Onko kyseenalaisia kommentteja heittelevä ja kuljettajia ruoskiva Helmut Marko hullu vai nero?
Helmut Marko edustaa äärimmäisen harvinaista vanhan koulukunnan rotua 2020–luvun F1–piireissä. Hän jakaa jatkuvasti kiistanalaisia kommentteja lehdistölle, ruoskii tarvittaessa kuljettajiaan julkisesti ja pitää itseään kaikkitietävänä. Hullu vai nero? Todennäköisesti hieman molempia.
Helmut Marko, 81, on ollut myyttinen hahmo F1–varikoilla viimeiset 20 vuotta.
Hänellä ei ole vieläkään minkäänlaista virallista työsopimusta kenenkään kanssa, mutta itävaltalaisen vaikutusvalta on mittaamaton. Hän on kuin Otto von Bismarck; mies, joka vastasi Saksojen yhdistymisestä 1871.
Von Bismarck oli voimakastahtoinen ja teräväkielinen ja häntä kutsuttiin Rautakansleriksi. Sama määritelmä istuu Helmut Markoon yhtä sulavasti.
Helmut Marko ei ole koskaan sopeutunut perinteiseen organisaatioon. Hän on säilyttänyt nuoruutensa itsepäisyyden, eikä hänellä ole edes Red Bullin kaltaisessa rennossa tallissa virallista asemaa. Hän ei raportoi työstään kenellekään. Ei aikanaan edes ystävälleen ja Red Bullin johtajalle Dietrich Mateschitzille.
– Minusta ei ole osaksi tyypillistä komentoketjua. Olen aina saanut tehdä asiat omalla tavallani. Haluan säilyttää vapauteni.
Red Bullin sisällä alkoi valtataistelu Dietrich Mateschitzin menehdyttyä syöpään lokakuussa 2022. Hänen poikansa Mark ei halunnut jatkaa isänsä roolissa, vaan antoi tehtävän Red Bullin yritysprojektien toimitusjohtajalle Oliver Mintzlaffille ja yhtiön toiminnasta kokonaisuudessaan vastaavalle Franz Watzawickille.
Tulipaloja syttyi nopeasti eri puolille Red Bullin tukikohtaa Milton Keynesissä. Helmut Marko halusi eroon Christian Hornerista ja Horner Markosta. Tallipäällikkö yritti ostaa osuuden tiimistä thaimaalaiselta enemmistöosakkaalta Chalerm Yoovidhyalta pystyäkseen savustamaan Markon ulos.
Chalerm Yoovidhya, jonka isä Chaleon keksi alunperin Red Bullin energiajuomasekoituksen, ei ryhtynyt kaupantekoon. Hän omistaa edelleen 51 prosenttia Red Bullista, mutta on niin sanottu hiljainen partneri. Toimintaa pyörittää 49 prosentin voimin Mark Mateschitz.
Oliver Mintzlaff huomasi heti olevansa ristitulessa. Hän yritti säilyttää suhteensa Markoon ja Horneriin, koska britin erottaminen olisi ollut tarpeettoman kallis ratkaisu. Mintzlaff yritti tarjota Markolle konkreettista työsopimusta. Huonolla menestyksellä.
– En ole ikinä allekirjoittanut mitään tällaista paperia, enkä aio aloittaa tässä vaiheessa elämääni, Marko kuulemma vastasi.
Hän säilytti erikoisen asemansa. Virallisesti Markon tehtävänä on etsiä nuoria lahjakkuuksia, mutta sormet on upotettu tiukasti myös F1–tiimin sisuskaluihin. Marko ei ole tyypillinen harmaa eminenssi, joka vetää naruja kenenkään huomaamatta, vaan enemminkin kardinaali, joka ei häpeä mitään.
Markon vahvin valttikortti on nelinkertainen maailmanmestari Max Verstappen.
– Jos Markon kaltainen tukipilari putoaa pois Red Bullilta, ei se ole hyväksi minulle. Olen tehnyt tämän selväksi tiimille. Hän näyttelee niin tärkeää roolia päätöksissäni tulevaisuuden suhteen. Helmutin on pakko jäädä tänne. Arvostan häntä suuresti ja meillä on pitkä yhteinen historia, Max Verstappen selvitti tilannetta viime keväänä MotorSport Magazinelle.
Huhujen mukaan Verstappenin sopimuksessa on pykälä, jonka mukaan hän on vapaa jättämään Red Bullin, jos Marko siirretään pois tehtävästään.
Viime kaudella ilmapiiri Red Bullin leirissä tulehtui lähes kuolioon. Maxin isä Jos Verstappen kuvasi tilannetta kaunistelematta.
– Tiimi on vaarassa repeytyä kahtia, jos Horner säilyttää asemansa. Hän aiheuttaa jännitteitä niin kauan kuin jatkaa tehtävässään. Pian täällä räjähtää.
Taustalla oli erään naistyöntekijän valitus viisikymppisen Hornerin lähettämistä, seksuaalisen häirinnän mitat täyttävistä tekstiviesteistä. Oli totuus sitten, mikä tahansa, sponsoreita pelottava mainehaitta oli jo tapahtunut. Kerrotaan, että Red Bull oli tehnyt valmiiksi lehdistötiedotteen Hornerin irtisanoutumisesta, mutta se jäi julkaisematta.
Tiimi hämmentyi ja viime vuonna Red Bullilla nähtiinkin exodus teknisen johtajan Adrian Neweyn johtamana. Monet merkittävän roolin tekijöistä päättivät siirtyä kohti uutta haastetta. Horner voi sanoa, että rotat jättivät laivan, mutta totuuden nimissä Red Bull tanssii parhaillaan jäätyneellä asvaltilla.
Marko seisoo yhä kukkulalla, kun taas Horner on liukumassa laavaan.
Myyttinen hahmo
Päinvastoin kuin formula ykkösten toisella suurella persoonalla Flavio Briatorella aikanaan, löytyy Markolta pitkä ura kilpa–autoilun maailmassa. Hän opiskeli ensin oikeustieteen tohtoriksi, kunnes ryhtyi toteuttamaan intohimoaan. Marko oli lahjakas kuljettaja ja vasta puhkeamassa kukkaansa, kunnes kaikki oli dramaattisesti ohi yhdessä sekunnin murto–osassa.
Ensimmäisen itävaltalaisen maailmanmestarin Jochen Rindtin lapsuudenystävä ajoi F1:n MM–sarjassa yhdeksän osakilpailua (1971–72) ja sijoittui parhaimmillaan kahdeksanneksi. Urheiluautoissa meriitit olivat huomattavasti vaikuttavammat. Marko valloitti 1971 Le Mansin 24 tunnin ajon yhdessä hollantilaisen Gijs van Lennepin kanssa ja kaksikon kilometrimäärä säilyi ennätyksenä vuoteen 2010 saakka.
Toinen merkittävä luku Markon matkalla oli tarunhohtoinen Targa Florio, jota voisi verrata moottoripyörien Mansaaren ajoihin. Sisilian yleisillä teillä taitettu Targa Florion oli huimapäiden –tai hullujen– touhua. Ohuet metallikaiteet erottivat kuljettajat rotkoista, eikä koskaan voinut olla varma, ilmestyykö seuraavan mutkan takaa radalle pieni lapsi, vuohi tai lammas.
Marko muisteli Targa Floriota taannoin Autosportin Elämäni kilpailu –juttusarjassa.
– Annoin 100 prosenttia ensimmäisestä metristä viimeiseen, enkä tehnyt ainuttakaan ajovirhettä. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa miettiä mitään. Painoin vain kaasua. Kun haistoin mahdollisuuden voittaa, tein asioita, joihin en olisi koskaan uskonut pystyväni.
Helmut Marko ei voittanut haastajana matkaan lähteneellä Alfa–Romeollaan, vaan hävisi lopulta vaivaisella 16 sekunnilla. Hän otti viimeisellä 72 kilometrin etapilla kaksi minuuttia italialaista F1–pilottia Arturo Merzariota kiinni, mutta se ei riittänyt.
Markolle kellotettiin kierrosajaksi 33 minuuttia ja 41 sekuntia 128,253 kilometrin tuntivauhdilla. Monet kansainväliset julkaisut väittävät, että Marko pitää hallussaan ennätystä, mutta suomalaiset tietävät paremmin. Leo Kinnunen tempaisi 1970 Porschella tauluun lukemat 33,36. Keskivauhti oli 128,571 km/t. Korkein huippunopeus on kiistatta Markon nimissä: 304,6 km/t.
Pian Markon haaveet särkyivät.
Kivi silmään
Targa Florion jälkeen Ferrari oli valmis kiinnittämään Helmut Markon F1–tiimiinsä 1973 ja elämä hymyili. Hän otti BRM:llä Ranskan Grand Prix´ssa kuudennen lähtöruudun ja oli valmis tavoittelemaan ensimmäisiä MM–pisteitään.
Ja sitten – täysin varoittamatta ja julmasti...
Brasilialaisen Emerson Fittipaldin Lotuksen tai ruotsalaisen Ronnie Pettersonin Marchin takapyörä heitti kiven vasten Markon visiiriä ja läpäisi sen. Markon vasen silmä vaurioitui kohtalokkaasti ja hän menetti näkökykynsä siitä. Ura kilpa–autoilijana oli ohi ennen kuin se ennätti F1:ssä kunnolla edes alkaa. Hän oli 29–vuotias – siihen aikaan se ei ollut ikä, eikä mikään.
Tänään hän on onnellinen, että sai elää edes hetken siinä maailmassa.
– Kuljettajat eivät nauti enää kilpaa ajamisesta kuten me 1960– ja 1970–luvuilla. Tänään heillä on kokouksia koko päivän ajan. Koko urheilu on nykyään niin monimutkaista. Ja yksi pelote on sosiaalinen media. Kaikki teot leviävät ympäri maailman hetkessä. Sinun on oltava hyvin varovainen, Marko selvitti The Guardianille.
Mielenkiintoinen lausunto totuudenmukaisuudestaan huolimatta. Hornerin syytteet ahdistelusta vuotivat julkisuuteen mitä todennäköisimmin tallin sisältä. Useat epäilivät, että sen takana oli joko Helmut Marko tai Jos Verstappen, mutta kukaan ei pystynyt todistamaan mitään.
Tämä kiinnostava yksityiskohta ei kuitenkaan liity millään tavalla Markon menneeseen maailmaan.
– Muistan, että Brands Hatchin GP:n jälkeen tärkeintä oli juhlia Graham Hillin talossa. Ja muistan, kun Mike Hailwood oli lopettanut baarissa istumisen liian myöhään ennen kilpailua. Hän johti Kyalamissa, kun tekninen vika keskeytti matkan. Kannoimme kahden muun kanssa Hailwoodin huoneeseensa, koska hän oli niin juopunut, Marko on kertonut. Ehkä hieman pirskahtelevaa vesiväriä pensselissään.
Aika kypsä 2005
Markon rakkaussuhde autourheiluun ei hiipunut karun kohtalon seurauksena. Loukkaantumisensa jälkeen hän keskittyi hotellibisnekseen ja alkoi siinä sivussa auttaa maanmiehiään eteenpäin.
Hänen ensimmäiset projektinsa liittyivät lähinnä nuoriin itävaltalaisiin lahjakkuuksiin – Helmuth Koiniggiin, Markus Höttingeriin, saksalaiseen Hans–Georg Bürgeriin (kaikki kolme menehtyivät ratakilpailuissa), Gerhard Bergeriin ja Karl Wendlingeriin.
– Olisi liioiteltua sanoa, että toimin heidän managerinaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Yritin vain tasoittaa tietä. Minulla oli kuitenkin vielä jonkinlainen maine piireissä, joten sain ovia avattua.
Sieltä tie johti oman tiimin perustamiseen F3:ssa ja F3000:ssa Red Bullin tukemana ja lopulta tiimin myymiseen Christian Hornerille. Tällöin Marko ryhtyi toden teolla analysoimaan nuoria kuljettajia ja suunnittelemaan Dietrich Mateschitzin kanssa F1:een siirtymistä. Aika oli kypsä 2005. Jaguar (entinen Stewart) oli myytävänä ja Marko hoiti neuvottelut. Hän sai avoimen shekin hoitaakseen tiimin kuntoon.
Ensimmäiseksi Marko ilmoitti puhdistavansa koko talon – joka ikisen työntekijän pois. Jaguarin edustajat vastasivat harkitsevansa asiaa.
– Ehkä kyse on huonosta englannin kielestäni, mutta en pyytänyt, vaan vaadin, Marko jyrähti.
Jaguarin edustajat hiipivät pakoon häntä koipien välissä.
– Jaguar oli keskitason talli vailla minkäänlaisia merkittäviä tuloksia. Totesin Mateschitzille heti, että voimme nostaa sen GP–voittajaksi. Se oli lähtötilanteemme.
– Mateschitz sanoi moneen kertaan, ettemme ole F1:ssä vain osallistuaksemme. Olemme täällä voittamassa! Olympialainen periaate ”tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen” ei ole ikinä kuulunut Red Bullin dna:han, Marko muistutti eräässä haastattelussa.
– Mateschitzilla oli palava vimma moottoriurheilua kohtaan. Kun hänen yrityksensä alkoi menestyä yli äyräiden ja hän oli valmiiksi extreme–urheilun fani, oli moottoriurheilu erinomainen mahdollisuus brändäykseen. Mateschitz halusi minun tapaani auttaa nuoria kuljettajia. Vaikka meillä on ensimmäisellä kaudella kaksi veteraania, muutimme nopeasti lähestymistapaamme. Tärkein tavoitteemme oli löytää lahjakkuuksia, joilla on realistiset menestysmahdollisuudet.
– Pelkkä nopeus ja lahjakkuus eivät riitä. Sinun täytyy olla kova työntekijä ja annettava kaikkesi. Meillä on ollut paljon lahjakkaita kuljettajia, ja sanoisin, että vaikka 98 prosenttia heistä ei ole päässyt Formula 1:een, he ovat tänään urheiluautoissa tai muissa sarjoissa. He saavat tehdä, mitä rakastavat ja tienaavat rahaa. Joten Red Bullin akatemia on ollut heille loistava koulutus ja uran alku, jota he eivät olisi voineet saavuttaa ilman meitä.
Markon ensimmäinen kultakimpale oli saksalainen Sebastian Vettel.
– Huomasin jotain erityistä Sebissä jo Formula BMW:ssä. Hän voitti 18 20:stä osakilpailusta, eikä ollut tyytyväinen. Tappio kahdessa taistelussa harmitti häntä vietävästi. Hän oli vasta 15–vuotias poika, jolla oli hammasraudat ja kasvoissa muutama ohut haiven, mutta hän osoitti heti sellaista sitoutumista, jota me etsimme Red Bullilla.
– Max on kuljettaja, jonka kanssa olen käynyt pisimmän keskustelun koskaan. Hän tuli tapaamaan minua. Hänellä on supermarket–sponsori. Kysyin häneltä supermarketista, ja hän tiesi, kuinka monta työntekijää sillä oli, missä sen pääkonttori oli ja kuinka monta myymälää löytyi. Minulla oli etulyöntiasema, koska olin tutkinut asian etukäteen.
– Toinen äärilaita oli amerikkalaisen Scott Speed. Hän kertoi minulle ajavansa Grazista Müncheniin. Sanoin hänen kannattavan pysähtyä Salzburgissa.
– Salzburg? Mikä on Salzburg?
– Mozart, Marko yritti auttaa.
– Mozart? Mikä se on?
– Uskomatonta… Jos minä menisin Red Bullille keskustelemaan sopimuksesta, varmistaisin, että tietäisin kaiken paikasta.
Red Bullin junioritiimin jäsen, saksalainen Tim Tramnitz, hahmottaa taitavasti Helmut Markon identiteettiä.
– Minusta tuntuu, että hänessä on kaksi puolta. Se, jonka näkee televisiossa, ja sitten se toinen, joka on erilainen, kun puhut hänen kanssaan. Hän ilmaisee kiertelemättä, missä minun on parannettava. Hän on ehdottoman rehellinen. Sanoo asiat suoraan, jos olen tehnyt huonoa työtä. Hän vain kertoo sen päin naamaa, mutta riehumatta.
Liikutuksen kyynel
Marko onkin julkisuudessa hyvin erilainen hahmo kuin mies naamion takana. Eikä häntä kiinnosta, mitä muut ajattelevat; Markoa jopa huvittaa se, että häntä pidetään jonkinlaisena demonin ruumiillistumana.
Todellisuudessa hän on vain entinen kilpa–ajaja, joka on edelleen yhtä rakastunut lajiinsa kuin silloin, kun hän kaahasi koulukaverinsa Jochen Rindt kanssa Grazin maaseudulla testaten, kuinka nopeasti auto voi vetää kelkkaa ennen kuin sen kyydissä oleva putoaa tai kisaten VW Beetlellä Chevrolet’ta vastaan sillä ehdolla, että Chevrolet’n kuljettaja ei saanut ohittaa suorilla, vaan ainoastaan mutkissa. Chevrolet kuului Markon vanhemmille, ja se oli salakuljetettu autotallista keskellä yötä ilman heidän lupaansa.
Marko muistelee näitä vuosia liikutuksen kyynel ainoassa toimivassa silmässään.
Hän saattaa vaikuttaa väärään aikakauteen eksyneeltä, mutta pitää edelleen tiukasti kiinni ohjauspyörästä muiden mielipiteistä välittämättä.
Ei hullu, vaan nero?
Todennäköisesti.
Artikkeli on julkaistu Vauhdin Maailman numerossa 3/2025.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.