Hyppää pääsisältöön
Kuva
Getty

Grande catastrofe – Ferrari on hajoamassa uhkaavasti kahteen leiriin. Sisällissota repii surkeaa italialaistallia ja katseet kääntyvät tallipäällikkö Fred Vasseuriin. Pystyykö hän puhaltamaan yhteishengen organisaationsa sisälle takaisin?

Teksti
Kuvat
5.5.2025
Kuva

MCLAREN otti Miamissa murskaavan ylivoimaisen kaksoisvoiton ja osoitti ensimmäisen kerran tällä kaudella todelliset voimavaransa. Siinä ei ollut mitään yllättävää.

Italialainen juniori Kimi Antonelli vei paalupaikan lauantain sprinttikisaan ja starttasi kolmannesta ruudusta GP:ssä. Magnifico.

Ferrarin kuljettajat kilpailivat hädin tuskin pistesijoista ja kiukuttelivat julkisesti radioviesteissään varikolle. Grande catastrofe.

Kahden viikon päästä ajetaan Imolassa, Maranellon maaperällä, ja hitaalla askeleella tanssiva musta ori tuntuu todistavan juuri puhjennutta sisällissotaa.

Ferrarin esitys Miamin GP:ssä oli surkea yhtä valonpilkahdusta lukuun ottamatta, Lewis Hamilton onnistui nerokkaalla varikkotaktiikallaan nousemaan sprintin kolmanneksi. Grand Prix´ssa tilanne oli täysin päinvastoin. Molemmat kuljettajat lähtivät liikkeelle kaukana kärjestä (Hamilton ei yltänyt edes Q3:een) ja ajoivat kilpailussa joukon jatkona. Ainoa tavoite GP:n jälkimmäisellä puoliskolla oli kuudentena edenneen Antonellin saavuttaminen.

Tällöin Hamiltonilla oli allaan medium-renkaat, mutta hän jäi nopeampana kovalla seoksella ajaneen tallikaverinsa Charles Leclercin taakse. Hamilton totesi varikolle, ettei siellä ymmärretä lainkaan joukkuepelin päälle, koska monacolainen ei laskenut häntä suosiolla ohitseen.

Lopulta Leclerc päästi britin edelleen, mutta pian osat muuttuivat. Leclerc valitti, miksi Hamilton ei aja kovempaa.

Sijoitukset vaihdettiin uudestaan ja Hamiltonille kerrottiin, että Williamsin Carlos Sainz on enää 1,4 sekunnin päässä.

- Päästänkö hänetkin ohitseni, Hamilton tiedusteli sarkastisesti.

Molemmat ilmoittivat radion välityksellä, että GP:n tapahtumista täytyy puhua vakavasti ja syvällisesti koko tiimin kesken myöhemmin.

TÄMÄ kertoo kaiken Ferrarin tilanteesta. Ennen kauden käynnistymistä tallin uskottiin olevan McLarenin pahin uhkaaja, mutta todellisuudessa sen kompassi ei osoita kohti menestystä, vaan pystymetsää. Miamissa Ferrari putosi keskiluokan tiimiksi ottelemaan Williamsia vastaan.

Ferrarin faneille tifoseille tilannetta on vaikea selittää. Miamissa huolimatta he kokoontuvat kahden viikon päästä Imolaan juhliakseen menestystä. Sitä ei ole luvassa. McLarenit, Mercedekset ja muuan Max Verstappen painivat aivan eri sarjassa.

Masentavinta on, että Miamin perusteella yhteishenki tiimissä rakoilee pahemman kerran. Seitsenkertainen maailmanmestari Hamilton ei hyväksy heikkoa autoa ja tiimin työskentelypolitiikkaa. Leclercille ykköstavoitteena tuntuu olevan Hamiltonin lyöminen. Ei kenenkään muun.

Ei rakentavaa. Ei yhtään.

Miamin GP:n päätyttyä Hamilton totesi, että kaikki pistävät kommentit radioliikenteessä johtuivat turhautumisesta tilanteeseen. Toisaalta hän ilmoitti, että hän olisi voinut sanoa pahemminkin.

Leclerc vakuutti ymmärtävänsä Hamiltonia, mutta myönsi, että Ferrarin on ryhdistäydyttävä joukkueena.

Eikä syyttä. Ferrari on hajoamassa uhkaavasti kahteen leiriin. Katseet kääntyvät tallipäällikkö Fred Vasseuriin. Pystyykö hän puhaltamaan yhteishengen organisaationsa sisälle takaisin?

TILANNE on äärimmäisen vaikea. Lewis Hamilton tietää arvonsa - ja niin tietää myös Ferrarin pitkäaikainen kuljettaja Charles Leclerc. Niin kauan kuin he keskittyvät yksinomaan toisiinsa, eivätkä puhalla yhteiseen hiileen tallin puolesta, sitä vaikeammaksi Ferrarin urakka muodostuu. Imolasta italialaisten on turha odottaa mitään jälkipolville kerrottavaa,

Ferrarin toimitus- Benedeto Vigna ja hallituksen puheenjohtaja John Elkann tuskin seuraavat tapahtumia sivusta innoissaan. Hamilton hankittiin 100 miljoonan dollarin panostuksella johtavaksi tähdeksi, mutta hän ei ole sopeutunut vieläkään uuteen ilmapiiriin.

Hamilton muistuttaa, että ensimmäiset kuusi kuukautta olivat hänelle Mercedekselläkin vaikeata aikaa, mutta tällä hetkellä selitys kuulostaa epäuskottavalta.

Hamilton on ollut surullisen hidas ja mikä pahinta, niin on Ferrarin autokin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2025