ajoi 1950–60 kaikkiaan 56 F1-kilpailussa ja oli kaksi kertaa palkintopallilla. Schell ajoi enimmäkseen Maseratilla, mutta 1955 hän osallistui Monacon F1-kisaan Ferrari 555:lla.

Schell kuoli 1960 ulosajossa Silverstonen radalla.